Koira-haaveita

Vaikka koirakiintiö onkin täällä hetkellä ääriään myöten täynnä, olen viime aikoina kuitenkin pohdiskellut monien rotujen hyviä ja huonoja puolia ja haaveillut jos jonkinmoisesta nelijalkaisesta menijästä. Tilannetta ei tietenkään autta yhtään se, että pääsin viikonloppuna katsomaan Dobyn toista pentuetta Hyvinkäällä. Siinä olikin kolme syötävän suloista pikku vauvaa, joiden omat luonteenpiirteet nousivat kyllä esiin jo lyhyen tutustumisen jälkeen. Lyyti, pienin tytöistä, oli kuin Windy kakkonen eli varsinainen menokone. Toinen tyttö ei ollut aivan yhtä vilkas, mutta tomerasti pikku Lempi yritti esimerkiksi Dobyn hihnaa syödä :) Ainoa poika oli puolestaan Dobymaisen rauhallinen eli vähän niin kuin Waldo. Tämä Leevi-poikahan on edelleen vapaana ja uskoakseni jätkästä tulee varsinainen halinalle kasvaessaan. Vaikka poika olikin siskojaan rauhallisempi rohkeutta kuitenkin löytyi ja iloisesti tuli tuttavuutta tekemään. Kannattaa käydä paikan päällä katsomassa jos oma podengo kiinnostaa.

Mutta se pennuista ja takaisin koira-haaveisiin. Kaikille on varmaan käynyt selväksi, että olen jo pari vuotta haaveillut samojedista. No noita haaveita en ole unohtanut, sillä ovat ne vain niin ihania ja ystävällisiä karvakasoja. Viime aikoina olen myös kaipaillut lisätekemistä koiran turkin harjauksen muodossa. Ja sammarissahan tätä työsarkaa kyllä riittää. Eniten sammareissa kiehtoo kuitenkin luonne, josta Remu oli kyllä loisto esimerkki.

Toisaalta erilaiset vinttikoirat ja alkukantaiset rodut miellyttävät silmääni todella paljon, luonnetta tietysti unohtamatta, sillä kaikkien koirien ei tarvitse olla sammarimaisen avoimia. Erityisesti saluki on ollut sellainen kestosuosikkini useiden vuosien ajan. Jo salukin historia herättää mielenkiintoni, mutta lisäksi salukin ulkomuodossa on jotain sellaista kauneutta ja ylväyttä, jota löytyy vain harvoista koiraroduista. Saluki on kuin lähi-idästä kotoisin oleva koiramaailman kuningatar/kuningas. Salukien luonteessa on kyllä omat haasteensa, mutta toisaalta niin on kaikissa muissakin roduissa.

Salukien ohella olen viime aikoina tutkinut melkoisesti cirneqo dell'etnoja, jotka ovat faaraokoiria hieman pienempiä alkukantaisia koiria. Kotoisin cirneqot ovat Italiasta. Niissä, samoin kuin faaraokoirissa, kiinnostaa ulkonäön ja luonteen ohella erityisesti juuri historia. Egyptiläinen mytologia on ollut aina intohimoni ja nämä koirat ovat kuin suoraan egyptiläisistä maalauksista. Samaa voi jossain määrin sanoa Ibizan podencosta, joka on itse asiassa hyvin lähellä isoa portugalinpodengoa. Näistä kolmesta koirasta "kätevin" olisi kokonsa puolesta cirneqo, mutta kaikki kolme ovat aivan mahtavia pakkauksia.

Tällaisista alkukantaisista koirista kiinnostava on myös basenji, jota en tosin ole mitenkään vakavasti harkinnut, vaikka olenkin rotuun jossain määrin tutustunut. Sen sijaan kreetankoira, jota FCI ei vielä ole hyväksynyt, herätti jokin aika sitten mielenkiintoni. Vinttikoiramainen ulkomuoto lurppiin korviin ja kiekura häntään yhdistettynä on kerrassaan ihastuttava yhdistelmä. Mikäli rotu joskus päätyy FCI:n listoille, olen kyllä hyvin lähellä tällaisen koiran hankkimista.

Mutta vaikka viime aikoina sydämeni ovat vieneet vinttikoirat ja alkukantaiset rodut, ei paimenkoiria sovi unohtaa. Kestosuosikkini on luonnollisesti shetlanninlammaskoira (jollaisen luulimme jo saavani Murua ostaessani), mutta muutamien kuukausien aikana olen ihaillut melkoisesti myös pyreneittenpaimenkoiraa. Rotu on siinä mielessä omakohtaisesti tuttu, että edesmennyt Tepa-koiramme oli puoliksi pyreneittenpaimenkoira. Luonteeltaan koira on kyllä hieman hankala (minkä Tepakin jo todisti), mutta ulkomuoto kyllä miellyttää minun silmääni. Paimenkoirien ohella pidän myös spanieleista... ja okei, myönnetään... myös lukuisista terriereistä.

Mutta joo... tällaisia suosikki rotuja kyllä kertyy koko ajan vain lisää. Ihan heti en kyllä uusia koiria ole hankkimassa (ellen sitten laita podengoa sijoitukseen muihin perheisiin), mutta aina saa haaveilla. Kun seuraavan koiran hankinta tulee parin-kolmen vuoden päästä ajankohtaiseksi (silloin olen toivottavasti jo omassa kodissa ja rahaa ansaitsemassa - aina saa toivoa), niin ratkaistavana on: hankinko valkoisen jääkarhun, gasellimaisen juoksijan, seinämaalauksista tutun sakaalipään vaiko sitten jotain vallan muuta.

Uusi vuosi ja uudet kujeet... sekä Dobyn ja Tiitun pentuja

Nyt on vuosi vaihtunut ja ulkona on lunta kilotolkulla. Loppuvuosi sujui kiireisissä merkeissä, kun valmistelimme jouluesitystä ja matkaamista Somerolle. Windy, Waldo ja Poju pääsivät mukaan kyläilemään ja todella mallikkaasti homma kotiin hoituikin. Windy ja Waldo ihastuivat kyllä oikeasti tuohon pieneen serkkutyttööni ja taisipa tunne olla molemminpuoleinen. Windy kirjaimellisesti painiskeli Seelan kanssa, mutta osasi kuitenkin ottaa tarpeeksi rauhallisesti, jotta yhteiselo sujui. Seelakin ymmärsi, ettei Windya tai Waldoa voi ihan miten sattuu retuttaa.

Uusi vuosi olikin sitten vallan toinen juttu. Vietimme sen perinteisesti kotona ja jo aamusta asti Windy oli kovin säikyllä tuulella. Olin Windyn kanssa lenkillä metsässä ja yhtäkkiä neiti säikähti jotain niin, että lähti juoksemaan kovaa vauhtia kotia päin. Siinä vaihessa Windy ei sitten enää tunnistanut minuakaan ja jouduin soittamaan siskon hätiin. Susanna lähti siis tulemaan kotoa päin karkulaista vastaan ja saikin neidin kiinni... keskeltä autotietä *_* Siinä oli kyllä sydämentykytystä ja jännitystä kerrakseen. No neiti karkulainen oli kyllä itsekin vähän häpeissään, kun huomasi, ettei se perässä tuleva pelottava mörkö olekaan kukaan muu, kun oma emäntä ;)

Kun rakettien ampuminen kuudelta alkoi, Windy ja Siru etsivät kilvan piilopaikkaa ja päätyivät lopulta leivinuunin, seinän ja tuolin muodostamaan pikku koloon. Siellä ne sitten nukkuivat keskenään loppuillan samalla kun muu perhe katseli samassa huoneessa elokuvia. Myös Murua ja Nefiä jänskätti melko tavalla. Loppujen lopuksi uusi vuosi sujui kuitenkin hyvin, vaikka se tuntuikin suuren koiramäärän vuoksi todellisuutta "pahemmalta". Poju ei onneksi noteerannut pauketta kuuroutensa vuoksi millään tavalla eikä myöskään, yllätys yllätys, Waldo. Waldolainen tuli kuistille asti ilotulitteita katsomaan eikä ollut niistä moksiskaan. Haukahteli vain naapureille. Seuraavana päivänä kaikki koirat ottivatkin sitten korkojen kera edelliseen iltaan kuluneen ajan takaisin. Olivat todella rohkeita ja kaikkia ilotulite-roskia olisi pitänyt päästä maistamaan.

Eilen vietettiin Sirun 4-vuotis syntymäpäiviä. Herkuksi saatiin vanhaa nakkikastiketta ja lohilaatikkoa. Menimme oikein pitkälle lenkille ja kaikki koirat saivat temmeltää lumihangessa vapaasti. On se jo niin iso tyttö. Nefin lihotuskuuri ei muuten ole tehonnut, joten nyt päätimme kokeilla HeviNEUta. Se maistuikin paljon paremmin kuin maksalaatikko tai murot. Olisihan se kiva, jos hyvä maku näkyisi myös siellä vyötärössä ;)

Dobyn ja Tiitun pennutkin alkavat olla jo isoja kuin mitkä. Ikää pennuilla siis reilu kolme viikkoa. Pienin tyttönen kehittyy kuulemma hitaammin kuin siskonsa ja veljensä, mutta näyttää kuitenkin hyvin perässä pysyvän. Ovat ne kyllä todella suloisia epeleitä. Sain myös Marilta luvan laittaa tänne muutaman kuvan (kuvat siis © Mari Pukkila), niin näette itse kuinka suloisista pikkusista on puhe.


Tässä kuvassa pennut 3 päivää
Tyttö - Poika - Tyttö


Tässä kuvassa pennut melkein pari viikkoisia:
Tyttö - Poika - Tyttö


Nyt ikää kolme viikkoa:
Poika - Tyttö - Tyttö


Ja tässä vähän yli kolme viikkoa

Poika ja toinen tyttö ovat vielä vapaita ja niistä voi kysellä Marilta...
Kennel Iloinen koira
Mari Pukkila
Uudenmaankatu 249 as 2
05840 Hyvinkää
Puh: 050-5675 004
e.mail: m.pukkila@luukku.com