TÄNÄÄN POJU TÄYTTI 13 VUOTTA. ONNEA POJU!
sunnuntaina, joulukuuta 23
lauantaina, joulukuuta 22
Kyllä se aika rientää
Voi voi, kun nyt on ollut pitkä tauko tässä blogin kirjoittamisessa. No pitää nyt sitten kerralla kertoa vähän enemmän juttuja.
Aika on kyllä taas mennyt oikeata pikajuna vauhtia. Siru neiti täyttää kohta vuoden, Doby on ollut meillä jo reilun kuukauden, yliopiston syyslukukausi on ohi ja vuosi vaihtuu pian torvet soiden. Ei aika ole aiemmin näin nopeasti rientänyt. Muistan kun pienenä joulun aika tuntui aivan järkyttävän pitkältä odotukselta ja vuodetkin oikein matelivat ettenpäin.
Doby on saanut nyt ensimmäisen rokotuksensa ja sirutettukin. Lääkäri naureskeli kuinka suuren mekkalan Doby "ronski poika" oikein nosti. Itki ja valitti kyllä niin kamalasti. Toisaalta sellaista se on täällä kotonakin. Doby pitää kyllä huolen siitä, ettei kukaan häntä unohda. Häntä äänekkäämpää ja vaativampaa koiraa on vaikea löytää. Sirun ja Dobyn painitkin ovat todella huvittavaa kuunneltavaa, kun Siru ei ääntäkään päästä, mutta Doby ääntelehtii kuin kokonainen pataljoona pikku podengoja.
Dobyn ja Sirun painit ovat muutenkin päivän piristys. Sitä katsellessa (ja kuunnellessa) ei voi muuta kuin nauraa. Niin hullunkurisilta he näyttävät roikkuessaan toistensa poskessa, korvassa, jalassa, kaulassa tai mistä ikinä sattuvatkaan saamaan kiinni. Sain tosin todistaa Sirun painia myös Mintun Siru podengon kanssa ja oli meno kyllä melkein yhtä hurjaa. Vierailimme siis Sirun kanssa Hesassa ja kävimme Töölön koirasaaressa ja Mintulla. Sain kyllä olla ylpeä pikku tytöstäni, joka otti matkan paljon paremmin kun olin uskaltanut toivoa. Tiistaina meillä kävi myös kavereitani kylässä mäyräkoiran kanssa ja myös silloin Siru osoitti todellista sosiaalisuutta ja varasti Reemuksen (koira siis) sydämen itselleen. Reemus parka oli mennyttä miestä heti kun näki Sirun ja innostui täällä jopa sängyille ja sohville hyppimään, mikä ei kuulemma kotona onnistu. Doby sen sijaan oli kovin mustasukkainen ja Muru ei lopettanut haukkumistaan sitten millään.
Dobyn korvat ovat vihdoin nousseet pystyyn. Kiveksetkin taitavat olla melkein laskeutuneet, joskaan kokemattomuuttani en voi mennä asiaa vannomaan. Murusta ja Dobysta on tullut jo aika hyvät kaverit. Kenties syynä on Dobyn pelottomuus, joka kyllä toisaalta nostattaa meidän kaikkien verenpainetta. Doby on todella reipas poika, eikä kyllä yhtään arkaile ulkomaailmassakaan. Ongelmia tulee kyllä vielä aiheuttamaan hänen äänekkyytensä. Vieraille ihmisille kun on pakko aina haukkua.
Täällä aletaan olla jo melko valmiita joulua viettämään. Tänä vuonna lähdemme isovanhemmilleni Somerolle ja vähän jännittää, mitä heidän uuden talonsa parketti tykkää koiriemme kilpajuoksusta. Muutenkin kaikki jouluperinteen menevät pikkuisen uusiksi, mutta eiköhän joulu ole kuitenkin yhtä onnistunut kun aina ennenkin. Minä ja Susannakin olemme saaneet tämän vuotisen jouluesityksemme melkein valmiiksi, joskaan kertaakaan emme ole sitä kokonaan läpi vetäneet. Yhden tanssin koreografiakin on vielä tekemättä.
Aika on kyllä taas mennyt oikeata pikajuna vauhtia. Siru neiti täyttää kohta vuoden, Doby on ollut meillä jo reilun kuukauden, yliopiston syyslukukausi on ohi ja vuosi vaihtuu pian torvet soiden. Ei aika ole aiemmin näin nopeasti rientänyt. Muistan kun pienenä joulun aika tuntui aivan järkyttävän pitkältä odotukselta ja vuodetkin oikein matelivat ettenpäin.
Doby on saanut nyt ensimmäisen rokotuksensa ja sirutettukin. Lääkäri naureskeli kuinka suuren mekkalan Doby "ronski poika" oikein nosti. Itki ja valitti kyllä niin kamalasti. Toisaalta sellaista se on täällä kotonakin. Doby pitää kyllä huolen siitä, ettei kukaan häntä unohda. Häntä äänekkäämpää ja vaativampaa koiraa on vaikea löytää. Sirun ja Dobyn painitkin ovat todella huvittavaa kuunneltavaa, kun Siru ei ääntäkään päästä, mutta Doby ääntelehtii kuin kokonainen pataljoona pikku podengoja.
Dobyn ja Sirun painit ovat muutenkin päivän piristys. Sitä katsellessa (ja kuunnellessa) ei voi muuta kuin nauraa. Niin hullunkurisilta he näyttävät roikkuessaan toistensa poskessa, korvassa, jalassa, kaulassa tai mistä ikinä sattuvatkaan saamaan kiinni. Sain tosin todistaa Sirun painia myös Mintun Siru podengon kanssa ja oli meno kyllä melkein yhtä hurjaa. Vierailimme siis Sirun kanssa Hesassa ja kävimme Töölön koirasaaressa ja Mintulla. Sain kyllä olla ylpeä pikku tytöstäni, joka otti matkan paljon paremmin kun olin uskaltanut toivoa. Tiistaina meillä kävi myös kavereitani kylässä mäyräkoiran kanssa ja myös silloin Siru osoitti todellista sosiaalisuutta ja varasti Reemuksen (koira siis) sydämen itselleen. Reemus parka oli mennyttä miestä heti kun näki Sirun ja innostui täällä jopa sängyille ja sohville hyppimään, mikä ei kuulemma kotona onnistu. Doby sen sijaan oli kovin mustasukkainen ja Muru ei lopettanut haukkumistaan sitten millään.
Dobyn korvat ovat vihdoin nousseet pystyyn. Kiveksetkin taitavat olla melkein laskeutuneet, joskaan kokemattomuuttani en voi mennä asiaa vannomaan. Murusta ja Dobysta on tullut jo aika hyvät kaverit. Kenties syynä on Dobyn pelottomuus, joka kyllä toisaalta nostattaa meidän kaikkien verenpainetta. Doby on todella reipas poika, eikä kyllä yhtään arkaile ulkomaailmassakaan. Ongelmia tulee kyllä vielä aiheuttamaan hänen äänekkyytensä. Vieraille ihmisille kun on pakko aina haukkua.
Täällä aletaan olla jo melko valmiita joulua viettämään. Tänä vuonna lähdemme isovanhemmilleni Somerolle ja vähän jännittää, mitä heidän uuden talonsa parketti tykkää koiriemme kilpajuoksusta. Muutenkin kaikki jouluperinteen menevät pikkuisen uusiksi, mutta eiköhän joulu ole kuitenkin yhtä onnistunut kun aina ennenkin. Minä ja Susannakin olemme saaneet tämän vuotisen jouluesityksemme melkein valmiiksi, joskaan kertaakaan emme ole sitä kokonaan läpi vetäneet. Yhden tanssin koreografiakin on vielä tekemättä.
Mutta joo. Nyt taidan lähteä Pikku prinsessaa lukemaan. Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta teille kaikille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)