Agilitykisa ja pottunenä

Olimme eilen Sirun kanssa epävirallisissa agilitykisoissa täällä Mäntsälässä. Mölliluokassa vielä kisattiin ja aivan kauheassa kaatosateessa. Vesisateen takia meinasin jättää kisat väliin, koska Siru ei yleensä suostu märkänä tekemään yhtään mitään, mutta päätettiin kuitenkin kokeilla. Huonoon lähtötilanteeseen nähden kisa menikin aivan erinomaisesti =D Rata oli vaikea (en itse meinannut ollenkaan muistaa kaikkia käännöksiä), mutta ihan kunnialla me siitä selvittiin. Agilitykurssinkin vetäjät vähän kehaisivat, koska tuntevat Sirun jo sen verran hyvin, että tietävät kyseessä olevan melko omapäinen pakkaus. Radalla tuli oikeastaan vain yksi virhe, kun Siru pyyhälsi A-esteelle vaikka olisi pitänyt mennä putkeen (esteet siis ihan vierekkäin). Ihanne aika eli 60 sekuntia ylitettiin kuitenkin 18 sekunnilla. Sen verran usein Siru jäi ihmettelemään kesken matkaa, vaikka kaikki esteet lopulta suorittikin. Eli kisa meni toisin sanoen aikalailla paremmin kuin osasin odottaa. Minä kun arvelin Sirun kieltäytyvän radan suorittamisesta jo ensi esteellä.

Sitten vähän erikoisempi uutinen. Sirua pisti eilen kuonoon jokin ihme otus (kukaan ei siis tiedä milloin tai missä) ja seurauksena Sirun kuono turposi suunnilleen kaksinkertaiseksi. Eläinlääkäri neuvoi puhelimessa antamaan kyy-tabletin ja nyt kuono alkaakin olla jo melkein normaali. Sitä kyllä ehti säikähtää aika pahan kerran, kun Siru yhtäkkiä ilmestyi naama punaisena ja turvonneena. Myös muut koirat olivat ihan kummissaan ja Doby rassu oli todella huolestunut. Tässä vielä pari kuvaa tapahtuneesta.

Sivu profiilista näkee, millainen kauhea kyömy Sirun kuonon päässä on heti kirsun jälkeen.

Nenä oli myös punainen ja Siru muistutti ihan Petteri Punakuonoa.

Nyt Sirun nenukki on onneksi jo miltein normaali ja tempperamenttia riittää jälleen vaikka muille jakaa.

Kaikennäköistä, nukkumapaikkoja ja orkestereita

Alamme vihdoin olla remontin suhteen voiton puolella. Viikonloppuna saatiin viittä vaille valmiiksi keittiö ja takkahuoneen huonekalut järjestettiin uuteen uskoon. Nyt myös minun huoneessani on pari "uutta" lasivitriiniä ja voin vihdoin laittaa tavarani takaisin paikoilleen. tässä olen pari päivää jo siivonnut aika lailla. Ensi viikolla alkaa sitten koulu ja sitä seuraavana aloitan 4H kerhojen vetämisen täällä Mäntsälässä. Pongodengo on miltein valmis. Enää pari lukua ja muutaman kuukauden hautominen ja parantelu ja se on siinä. Kuten siis näette, tekemistä kyllä riittää vaikka muille jakaa.

Vaikka tämä remontti on ollut kertakaikkisen rasittavaa, niin nyt kun huusholli alkaa valmistua, niin koiratkin nauttivat asiasta aivan uudella tavalla.


Dobylle kelpaa keittiön lattiamatto...


...eikä Sirua saa enää lattialle nostetun gerbiilienhäkin luota lainkaan pois.

Sirustakin on paljastunut vallan uusia puolia viimeksi kuluneen viikon aikana. Liikenteessä on taas menty aika lailla takapakkia ja kaikelle liikkuvalle pitää jälleen isotella ja Äristä isolla Ä:llä. Yöt nukutaan tiukasti minun kyljessäni kiinni, jopa liiskaantumise uhalla. Dobyn kanssa jaksetaan taas pitkästä aikaa kunnolla leikkiä ja niin poispäin. Surkeiden Sattumusten Sarja – elokuvan alun tonttumaisuus on nyt tarttunut kumpaankin podengoon ja metsässä mennään ja lujaa. Kaikki paikat tutkitaan ja haistellaan läpi. En tosin tiedä kuinka paljon podengot ehtivät tohinansa lomassa huomata.

Viimeisimmät erikoistempaukset liittyvät kuitenkin Sirun nukkumapaikkoihin. Katsellessani lauantaina tv:stä voimistelun olympiakisoja, Siru teki itselleen oivan pikku paikan äidin ja isän sänkyyn kaivautumalla peiton alle ja asettamalla päänsä tyynylle. Mutta eilen se Siru vasta keksi parhaimman paikan ikinä. Sänkyyni kuuluu kolme rullilla liikkuvaa laatikkoa. Ne saa kätevästi rullattua sängyn alle ja takaisin. Kun kaikki kolme laatikkoa ovat paikallaan, sängyn alle ei pääse. Laatikoiden ja seinän väliin jää kuitenkin sellainen 30 sentin rako. Nyt olen luopunut yhdestä laatikosta ja Siru on siitä aivan riemuissaan. Hän viihtyy tätä nykyä oikein mainiosti sängyn alla. Eikä suinkaan tuossa tyhjässä tilassa seinän ja laatikoiden välissä, vaan yhdessä laatikossa, joka on täynnä laukkuja ja kasseja. Tuohon laatikkoon hän pääsee laatikoiden ja seinän välisen käytävän kautta, pujottautumalla sieltä sellaisesta 5 sentin raosta laatikkoon.

Hullua!

Soitin eilen pitkästä aikaa pianoa (ollut remontin takia niin täynnä tavaraa, etten ole pystynyt) ja Siru riemastui aivan totaalisesti. Hyppäsi syliini ulisemaan ja ulvomaan oikein sydämensä kyllyydestä. Tänään sitten huomasin, että voisin virallisesti perustaa podengo-orkesterin. Dobykin yhtyi nimittäin tähän laulukuoroon. Hauskaa kuinka paljon Sirun ja Dobyn äänet eroavat toisistaan. Sirun laulu on sellaista kimeää haukahtelua ja ulvahduksia, Dobyn ääni puolestaan lähti syvemmältä rinnasta. Kokonaisuus on aika metkan kuuloista. Minä soitan enemmän tai vähemmän virheellisesti harjoituksen puutteesta ja podengot ulisevat kumpaisetkin aika lailla nuotin vierestä.

Pala aikuisten maailmaa

Olin eilen sijaisena koulun iltapäivä kerhossa. Yleisesti ottaen oli kyllä ihan mukavaa, mutta kyllä meno oli välillä vähän liiankin kovaa ja melu ihan korvia huumaavaa. Minun ongelmani on se, että olen niin pieni kokoinen, etteivät lapset ota auktoriteetin asemaani tarpeeksi vakavasti. Jouduin vähän väliä todistelemaan olevani yli 20-vuotias yliopistolainen. Koska olin kaiken lisäksi vakituisen ohjaajan sijaisena, lapset tietysti halusivat esiintyä ja näyttää "parhaat puolensa" joten kyllä kurinpito oli aika hankalaa. Toisaalta kyllä odotan, että työt alkavat (olen nyt siis 4H yhdistyksen kerhonohjaaja), mutta eilinen pisti kyllä myös vähän miettimään, miten kaikki lähtee käyntiin.

Ensi viikon torstaina minulla on autokoulun kakkosvaiheen arvioiva ajo. Suoraan sanottuna minä inhoan autolla ajamista, vaikkei se olekaan erikoisen vaikeaa. Suunnistamaan olen aivan tumpelo ja pelkään koko ajan jonkun törpön ajavan autoni perään, koska ihmiset eivät osaa pitää turvavälejä. Olen kyllä tyytyväinen kun tämäkin rumpa on ohi.

Aikuisena oleminen ei ole hirveän mukavaa. Toki aikuisena voi tehdä kaikennäköistä, mutta iän mukanaan tuomat velvoitteet, vastuut ja kaikenlaiset odotukset ovat toisinaan todella raskaita. Esimerkiksi juuri autolla ajaminen. Minä en pidä siitä yhtään, mutta tätä nykyä tuntuu, että kaikki odottavat ihmisen hankkivan kortin heti kun mahdollista. Mitä juomiseen tulee, niin minua sitten inhottaa kun tuntuu ettei voi kieltäytyä alkoholista ilman että tuntee itsensä friikiksi. Minähän olen nimittäin jonkinlainen absolutisti. Minusta alkoholi maistuu niin hirveältä, etten näe mitään syytä, miksi minun pitäisi sitä väkisin änkeä kurkusta alas.

Aikuisena on myös vähän pakko käydä töissä. Minulla on jo kaksi vuotta ollut ihan hirveä huono omatunto siitä, etten ole kesäisinkään tehnyt kesätöissä (hain kyllä, mutten päässyt). Tuntuu että olen vanhemmille velkaa ja kun kaikki kaverit on tehnyt jo vaikka minkäläisiä töitä, niin tuntee itsensä ihan kykenemättömäksi. Toisaalta menestyn kyllä hyvin koulussa, kun en yritä samalla tehdä töitä, mutta kuitenkin. No nyt minulla on sentään jonkinlainen tulonlähde. Tai itseasiassa kaksikin, jos kotisivujen tekeminen lasketaan mukaan. Sitten ensi vuonna tulevat ne pikku pennut, joista periaatteessa saa kanssa rahaa, mutta jos miettii sitä kulunutta rahan määrää, niin eipä kasvatuksesta taida tuloja tulla.

Tässä oli tällaista pientä valitusta aikuisten maailmasta. Päivittelin juuri sivuja ja nyt olen lähdössä koirien kanssa metsään. Sitten jämähdän jälleen sohvan nurkkaan lukemaan tai kirjoittamaan Pongodengoa.

Agilitya ja Pongodengo

Tiistaina oli syksyn toiset agilitytreenit. Ensimmäiset menivät kyllä aika lailla penkin alle, koska sekä ohjaaja että koira oli kesän aikana unohtanut, miten esteitä suoritetaan. Sen sijaan toisella kerralla sujui jo paremmin. Siru oli aivan täynnä intoa ja kävi jo hieman ylikierroksillakin. Kun soppaan lisätään vielä paikalle ilmestyneet lapset, jotka halusivat seurata treenejä vähän turhankin läheltä, niin keitos oli sitä myöten selvä. Yleisesti ottaen Siru kyllä suoriutui hyvin, mutta kaikenlainen häslinki vei kyllä vähän väliä huomion pois itse asiasta. Toisaalta kurssin vetäjä kyllä kehui Sirun pysyvän paljon paremmin kontrollissa kuin keväällä, mikä on kyllä tottakin. Esteiden suoritus onnistui välillä todella hienosti, mutta toisinaan kaikki oli yhtä sählinkiä. Puomille mentiin niin vauhdilla, että kesken nousun tuli useaan otteeseen hypättyä takaisin maahan. Lisäksi Siru jäi vähän väliä ihmettelemään mihin se ohjaaja jäi, koska en osannut reagoida tarpeeksi nopeasti Sirun tavanomaista nopeampaan vauhtiin. Punaiseen putkeen mentiin tyylikkäästi, mutta musta olikin sitten jo vaikeampi ja ohjaajan näyttäessä aitaa, mutta huutaessaankin vahingossa "tunneli" Siru kiersi aidan tyylikkäästi ja riensi putkelle vain tullakseen samasta aukosta takaisin, mistä oli sisäänkin mennyt. Rengas suoritettiin pariin otteeseen tyylikkäästi, samaten kepit (joskin niissä kyllä takelleltiin toisinaan aika pahasti) ja "eteen" harjoituksen onnistuivat hienosti.

Intoa Sirulta kyllä löytyy ja varmasti voisi mahiksi olla kisoihinkin, jos jaksettaisiin harjoitella ja saataisiin Siru keskittymään vain esteisiin eikä ympäristön tapahtumiin. Tällä hetkellä kyllä hieman harmittaa, että taitaa meidän treenit keskeytyä talven ajaksi, koska ei taida olla aikaa ajella Hyvinkään treenipaikalle asti, saati rahaa maksaa 50e kuussa. Tämä tosiaan hieman harmittaa, mutta eipä sille oikein voi mitään. Työt pitäisi hoitaa ja koulukin vaatii huomiota osakseen. Rahaakin pitäisi astutus-rumpaa varten kerätä, niin että on varaa maksaa eläinlääkärillä ultrat, röntgenit ja pentujen tarkistukset, puhumattakaan siitä, jos jotain meneekin synnytyksessä vikaan. No pitää varmaan täällä kotona yrittää yksittäisiä esteitä harjoitella talven aikana niin paljon kuin pystyy. Jos vaikka autotalliin saisi sen verran tilaa, että esteet voisi kasata sinne aina kun auto on poissa.

En ole täällä blogissa tainnut sanoa, että kirjoitan tällä hetkellä lasten kirjaa, jonka nimi on Pongodengo. Pongodengo kertoo siis podengon tapaisesta pienestä koiranpennusta. Itse asiassa samasta hurjapäästä, kuin Pongodengon joulu. Olen nyt reippaasti yli puolenvälin ja nautin kovasti tarinan kirjoittamisesta. Haluaisin vain lukea tarinaa nopeammin kuin saan sitä kirjoitettua. Aloitin tarinan kirjoittelun toukokuussa ja nyt tässä on ollut hieman yli kuukauden tauko. Itseasiassa kirjoitin sitä viimeksi ennen Väiskin kuolemaa. Mutta miksikö tämä seikka on huomion arvoinen asia? No siksi, että tarina jäi lukuun, jossa Pongodengo hieroo tuttavuutta kanin kanssa. Luvussa kerrotaan periaatteessa Sirusta ja Väiskistä ja koska Väiskiä ei enää ole, on lukua melkoisen vaikea ja raskas kirjoittaa. Luvun kirjoittaminen saa minut surulliseksi, koska se muistuttaa minua Sirun ja Väiskin kyseenalaisesta ystävyydestä ja hauskoista hetkistä. Olin jo päässyt ohi Väiskin kuolemasta, mutta nyt tuo luku toi kaiken taas takaisin mieleen.

Rakastan edelleen Pongodengoa ja kirjoitan sitä mielelläni, mutta hetken aikaa meinasi kirjoitushalut tyrehtyä. Nyt olen kuitenkin saanut tuon vaikean luvun jotenkin kirjoitettua, niin että voin siirtyä uuteen lukuun ja palata "ihme pitkäkorvaan" myöhemmin uudestaan. Toisaalta luku sai minut hymyilemään ja muistelemaan naurussasuin Väiskin ja Sirun helliä hetkiä, mutta toisaalta se sai minut lähes kyynelehtimään ja muistamaan surullisesti Väiskin poisnukkumista. Pidemmän päälle tulen varmasti olemaan tyytyväinen, että päätin kirjaan liittää myös kanihahmon, sillä siten myös Väiski tulee elämään niin kauan kuin Pongodengo on olemassa.

Espanjankoira Sebu

Eilen kävimme Mintulla katsastamassa espanjasta adoptoidun Sebu Sebastianin. Ensin tuli järkytys Sebun suuresta koosta, mutta kun siitä pääsi ohi niin Sebuun ei voinut olla ihastumasta. Sebu oli niin iloinen eikä yhtään varautunut. Sebu ei hetkekään pelännyt meitä vieraita ja Siruun ja Dobyynkin suhtautui hienosti. Doby tosin vierasti Sebua syystä tai toisesta. Ei ilmeisesti odottanut vierasta koiraa tutusta paikasta. Aiemmin kun Mintulla on ollut vain Siru N, jonka kanssa Doby rakastaa leikkiä. Nyt oli Siru N kuitenkin hieman ärtsyllä päällä, koska kiimahormonit jylläsivät. Meidän Sirumme oli puolestaan hieman paremmalla tuulella joskaan ei suoranaisesti intoutunut Siru N:n ja Sebun kanssa leikkimään.

Toivottavasti Minttu pääsee pian koiriensa kanssa meille leikkimään. Remontti alkaa olla hyvällä mallilla, joten eiköhän tänne sekaan taas kohta mahdu.

Heinolan näyttely

Ah kuinka kauniina päivänä Heinolan näyttely järjestettiinkään. Ilma oli kolea, taivas kauttaaltaan harmaa ja yksittäisiä vesitippoja putoili ajoittain vuoroaan odottavien niskaa. Kehät olivat kaikki ulkona hiekkakentällä ja kopat ja vaatteet olivat kyllä päivän päätyttyä sen näköiset. Siellä täällä oli laajoja vesilammikkoja ja niitä piti sitten kiertää. Järjestelyssä olisi ollut parantamisen varaa, sillä ensin ei ollut hajua, minne auton saa parkkiin opastajien vähäisyyden/tietämättömyyden/viitseliäisyyden takia ja sitten ei meinannut oikea kehä löytyä. Mutta lopulta pääsimme kuitenkin asettumaan ja odottelemaan vuoroamme.

Podengo-kehä oli tällä kertaa hieman etuajassa, mikä oli sään takia erittäin hyvä juttu. Junnuluokassa oli uroksia viisi kappaletta, Doby siis yhtenä. Susanna parkaa jännitti kovasti. Doby mennä viuhtoikin kehässä vähän minne halusi, mutta sai kuitenkin EH:n ja oli kilpaluokassakin neljäs eikä viimeinen. Tuomari taisi kyllä tykätä, mutta Dobyn käytös ei antanut oikein valinnanvaraa tuon arvion suhteen. Doby on kyllä oikea jukuripää. Harjoituksissa kävelee niin hienosti, mutta heti kun pääsee oikeaan kehään asti niin heittäytyy ihan pöllöksi. Mutta ei se mitään. Kyllä tässä ehtii vielä kehittyä ja EH:lla alkanut virallinen näyttelyura lämmittää aina mieltä.

Mitä tulee Siruun niin Siru sai vihdoin ja viimein kauan odotetun ERI:n. Paras narttu luokassa Siru oli sitten kolmas. Minä kyllä hypin ihan innoissani, mutta Sirua ei olisi vähempää voinut asia liikuttaa. ERI-ruusuketta ja vaaleanpunaista nauhaa kun ei oikein voi syödä :)

Huonosta kelistä huolimatta, näyttely meni siis oikein hienosti ja nyt vain suunnataan katse Porvoon koiranäyttelyyn kuukauden päähän.

Kotitonttu

Oletko koskaan nähnyt Lemony Snicketin Surkeiden Sattumusten Sarja -nimistä elokuvaa? Jos olet, muistat kenties kuinka elokuvan alussa ruutuun tulee hetkeksi iloinen tonttu, joka hyppelee rallatellen metsässä, lämmin hymy kasvoillaan ja vailla huolen häivää. Jos et muista, niin katsopa elokuva uudestaan, sillä juuri siltä Doby näyttää juostessaan vapaana metsässä.

Nyt olemme parin viime viikon aikana käyttäneet koiria taas metsälenkeillä ja Doby saa aina tuolloin juosta vapaana. Leukapieleni ovat nyt aivan jumissa, koska joudun hymyilemään koko ajan katsellessani Dobberin hyppelyä. Hän on aivan kuin tuo elokuvan tonttu juostessaan siksakkia, hyppiessään puita vasten, haukatessaan pikaisesti palasen heinänkortta ja ampaistessaan lintujen ja kaikenmaailman herhiläisten perään. Myös Siru juoksee Dobyn mukana ja kumpikin näyttää niin tavattoman onnelliselta, että metsään voisi jäädä vain tuntikausiksi katselemaan podengojen leikkiä. Jos siru on ilopilleri, niin Doby kyllä tietää kuinka lämmittää toisen sydäntä.

Dobysta on tullut nyt myös aikamoinen poika karkaamaan. Hän on kaivanut aidan läpi pieniä tunneleita ja nyt jos hänet jaksaa yksin pihalle, niin kohta hän jo juoksee iloisesti kieli pitkänä edes takaisin naapurien pihoja. Ja heti kun kuuluu huhuilu "Doby... Doby, tänne jätkä" niin enemmän ja vähemmän lyhyen ajan jälkeen Doby ilmestyy takaisin pihalle jostain noista koloistaan. Sirua tällainen touhu ärsyttää aivan suunnattomasti ja tänäänkin hän oikein vahti aidan vieressä estääkseen Dobya palaamasta samaa tietä takaisin. Jos Doby kerran on mukamas niin fiksu, että osaa mennä aidan ali, niin pysykööt sitten siellä.

Meillä alkaa remontti olemaan ihan mukavalla mallilla. Uudet tapetit on jo seinässä (joskin olohuoneessa on nyt kahta erilaista tapettia, kun emme ostohetkellä huomanneet värien eroavan aavistuksen verran toisistaan) ja tänään kävi mittamies toteamassa, ettei keittiön lattiassa ole enää jälkeäkään kosteusvauriosta. Nyt voimme sitten laittaa uudet laminaatit lattialle ja ehkä minäkin saan kohta huoneeni uudestaan sisustettua. Tämä ainainen sekamelska alkaa olla jo aika ahdistavaa.

Minulla ja Susannalla on tällä hetkellä jälleen uusi eläin kiikarissa. Tällä kertaa kyse on degusta. Tai siis kahdesta, koska deguhan on laumaeläin. Kävimme nimittäin pitkästä aikaa Mäntsälän eläinkaupassa ja siellä oli neljä aivan ihanaa degua (kolme poikasta, jotka ovat nyt vasta 5 viikkoa eivätkä ne siis ole luovutuksessa ennen kuin kolmen viikon päästä ja todella seurallinen emo degu) ja Susanna oli aivan myyty. Siellä oli toki runsaasti muitakin vipeltäjiä, mutta eiköhän nyt olisi aika kokeilla jotain uutta. Uutta kania en ihan heti halua, vaikka olenkin keksinyt jo kolmelle tulevalle pitkäkorvalle nimetkin valmiiksi. Mutta nyt toivoisimme saavamme nuo degut, jotka nimeäisimme Nekuksi ja Nougatiksi.

Huomenna olemme sitten menossa Mintulle Sirua ja Sebua katsomaan. Siru N:llä alkoi juoksu, mutta toivottavasti Doby ei vielä kiinnitä asiaan mitään huomiota. Sebun tapaamista tässä kyllä jo odotetaankin. Kiinnostaa nähdä, millainen tuo "espanja-piski" on luonnossa.

Niin ja sunnuntaina on Dobberin eka junnuluokka ja Sirulla eka nuortenluokka edessä, kun menemme Heinolan näyttelyyn. Jännittää, mutta toivotaan parasta.

Ja taas on kuukausi kulunut

Edellisen kirjoitukseni jälkeen on tapahtunut hyvin paljon. Moneen otteeseen olen jo aikonut kirjoittaa, mutta aina on mukamas tullut jokin este. Mutta kaipa asioita on vihdoin ja viimein pakko purkaa.

Kesäkuun lopulla olivat jälleen podengotreffit Heikinlaaksossa. Mukavaa oli ja sieltä matkamme jatkui Mintulle. Sirulla oli jokin ihme angsti vaihe jälleen päällä ja kovasti oli Mintun Sirua koko ajan pompottamassa. Toisaalta kaikenlainen ujostelu on kyllä tässä matkan varrella tainnut kokonaan pois karista. Kerjäsi ruokaakin Mintulta yhtään vierastamatta. Toivottavasti pääsemme taas pian Mintulle kyläilemään, sillä nyt siellä odottaa myös espanjasta adoptoitu Sebastian. Haluaisin nähdä, mitä Siru hänelle yrittää sanoa, on varmaan hieman kovempi pala kuin kiltti kotikoira Siru N. Yleisesti ottaen viime matkallamme oli hauskaa, mutta kotona odottikin sitten murheellinen uutinen. Väiski oli matkamme aikana siirtynyt kanien taivaaseen.

Olin jo osannut odottaa sitä, koska Väiski oli ollut jo jonkin aikaa hieman tavallista huonommassa kunnossa. Seuraavana päivänä olin aikonut viedä sen lääkäriin, mutta luonto ehti edelleni. Kuolema ei siis tullut yllätyksenä, mutta pahalta se tuntui, varsinkin siksi etten itse ollut paikalla Väiskin viimeisinä hetkinä. Mutta ehkei nyt enempää tästä asiasta.

Heinäkuun aikana luulin Sirun sairastuneen välillä ties mihin. Jos ei kyse ollut valeraskaudesta niin sitten märkäkohdusta. Loppujen lopuksi Sirun lievästi outo käytös johtui kuitenkin Susannan, Dobyn ja Pojun Someron matkasta. Sirulla oli nimittäin Dobberia melkoinen ikävä. Ensin Susanna ja kumppanit olivat Somerolla vähän yli viikon, seuraavaksi sinne lähti sitten minä, Muru ja Siru. Mukavaa oli ja Siru viihtyi nätisti laiturilla sylissäni, mutta Murua ei laiturille saanut millään ilveellä. Koko tuon Somerolla olon ajan luin pääasiassa kirjoja. Utinen-Auelinin Maan lapset -sarja ja eräs Gulla-sarja tulivat tuon viikon aikana ahmittua, vaikkakin kummatkin sarjat olen lukenut varmaan jo jotain 10 kertaa. Lopulta taisivat silmäni kyllä vain seistä päässä, mutta pakko oli lukea ja lukea, ahmia kirja toisensa perään. Heinäkuun aikana olen lukenut myös innoissani Agatha Christien murhadekkareita, joita aiemmin olen hieman ylenkatsonut varsinkin Hercule Poirotin ja Neiti Marplen osalta.

Heinäkuussa olivat myös podengoyhdistyksen kesäpäivät Piikkiössä. Mukavaahan sielläkin oli, mutta ehkä oli kuitenkin aavistuksen verran ulkopuolinen olo. Toisaalta ekana iltana Dobberilla oli hauskaa, kun hän pääsi leikkimään velipuoliensa Onnin ja Figon kanssa. Dobberi myös piti kovasti tassuvieheestä. Kyse on siis eräänlaisesta kuminarun päässä olevasta mopista, jonka narun jännite vetää lyhyen matkaa vieheen tavoin. Pitääkin yrittää väsätä seuraavaksi sellainen itse.

Kotona on melkoinen remontti käynnissä. Meillä oli talossa kosteusvaurioita ja niiden takia yleiset tilat menivät nyt täysremonttiin. Pari viime päivää olen hullunlailla repinyt irti tapetteja, eivätkä sormeni vieläkään ole kunnossa. Kaiken huipuksi, minua pyydettiin puhelimitse työhaastatteluun kesken tapettien repimisen, joten siinä sitten yritti liisterisin sormin kirjoittaa ylös aikaa ja paikkaa ja kuulostaa vielä järkevältä ja innostuneelta :)