ja kivaa oli. Työtiimi oli jälleen loistava ja huumori kukoisti. Kanssaohjaajat olivat kertakaikkisen hauskoja isosista puhumattakaan. Myös riparilaiset olivat hienoa porukkaa, joiden kanssa tuli kyllä toimeen. Tunnit luistivat hyvin joskin vielä on tietysti petrattavaa. Pääsin myös näyttelemään/eläytymään. Ensin olin sketsissä venäläisen agentin tyttöystävä, joka puhui vain laulujen sanoja siteeraamalla ja jonka sieppasi jenkki agentti saadakseen salaisenaseen. Sitten pääsin esittämään koulukiusattua diakoniarasteissa. Varsinkin jälkimmäinen sujui hienosti ja pääsin tosissani eläytymään koulukiusatun rooliin kyyneleineen kaikkineen. Tämän lisäksi iltawarttiksen (hartauden) pitäminen sujui mielestäni todella hienosti. Luin iltasaduksi Anderssenin Pienen tulitikkutytön ja kyllä siitä ilmeisesti pidettiin.
Vielä on sitten jäljellä konffis. Eiköhän sekin hyvin mene. Enhän minä viimeksikään viiniä läikyttänyt =D
Iskin tänään silmäni erääseen todella kauniiseen sileäkarvaiseen podengonarttuun. Harmi vaan etten yhtään tiedä, mistä voisin sille kodin taikoa. Tänne kun ei hulluja enää taida yhtään mahtua. Haaveeksipa taitaa tuo kaunokainen jäädä.
keskiviikkona, heinäkuuta 29
tiistaina, heinäkuuta 7
Motivaatio
Koirankoulutuksessa avain on oikean motivointikeinon löytäminen. Kun löydät sen lelun, herkun tai muun vastaavan, jonka saadakseen koirasi tekee mitä vain, olet voiton puolella. Mutta tuon asian löytäminen ei harmi kyllä ole mikään helppo juttu.
Koska meillä on viisi koiraa, motivaatiota on joutunut hakemaan hyvin erilaisista paikoista. Pojun kohdalla... niin no Pojun kohdalla koulutusta ei koskaan kunnolla aloitettukaan, joten sopivaa kannustintakaan ei kukaan koskaan vaivautunut löytämään.
Muru puolestaan on aina ollut ihanan helppo tapaus. Muru nimittäin tuntuu tekevän asioita vain miellyttääkseen omistajaansa, joskin namit (kuten lihapullat) eivät tietenkään ole pahitteeksi. Muru totteleekin käskyjä yleensä todella hienosti oli kyse sitten ääneen lausutusta komennosta tai pelkästä käsimerkistä. Sokeitakin pisteitä toki löytyy. Muru ei esimerkiksi voi sietää joitain tiettyjä koiria/ihmisiä/muita eläimiä/asioita ja aina kun esimerkiksi naapurin Sanni-koira rupeaa haukkumaan kuusi aidan takaa, tai kun ikkunassa pörrää vihainen ampiainen tai kun poikkeuksellisen vauhdikkaasti ja äänekkäästi liikkuva pyöräilijä kulkee ohitse, kaikki käskyt meinaavat unohtua. Lisäksi Murulla on erillaisia fobioita alkaen kitara-pelosta siltoihin ja raketteihin, jotka ovat tehneet monien temppujen oppimisen mahdottomaksi. Yhtä kaikki Muru tottelee kuitenkin yleensä hienosti.
Entäs Siru sitten... niin. Siru. Siru onkin jo vallan toinen juttu. Sirun koulutuksessa on tullut kohdattua jos jonkinmoisia haasteita jo pelkästään sen takia, että kyseessä on ensimmäinen podengoni. Tiedänkin tehneeni Sirun koulutuksen aikana monia virheitä, mutta onneksi virheistään voi oppia. Oman vaikeutensa Sirun koulutukseen on tuonut myös se, että Sirun kohdalla on motivaatiolähteen löytäminen ollut kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Syynä tähän on Sirun ailahteleva mieli. Juuri kun olet löytänyt jonkin hyvän herkun, jonka avulla Siru aluksi lähes steppaa, huomaat ettei se enää kelpaakaan neiti nirppanokalle. Siru nimittäin kyllästyy todella helposti eikä samoja keinoja voi käyttää kovin pitkään. Iän myötä Sirulle on onneksi tullut tervettä järkeä jo sen verran, että lenkkirähinäkin on ruvennut jo laantumaan ja käskyjä totellaan jo selkeästi halukkaammin, vaikka sitä oikeaa "porkkanaa" ei vieläkään ole löytynyt. Tänään tosin tein erään havainnoin, josta voi olla apua ainakin agilityn suhteen. Kävimme nimittäin koirien kanssa koirakerhon kentällä, missä kokeilin A-estettä ja puomia Nefin kanssa, joka sivumennen sanoen suoriutui kummastakin esteestä esimerkillisellä varmuudella ja innolla ensikertalaiseksi. Mutta todellinen ilonaihe oli Siru, joka tuli niin kateelliseksi ja mustankipeäksi siitä, että veinkin Nefin esteille ensin, että heti kun päästin Sirun irti, neiti juoksi esteille nopeammin kuin ikinä vain näyttääkseen "kyllä minäkin osaan."
Jos Siru on hankala tapaus niin samaa voi sanoa kyllä Dobystakin. Dobyn kohdalla ongelmia aiheuttaa pojan rauhallinen luonne. Siinä missä Nefi ja Siru ovat kaikessa kuin pieniä ilotulitteita jotka räjähtelevät sinne tänne, Doby harkitsee jokaista liikettään pitkään ja hartaasti. Vaikka Siru oppiikin käskyt huomattavasti nopeammin, Doby jonkin käskyn opittuaan yleensä tottelee sitä siinä missä Siru haistattaa pitkät sille päälle sattuessaan. Dobyssa onkin ihailtavaa varmuutta ja luotettavuutta, mutta joskus tekisi mieli hakata päätä seinään, kun jätkä suorittaa jokaisen käskyn kuin mikäkin etana. Toki Dobystakin sitä energiaa löytyy, mutta aina kun kyse on koulutustilanne Doby pohtii ja pähkäilee vaikka kuinka... oli herkku mikä tahansa.
Nefi puolestaan... on Nefi. Nefin voisi uskoa tulleen joltain toiselta planeetalta. Niin hullu ja tärähtänyt pikkulikka toisinaan on. Nefi on siinä mielessä helposti koulutettava, että porkkanana toimii niin lelu, herkku kuin hauskat äänetkin. Mutta toisaalta Nefi on melko räjähdysaltis. Muutama minuutti ja Nefi on jo menossa leikkeihinsä ja riehumaan - taas muutama minuutti ja Nefi tulee takaisin ihmettelemään mitä pitikään tehdä. Paikallaan pysyminen on Nefille lähes mahdotonta. Siru ja Doby kyllä pysyvät sylissä rapsuteltavana, mutta Nefi-neiti-elohopea ei oikeasti osaa olla liikkumatta edes kymmentä sekunttia. Yrittä sitten saada sellaista piskiä pysymään paikallaan kynsienleikkuun tai tottelevaisuus treenien ajan.
Koska meillä on viisi koiraa, motivaatiota on joutunut hakemaan hyvin erilaisista paikoista. Pojun kohdalla... niin no Pojun kohdalla koulutusta ei koskaan kunnolla aloitettukaan, joten sopivaa kannustintakaan ei kukaan koskaan vaivautunut löytämään.
Muru puolestaan on aina ollut ihanan helppo tapaus. Muru nimittäin tuntuu tekevän asioita vain miellyttääkseen omistajaansa, joskin namit (kuten lihapullat) eivät tietenkään ole pahitteeksi. Muru totteleekin käskyjä yleensä todella hienosti oli kyse sitten ääneen lausutusta komennosta tai pelkästä käsimerkistä. Sokeitakin pisteitä toki löytyy. Muru ei esimerkiksi voi sietää joitain tiettyjä koiria/ihmisiä/muita eläimiä/asioita ja aina kun esimerkiksi naapurin Sanni-koira rupeaa haukkumaan kuusi aidan takaa, tai kun ikkunassa pörrää vihainen ampiainen tai kun poikkeuksellisen vauhdikkaasti ja äänekkäästi liikkuva pyöräilijä kulkee ohitse, kaikki käskyt meinaavat unohtua. Lisäksi Murulla on erillaisia fobioita alkaen kitara-pelosta siltoihin ja raketteihin, jotka ovat tehneet monien temppujen oppimisen mahdottomaksi. Yhtä kaikki Muru tottelee kuitenkin yleensä hienosti.
Entäs Siru sitten... niin. Siru. Siru onkin jo vallan toinen juttu. Sirun koulutuksessa on tullut kohdattua jos jonkinmoisia haasteita jo pelkästään sen takia, että kyseessä on ensimmäinen podengoni. Tiedänkin tehneeni Sirun koulutuksen aikana monia virheitä, mutta onneksi virheistään voi oppia. Oman vaikeutensa Sirun koulutukseen on tuonut myös se, että Sirun kohdalla on motivaatiolähteen löytäminen ollut kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Syynä tähän on Sirun ailahteleva mieli. Juuri kun olet löytänyt jonkin hyvän herkun, jonka avulla Siru aluksi lähes steppaa, huomaat ettei se enää kelpaakaan neiti nirppanokalle. Siru nimittäin kyllästyy todella helposti eikä samoja keinoja voi käyttää kovin pitkään. Iän myötä Sirulle on onneksi tullut tervettä järkeä jo sen verran, että lenkkirähinäkin on ruvennut jo laantumaan ja käskyjä totellaan jo selkeästi halukkaammin, vaikka sitä oikeaa "porkkanaa" ei vieläkään ole löytynyt. Tänään tosin tein erään havainnoin, josta voi olla apua ainakin agilityn suhteen. Kävimme nimittäin koirien kanssa koirakerhon kentällä, missä kokeilin A-estettä ja puomia Nefin kanssa, joka sivumennen sanoen suoriutui kummastakin esteestä esimerkillisellä varmuudella ja innolla ensikertalaiseksi. Mutta todellinen ilonaihe oli Siru, joka tuli niin kateelliseksi ja mustankipeäksi siitä, että veinkin Nefin esteille ensin, että heti kun päästin Sirun irti, neiti juoksi esteille nopeammin kuin ikinä vain näyttääkseen "kyllä minäkin osaan."
Jos Siru on hankala tapaus niin samaa voi sanoa kyllä Dobystakin. Dobyn kohdalla ongelmia aiheuttaa pojan rauhallinen luonne. Siinä missä Nefi ja Siru ovat kaikessa kuin pieniä ilotulitteita jotka räjähtelevät sinne tänne, Doby harkitsee jokaista liikettään pitkään ja hartaasti. Vaikka Siru oppiikin käskyt huomattavasti nopeammin, Doby jonkin käskyn opittuaan yleensä tottelee sitä siinä missä Siru haistattaa pitkät sille päälle sattuessaan. Dobyssa onkin ihailtavaa varmuutta ja luotettavuutta, mutta joskus tekisi mieli hakata päätä seinään, kun jätkä suorittaa jokaisen käskyn kuin mikäkin etana. Toki Dobystakin sitä energiaa löytyy, mutta aina kun kyse on koulutustilanne Doby pohtii ja pähkäilee vaikka kuinka... oli herkku mikä tahansa.
Nefi puolestaan... on Nefi. Nefin voisi uskoa tulleen joltain toiselta planeetalta. Niin hullu ja tärähtänyt pikkulikka toisinaan on. Nefi on siinä mielessä helposti koulutettava, että porkkanana toimii niin lelu, herkku kuin hauskat äänetkin. Mutta toisaalta Nefi on melko räjähdysaltis. Muutama minuutti ja Nefi on jo menossa leikkeihinsä ja riehumaan - taas muutama minuutti ja Nefi tulee takaisin ihmettelemään mitä pitikään tehdä. Paikallaan pysyminen on Nefille lähes mahdotonta. Siru ja Doby kyllä pysyvät sylissä rapsuteltavana, mutta Nefi-neiti-elohopea ei oikeasti osaa olla liikkumatta edes kymmentä sekunttia. Yrittä sitten saada sellaista piskiä pysymään paikallaan kynsienleikkuun tai tottelevaisuus treenien ajan.
sunnuntaina, heinäkuuta 5
Konfirmaatio
Tänään oli sitten riparin konfirmaatio. Yhtenä ohjaajana homminani oli riparilaisten siunaaminen, ehtoollisen jako sekä yhden konfisbiisin säestäminen... Jännitys oli melkoinen.
En suoraan sanottuna ole jumalanpalvelus ihmisiä. Kun käyn jumiksessa, se kyllä tuntuu hienolta ja istun mielelläni kirkossa hiljaa ajatellen, mutta esimerkiksi ehtoollisella käyn harvoin ja sunnuntain jumiksessa vain poikkeustapauksissa. Hieman siis jännittikin, kun yhtäkkiä joutui "papin" rooliin siunaamaan ja jakamaan ehtoollista.
Erityisesti ehtoollisen jako jännitti. Hermoilin sitä suunnilleen yhtä paljon kuin koko leiriä ellen enemmänkin. Näin painajaisia siitä, kuinka viiniä holahtaa jonkun pikariin liikaa tai kuinka tiputan koko kannun sisältöineen maahan. Pelkäsin unohtavani viinin jakoon liitettävät sanatkin.
No onneksi mitään ongelmia ei kuitenkaan ollut. En kaatunut. En kaatanut viiniä liikaa ja muistin "vuorosanani". Tosin ehtollisen jaon puolivälissä rupesi käsi kyllä jo hieman vapisemaan - ette uskokaan kuinka painava se viinipikari onkaan täynnä viiniä ja vielä jännityksestä löysin käsin.
Mutta kaikki siis sujui ja nyt eka ripari on lopullisesti takana. Meinasi nousta tippa linssiin, kun toivotimme riparilaisille onnea ennen kuin he lähtivät omille teilleen :( Niin ne linnunpoikaset lentävät pesästä.
En suoraan sanottuna ole jumalanpalvelus ihmisiä. Kun käyn jumiksessa, se kyllä tuntuu hienolta ja istun mielelläni kirkossa hiljaa ajatellen, mutta esimerkiksi ehtoollisella käyn harvoin ja sunnuntain jumiksessa vain poikkeustapauksissa. Hieman siis jännittikin, kun yhtäkkiä joutui "papin" rooliin siunaamaan ja jakamaan ehtoollista.
Erityisesti ehtoollisen jako jännitti. Hermoilin sitä suunnilleen yhtä paljon kuin koko leiriä ellen enemmänkin. Näin painajaisia siitä, kuinka viiniä holahtaa jonkun pikariin liikaa tai kuinka tiputan koko kannun sisältöineen maahan. Pelkäsin unohtavani viinin jakoon liitettävät sanatkin.
No onneksi mitään ongelmia ei kuitenkaan ollut. En kaatunut. En kaatanut viiniä liikaa ja muistin "vuorosanani". Tosin ehtollisen jaon puolivälissä rupesi käsi kyllä jo hieman vapisemaan - ette uskokaan kuinka painava se viinipikari onkaan täynnä viiniä ja vielä jännityksestä löysin käsin.
Mutta kaikki siis sujui ja nyt eka ripari on lopullisesti takana. Meinasi nousta tippa linssiin, kun toivotimme riparilaisille onnea ennen kuin he lähtivät omille teilleen :( Niin ne linnunpoikaset lentävät pesästä.
torstaina, heinäkuuta 2
Paluu arkeen
Viime viikko meni Mäntsälän seurakunnan riparilla. Olin kolmantena ohjaajana ja vaikka vastuuni olikin "vähäisin" niin univelkaa kertyi silti ja pinna rupesi loppuakohden kiristyä. Kokonaisuudessaan riparilla oli kuitenkin aivan järjettömän hauskaa ja työntekijätiimi (ohjaajat + isoset) oli aivan mahtavaa porukkaa. Kiitos teille kaikille siitä, että teitte ensimmäisestä kesätyö pestistäni seurakunnan töissä ikimuistoisen! Riparille meno jännitti alunperin kahdesta syystä: koska oma riparini meni vähän plörinäksi en koskaan ryhtynyt isoseksi, joten aloitin nyt koko ohjaaja homman käytännössä täysin tyhjästä. Lisäksi olen eräänlainen erakkoluonne, joten eläminen pienessä tilassa 24/7 30 hengen kanssa aiheutti jo valmiiksi puistatuksia. Mutta hienosti kaikki meni eikä kukaan ainakaan valittanut tekemisistäni. Sehän on pääasia :)
Mutta nyt olen jo muutaman päivän ollut kotona keräämässä voimia ja poistamassa univelkaani. Paljon on ollut tekemistä: popoyhdistyksen sivujen päivittelyä, epävirallisissa agilitykisoissa kisaaminen/työskentely, elokuvamatka Helsinkiin ja kaikkiin kymmeniin sähköpostiviesteihin reagointi ja nauhoitettujen tv-ohjelmien katseleminen. Poissaollessani oli tullut yksi pentuekyselykin (asia, joka aina piristää päivää). Epiksissä meni Sirun kanssa ihan ok, vaikka oltiinkin vasta 10/12. Mitään suuria virheitä ei tullut. Sirua ei vain oikein kiinnostanut juoksennella kuumuudessa ja neiti pysähtyikin haistelemaan vähän joka esteen kohdalla. Mutta ei se mitään. Kaikki esteen tuli suoritettua ja Siru osasi vihdoin taka-taka käskynkin.
Tänään rupesin vihdoin treenailemaan agilitya myös Nefin kanssa. Pussi ja putki menee kuin vanhalla tekijällä, mutta katsotaan nyt miten innostuu estesarjoista. Hypyt eivät ainakaan vielä tänään innostaneet :) Lisäksi tyhjensin karpin akvaarion ja siirsin karpin ulkoaltaaseen. Tarkoitus olisi nyt varmaan antaa karppi pois ja paljon onkin tullut kyselyjä. Pitää nyt tosin vielä vähän katsoa. Karppi kun näyttää aika hienolta tossa uudessa ulkoaltaassa. Karpin vanhasta akvaariosta rakennamme muuten gebsuille uuden terran. Tuo duna kun alkaa olla reunoista sen verran syöty, että ties vaikka pääsisivät jokin päivä pois sieltä.
Mutta nyt olen jo muutaman päivän ollut kotona keräämässä voimia ja poistamassa univelkaani. Paljon on ollut tekemistä: popoyhdistyksen sivujen päivittelyä, epävirallisissa agilitykisoissa kisaaminen/työskentely, elokuvamatka Helsinkiin ja kaikkiin kymmeniin sähköpostiviesteihin reagointi ja nauhoitettujen tv-ohjelmien katseleminen. Poissaollessani oli tullut yksi pentuekyselykin (asia, joka aina piristää päivää). Epiksissä meni Sirun kanssa ihan ok, vaikka oltiinkin vasta 10/12. Mitään suuria virheitä ei tullut. Sirua ei vain oikein kiinnostanut juoksennella kuumuudessa ja neiti pysähtyikin haistelemaan vähän joka esteen kohdalla. Mutta ei se mitään. Kaikki esteen tuli suoritettua ja Siru osasi vihdoin taka-taka käskynkin.
Tänään rupesin vihdoin treenailemaan agilitya myös Nefin kanssa. Pussi ja putki menee kuin vanhalla tekijällä, mutta katsotaan nyt miten innostuu estesarjoista. Hypyt eivät ainakaan vielä tänään innostaneet :) Lisäksi tyhjensin karpin akvaarion ja siirsin karpin ulkoaltaaseen. Tarkoitus olisi nyt varmaan antaa karppi pois ja paljon onkin tullut kyselyjä. Pitää nyt tosin vielä vähän katsoa. Karppi kun näyttää aika hienolta tossa uudessa ulkoaltaassa. Karpin vanhasta akvaariosta rakennamme muuten gebsuille uuden terran. Tuo duna kun alkaa olla reunoista sen verran syöty, että ties vaikka pääsisivät jokin päivä pois sieltä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)