VÄISKI THE BUNNY NUKKUI POIS KESÄKUUN LOPULLA 29.6.2008
sunnuntaina, kesäkuuta 29
sunnuntaina, kesäkuuta 22
Juhannus
Juhannuksen vietimme tuttuun tapaan isovanhempieni mökillä Somerolla. Lähdimme mökille perjantaiaamuna kello kahdentoista aikaan. Ajomatka sujui ilman kummempia ongelmia. Siru on päässyt matkapahoinvoinnistaan ja suostui makaamaan lähes koko matkan rauhallisesti vieressäni. Mitä lähemmäksi mökkiä tulimme, sitä rauhattomammiksi koirat kävivät, ja kun pysähdyimme mökin eteen, koirat olivat jo ihan villejä.
Koirat rakastavat mökkiä ihan järjettömästi. Varsinkin Muru oli kuin seitsämännessä taivaassa. Huusin ääneni ihan käheäksi, kun yritin saada koirat pysymään edes jotenkin ruodussa. Hehän halusivat mennä sinne tänne ja tutkia kaikki uudet ja vanhat hajut. Mökin vieressä kulkee myös pieni peltotie, jossa harvoin liikkuu ketään. Koirat olivat koko ajan lähdössä tuttua tietä pitkin juoksemaan ja siinä sitä sitten yritti kaitsea neljää kaheliksi muuttunutta koiraa, miten parhaiten taisi.
Itse menetin sydämeni kahdelle pienelle oravanpojalle, jotka olivat kuulemma jo viikon ajan liikkuneet mökin ympäristössä. Oli siinä kyllä vahtiminen, etteivät podengot päässeet oraviin käsiksi. Oravat eivät pelänneet mitään eivätkä ketään. Toinen pikkuinen lähti lähes kiipeämään äidin housunlahjetta ylös ja toinen meinasi tulla minun syliini. Lopulta tietysti podengot huomasivat missä mennään ja kun toiselta oravanpojalta lipesi ote niin, että se tippui puusta, Doby oli salamana sen kimpussa. Onneksi olin itse myös nopeasti tilanteen tasalla ja sain Dobysta otteen ennen kuin se ehti tehdä pahaa jälkeä. Orava pääsi pakoon, mutta kyseinen veitikka ei enää sen jälkeen tullut meidän lähellemme. Sen sijaan toinen löysi tiensä mutteriin ja sillä aikaa kun muut menivät nostamaan lippua, minä seurasin oravaa mutteriin, missä vietimme useita minuutteja toisiamme katsellen. Olisin kernaasti ottanut oravan syliin ja vienyt turvaan. Todennäköisesti olivat lähteneet liian aikaisin pesästään, sillä oli sen verran reppanan näköinen.
Koirat nauttivat elämästään täysin siemauksin. Doby oli koko ajan juoksemassa peltojen poikki. Dobylla oli hieman hankaluuksia hahmottaa maastoa. Aina kun se tuli pellolta pois se joutui ensin ylittämään pienen ojan. Koska ojan edessä oli aina aikamoinen röykkiö erilaisia kasveja, se yritti hypätä niiden yli ymmärtämättä, että niiden takana piili vielä suurempi paha. Niinpä Doby teki useaan otteeseen tuttavuutta vettä ja mutaa täynnä olevan ojan kanssa. Siru sen sijaan yritti kulkea kiinteältä näyttävän maakaistaleen halki. Kyseessä oli oja, joka oli niin täynnä kaikkia kasveja, ettei vettä näkynyt. Siru katosi toviksi kokonaan näkyvistä kun se upposi veden ja kasvien sekaan ja itse meinasin saada hysteerisen kohtauksen, kun luulin, ettei se pääsisi sieltä pois. No Siru osoitti pelkoni vääräksi ja pääsi kuin pääsi takaisin kuivalle maalle, vettyneenä ja likaisena, mutta kaikin puolin ehjänä.
Pidimme podengoille myös pienen kilpajuoksun. Laitoimme ne juoksemaan kilpaa noin 200 metriä pitkän peltotien päästä päähän. Siru voitti täpärästi ajalla 26.93. Doby tuli hyväksi kakkoseksi ajalla 27.58. Kumpikaan ei kyllä antanut tuumaakaan periksi ja he juoksivat kiltisti koko matkan omalla urallaan (peltotien keskellä kulkee ruohoa ja muita kasveja täynnä oleva kaistale, joten kummallakin oli oikeasti käytössään oma rata). Tietystikään minulla ei ole vertailukohtaa muihin podengoihin, mutta kyllä minä sanoisin, että aika hyvää vauhtia podengot juoksivat. Vaikka Siru on hivenen nopeampi, niin Dobylla on kyllä enemmän kestävyyttä. Kun palasimme mökille, Doby jatkoi juoksemista ja yritti houkutella Sirua leikkiin mukaan. Siru ei jaksanut seurata Dobya vaan sen sijaan että olisi juossut Dobyn perässä kukkapenkkien ympäri, se odotti että Doby palasi alkupisteeseen ja hyökkäsi siellä sen kimppuun.
Ennen kotiin lähtöä lauantaina menimme vielä isovanhempieni talolle Someron keskustaan. Siellä jompikumpi podengo teki aikamoisen tempun ja kävi kusasemassa erääseen sänkyyn. En ymmärrä mitä tekisimme podengojen kanssa, kun ne eivät millään opi sisäsiisteiksi ja käyvät vähän väliä sängyissäkin kuseksimassa.
Koirat rakastavat mökkiä ihan järjettömästi. Varsinkin Muru oli kuin seitsämännessä taivaassa. Huusin ääneni ihan käheäksi, kun yritin saada koirat pysymään edes jotenkin ruodussa. Hehän halusivat mennä sinne tänne ja tutkia kaikki uudet ja vanhat hajut. Mökin vieressä kulkee myös pieni peltotie, jossa harvoin liikkuu ketään. Koirat olivat koko ajan lähdössä tuttua tietä pitkin juoksemaan ja siinä sitä sitten yritti kaitsea neljää kaheliksi muuttunutta koiraa, miten parhaiten taisi.
Itse menetin sydämeni kahdelle pienelle oravanpojalle, jotka olivat kuulemma jo viikon ajan liikkuneet mökin ympäristössä. Oli siinä kyllä vahtiminen, etteivät podengot päässeet oraviin käsiksi. Oravat eivät pelänneet mitään eivätkä ketään. Toinen pikkuinen lähti lähes kiipeämään äidin housunlahjetta ylös ja toinen meinasi tulla minun syliini. Lopulta tietysti podengot huomasivat missä mennään ja kun toiselta oravanpojalta lipesi ote niin, että se tippui puusta, Doby oli salamana sen kimpussa. Onneksi olin itse myös nopeasti tilanteen tasalla ja sain Dobysta otteen ennen kuin se ehti tehdä pahaa jälkeä. Orava pääsi pakoon, mutta kyseinen veitikka ei enää sen jälkeen tullut meidän lähellemme. Sen sijaan toinen löysi tiensä mutteriin ja sillä aikaa kun muut menivät nostamaan lippua, minä seurasin oravaa mutteriin, missä vietimme useita minuutteja toisiamme katsellen. Olisin kernaasti ottanut oravan syliin ja vienyt turvaan. Todennäköisesti olivat lähteneet liian aikaisin pesästään, sillä oli sen verran reppanan näköinen.
Koirat nauttivat elämästään täysin siemauksin. Doby oli koko ajan juoksemassa peltojen poikki. Dobylla oli hieman hankaluuksia hahmottaa maastoa. Aina kun se tuli pellolta pois se joutui ensin ylittämään pienen ojan. Koska ojan edessä oli aina aikamoinen röykkiö erilaisia kasveja, se yritti hypätä niiden yli ymmärtämättä, että niiden takana piili vielä suurempi paha. Niinpä Doby teki useaan otteeseen tuttavuutta vettä ja mutaa täynnä olevan ojan kanssa. Siru sen sijaan yritti kulkea kiinteältä näyttävän maakaistaleen halki. Kyseessä oli oja, joka oli niin täynnä kaikkia kasveja, ettei vettä näkynyt. Siru katosi toviksi kokonaan näkyvistä kun se upposi veden ja kasvien sekaan ja itse meinasin saada hysteerisen kohtauksen, kun luulin, ettei se pääsisi sieltä pois. No Siru osoitti pelkoni vääräksi ja pääsi kuin pääsi takaisin kuivalle maalle, vettyneenä ja likaisena, mutta kaikin puolin ehjänä.
Pidimme podengoille myös pienen kilpajuoksun. Laitoimme ne juoksemaan kilpaa noin 200 metriä pitkän peltotien päästä päähän. Siru voitti täpärästi ajalla 26.93. Doby tuli hyväksi kakkoseksi ajalla 27.58. Kumpikaan ei kyllä antanut tuumaakaan periksi ja he juoksivat kiltisti koko matkan omalla urallaan (peltotien keskellä kulkee ruohoa ja muita kasveja täynnä oleva kaistale, joten kummallakin oli oikeasti käytössään oma rata). Tietystikään minulla ei ole vertailukohtaa muihin podengoihin, mutta kyllä minä sanoisin, että aika hyvää vauhtia podengot juoksivat. Vaikka Siru on hivenen nopeampi, niin Dobylla on kyllä enemmän kestävyyttä. Kun palasimme mökille, Doby jatkoi juoksemista ja yritti houkutella Sirua leikkiin mukaan. Siru ei jaksanut seurata Dobya vaan sen sijaan että olisi juossut Dobyn perässä kukkapenkkien ympäri, se odotti että Doby palasi alkupisteeseen ja hyökkäsi siellä sen kimppuun.
Ennen kotiin lähtöä lauantaina menimme vielä isovanhempieni talolle Someron keskustaan. Siellä jompikumpi podengo teki aikamoisen tempun ja kävi kusasemassa erääseen sänkyyn. En ymmärrä mitä tekisimme podengojen kanssa, kun ne eivät millään opi sisäsiisteiksi ja käyvät vähän väliä sängyissäkin kuseksimassa.
tiistaina, kesäkuuta 17
Kesähuumaa
Nyt on aikaa viimeisestä päiväkirja merkinnästäni kulunut jo melkoisesti. Kaikennäköistä on ehtinyt tapahtua. Vanhemmat ja Susanna olivat kaksi viikkoa kiertämässä Suomea, Sirulla oli ensimmäiset epäviralliset agilitykisat, rotujärjestön puoltolausunto kennelnimeäni varten saapui, Sirun kolmas juoksu alkoi ja kotisivujen ulkoasu vaihtui. Olen myös saanut työtä. Enoni hankki minulla kotisivujen teko tehtävän. Tarkoitus olisi palkaa vastaan tehdä nyt ainakin yksi kotisivu ja mikäli se onnistuu hyvin, niin tulevaisuudessa vastaavia tehtäviä tulee todennäköisesti olemaan enemmän. Olen aivan onnessani, koska pidän kotisivujen teosta ja tarvitsen ehdottomasti rahaa. Tällä hetkellä koko koiraharrastukseni kustantaa vanhempani ja se on ruvennut käymään jo pahasti itsetunnolleni. Aina kun on rokotusreissu ja näyttelyyn ilmoittautumisen aika, joudun kysymään rahat vanhemmiltani. Ei kovin mukavaa touhua. Ensi lukukaudella saatan tämän kotisivu-jutun lisäksi päästä myös kouluihin sijaisuuksia hoitamaan. Toivottavasti sijaisuudet eivät osu pahasti päällekkäin yliopisto luentojen kanssa.
Mutta nyt siis viime aikojen tapahtumia. Äiti, isä ja Susanna lähtivät tosiaan heti ensimmäinen päivä asuntoautolla Suomea kiertämään. Ensimmäisen viikon he ajoivat pohjoiseen päin länsirannikkoa pitkin ja toisen viikon he viettivät Kuusamon Tropiikissa. Täytyy kyllä myöntää, että viihdyin todella hyvin kotona koirien ja veljeni Tomin kanssa, joka vietti aikansa pääasiassa omassa huoneessaan. Kaipaan nykyään rauhaa paljon enemmän eikä se onnistu, jos kaikki muut ovat kotona. Puhumattakaan siitä, että heti kun kaikki ovat kotosalla, koko talo on sekaisin suunnilleen 24/7. Toisaalta ruokatarjonta on vanhempieni kotona ollessa hieman monipuolisempaa, joskin onnistuin kyllä tekemään ihan mukavasti murkinaa tuon parin viikon aikana.
Ensimmäisellä kesäviikolla oli minulla ja Sirulla ensimmäinen agilitykisa. Kyseessä oli vain epävirallinen Mäntsälän koirakerhon järjestämä kilpailu ja osallistuimme Sirun kanssa vasta mölliluokkaan. Minua jännitti ihan kamalasti. Yhtään liioittelematta voi sanoa, että laatan lentäminen oli todella hilkulla. Agilityssa koiran ohjaajalla on aikamoinen vastuu ja minä olin ihan paniikissa. Kun pääsimme sitten radalla jännitys kyllä vähän hellitti. Siru suoritti radan todella nopeasti, mutta jäimme kuitenkin vasta toiseksi viimeiseksi koirakoksi. Tähän oli syynä Sirun epäröinti putkien kohdalla. En tiedä mistä johtui, että juuri putket aiheuttivat ongelmia, kun yleensä ne ovat Sirun vahvin este. Mutta ei se mitään. Saan olla ihan tyytyväinen, että kahdeksan tunnin harjoittelulla pärjättiin noinkin hyvin ja Siru oikeasti kuunteli ohjeitani. Jatkokurssillekin ilmoittauduttiin, mutta kaksi ekaa kertaa jäi nyt väliin tuon Sirun juoksun takia.
Huomenna ajattelin lähettää kennelnimi anomukseni kennelliittoon. Olen nyt myös vihdoin tehnyt alustavan päätöksen Sirun ensimmäisen astutuksen ajankohdasta. Uroksena käytämme Dobya ja astutus tapahtuu Sirun viidennestä juoksusta, jonka uskoisin osuvan ensi vuoden touko- tai kesäkuuhun. Yhden pennun aion pitää itselläni.Myös muita kiinnostuneita pennunomistajia on, mutta mitään ei voi sanoa ennen pentujen onnistunutta syntymää.
Viime perjantaina sain kylään lukioaikaiset kaverini. Muutamaa heistä en ollut nähnyt suunnilleen vuoteen, joten heitä oli hauska nähdä. Toki välillä oli hieman väkinäinen tunnelma, koska sen verran kauan aikaa sitten viimeksi nähtiin, mutta yleisesti ottaen oli ihan mukavaa. Poju ihastui erääseen kaveriini ja koki tämän jonkinlaiseksi Susannan korvikkeeksi. Podengot olivat melkoisia sekopäitä, koska juuri sinä päivänä Doby oli tajunnut, että Sirulla on juoksu. Väiskikin puputti mennä joukossa mukana. Väiskillä on sivumennen sanottunut jonkinlainen flunssa tällä hetkellä. Toivottavasti kyseessä ei ole mitään kovin vakavaa, koska olen melko varovainen jyrsijöiden lääkäriin viennissä. Tiedän useamman kuin yhden jyrsijän (mitä kani siis ei ole) menettäneen henkensä lääkärissä, vain koska ovat säikähdyksestä saaneet sydänkohtauksen. Väiski on muutenkin ollut viime aikoina hieman hölmö, sillä hän on ruvennut syömään koiranmuroja. Olen joutunut jo monta kertaa pelastamaan Väiskin jonkin koiran hampaista, kun kani on vain tunkenut mennä kipolle koiran syödessä. Vaarallista touhua.
Mutta nyt siis viime aikojen tapahtumia. Äiti, isä ja Susanna lähtivät tosiaan heti ensimmäinen päivä asuntoautolla Suomea kiertämään. Ensimmäisen viikon he ajoivat pohjoiseen päin länsirannikkoa pitkin ja toisen viikon he viettivät Kuusamon Tropiikissa. Täytyy kyllä myöntää, että viihdyin todella hyvin kotona koirien ja veljeni Tomin kanssa, joka vietti aikansa pääasiassa omassa huoneessaan. Kaipaan nykyään rauhaa paljon enemmän eikä se onnistu, jos kaikki muut ovat kotona. Puhumattakaan siitä, että heti kun kaikki ovat kotosalla, koko talo on sekaisin suunnilleen 24/7. Toisaalta ruokatarjonta on vanhempieni kotona ollessa hieman monipuolisempaa, joskin onnistuin kyllä tekemään ihan mukavasti murkinaa tuon parin viikon aikana.
Ensimmäisellä kesäviikolla oli minulla ja Sirulla ensimmäinen agilitykisa. Kyseessä oli vain epävirallinen Mäntsälän koirakerhon järjestämä kilpailu ja osallistuimme Sirun kanssa vasta mölliluokkaan. Minua jännitti ihan kamalasti. Yhtään liioittelematta voi sanoa, että laatan lentäminen oli todella hilkulla. Agilityssa koiran ohjaajalla on aikamoinen vastuu ja minä olin ihan paniikissa. Kun pääsimme sitten radalla jännitys kyllä vähän hellitti. Siru suoritti radan todella nopeasti, mutta jäimme kuitenkin vasta toiseksi viimeiseksi koirakoksi. Tähän oli syynä Sirun epäröinti putkien kohdalla. En tiedä mistä johtui, että juuri putket aiheuttivat ongelmia, kun yleensä ne ovat Sirun vahvin este. Mutta ei se mitään. Saan olla ihan tyytyväinen, että kahdeksan tunnin harjoittelulla pärjättiin noinkin hyvin ja Siru oikeasti kuunteli ohjeitani. Jatkokurssillekin ilmoittauduttiin, mutta kaksi ekaa kertaa jäi nyt väliin tuon Sirun juoksun takia.
Huomenna ajattelin lähettää kennelnimi anomukseni kennelliittoon. Olen nyt myös vihdoin tehnyt alustavan päätöksen Sirun ensimmäisen astutuksen ajankohdasta. Uroksena käytämme Dobya ja astutus tapahtuu Sirun viidennestä juoksusta, jonka uskoisin osuvan ensi vuoden touko- tai kesäkuuhun. Yhden pennun aion pitää itselläni.Myös muita kiinnostuneita pennunomistajia on, mutta mitään ei voi sanoa ennen pentujen onnistunutta syntymää.
Viime perjantaina sain kylään lukioaikaiset kaverini. Muutamaa heistä en ollut nähnyt suunnilleen vuoteen, joten heitä oli hauska nähdä. Toki välillä oli hieman väkinäinen tunnelma, koska sen verran kauan aikaa sitten viimeksi nähtiin, mutta yleisesti ottaen oli ihan mukavaa. Poju ihastui erääseen kaveriini ja koki tämän jonkinlaiseksi Susannan korvikkeeksi. Podengot olivat melkoisia sekopäitä, koska juuri sinä päivänä Doby oli tajunnut, että Sirulla on juoksu. Väiskikin puputti mennä joukossa mukana. Väiskillä on sivumennen sanottunut jonkinlainen flunssa tällä hetkellä. Toivottavasti kyseessä ei ole mitään kovin vakavaa, koska olen melko varovainen jyrsijöiden lääkäriin viennissä. Tiedän useamman kuin yhden jyrsijän (mitä kani siis ei ole) menettäneen henkensä lääkärissä, vain koska ovat säikähdyksestä saaneet sydänkohtauksen. Väiski on muutenkin ollut viime aikoina hieman hölmö, sillä hän on ruvennut syömään koiranmuroja. Olen joutunut jo monta kertaa pelastamaan Väiskin jonkin koiran hampaista, kun kani on vain tunkenut mennä kipolle koiran syödessä. Vaarallista touhua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)