Metsässä ja Mätsärissä

Doby on aivan kahjo, silloin kun hän pääsee juoksemaan metsässä vapaana. Eilen hän juoksi edes takaisin tiellä ja teki väillä ihme siksak-kuvioita rämpien erilaisissa ryteiköissä metsätien kummallakin puolen. Doby ei aristele yhtään, vaan hän säntäilee tutkimusmatkoillaan sinne tänne. Ja se vauhti... se on jotain käsittämätöntä. Huolimatta esteistä ja lumihangesta, Doby etenee pitkänkin matkan todella nopeasti eikä tunnu väsyvän ollenkaan. Doby nauttii tavattomasti olostaan ja voisinkin viettää metsässä pitkänkin aikaa, ihan vain katsellen Dobyn leikkiä. Eilisen jälkeen, minun ei tarvitse kuin vilkaista Dobyyn, niin jo purskahdin nauruun, muistaessani minkälainen meno hänellä metsässä oli päällä.

Tänään päästin myös Sirun heti metsään päästyämme vapaaksi. Siru on saanut aivan älyttömästi rohkeutta lisää. Nyt Sirukin säntäili sinne tänne omille tutkimusmatkoilleen ja siinä sitä oli vahtimista, kun podengot riehuivat välillä ihan missä sattui. Dobyllakin oli niin hirmuinen vauhti, että hän onnistui vain vaivoin pysähtymään kohdastessaan yhtäkkiä suuren vesilammikon. Tällä kertaa lähdimme metsässä aivan uuteen suuntaan. Emme olleet aiemmin käyneet siellä ja koirat olivat aivan fiiliksessä. Päästin myös Murun irti ja siellä sitten kolme koiraa juoksi kuin mitkäkin tuulispäät ympäri ämpäri, hyppivät kiveltä toiselle, kurkkivat puun takaa, tunkivat kuononsa kaikkiin koloihin ja pitivät hauskaa monen koiran edestä. Onneksi jokainen tottelee minua sen verran hyvin, että ei tarvinnut hirveästi pelätä jonkun katoavan. Ja koti nyt oli vielä sen verran lähellä, että eivätköhän he olisi eksyessäänkin sinne lopulta löytäneet.

Mutta se muutos, joka Sirussa on tapahtunut, on kyllä jotain aivan mieletöntä. Jokin aika sitten pohdin, onko Siru liian arka esimerkiksi pentueen emoksi. Vieraat koirat kun olivat hänelle kauhea pelon aihe samoin kuin vieraat ihmiset toisinaan. Kaikille autoille ja muille piti lenkeillä räksyttää ja olin jo aivan hätää kärsimässä. Mutta nyt Siru mennä viilettää metsässä podengomaiseen tyyliin, teki tuttavuutta muiden podengojen kanssa podetreffeillä, joskaan ei hirveästi riehunut ja leikkinyt, ja sunnuntaina match showssa, oli todella tarkkaavainen ja iloinen oma itsensä. Välillä piti tosin joitain isompia koiria pelätä ja mustille koirille rähistä. Mutta eiköhän Sirusta pikku hiljaa tule oikea minileijona. Sitäpaitsi mielestäni on vain hyvä, että Siru on hieman varautunut esimerkiksi juuri vieraiden ihmisten suhteen. Ei tarvitse pelätä, että vapaaehtoisesti lähtee kenenkään gansterin matkaan mukaan.

Tuolla sunnuntain match showssa, jonne osallistuimme loppujen lopuksi vain Dobyn kanssa, vaikka Siru olikin mukana, tapasimme todella mukavan bordercollien omistajan. Hän oli itseasiassa myös edellisessä Mäntsälän match showssa. Hän ihasteli kovasti podengoja ja Sirukin kävi pari kertaa häntä haistelemassa. Paikalla oli ihan hirveä määrä pentuja, koska tuo Kaapelitehtaan pentunäyttely siirtyi viikolla ja kaikki tulivat viime hetken harjoituksiin. Doby parkaa pelotti hirmuisesti ja mietimme tuleeko Dobyn ensiesiintymisestä yhtään mitään, mutta siinä kun neljä tuntia odottelimme niin kehään päästessään Doby olikin jo aikamoinen hurmuri. Tuomarikin ihastui häneen ja antoi punaisen nauhan, vaikka Dobyn käytöksessä olisi vielä ollut parantamisen varaa. Ryhmäkehässä ei tullut menestystä, mutta Doby ei kuitenkaan ollut läheskään ensimmäinen, joka tiputettiin.

Podetreffit ja musisointia

Tänään oli Heikinlaakson koirapuistossa podetreffit. Mukaan lähti Dobyn ja Sirun lisäksi Susanna kaverinsa Nonnan kanssa sekä äitini kuskiksi. Niska on taas ollut viime aikoina niin jumissa, etten oikein viittinyt itse lähteä ajamaan (ja suunnistuskammolla ja uusiin paikkoihin ajamisella ei siis ollut asian kanssa mitään tekemistä ;) ).

Podetreffeillä oli porukkaa jopa enemmän kuin olin odottanut. Laskimme, että parhaimmillaan taisi aitauksessa temmeltää 15 podengoa. Sirukin intoutui välillä hieman leikkimään, vaikka pääasiassa hän purjehti ylhäisessä yksinäisyydessään ja pari kertaa komensi muita podengoja käyttäytymään paremmin. Doby parka oli aluksi aivan järkyttynyt. Juoksi mahdollisimman kauaksi podengolaumasta ja pysyi Susannan ja Nonnan jalkojen juuressa. Toisaalta sitten vähän ennen lähtöä intoutui kyllä heittelemään kaikkien päälle roskia maata kuopimalla ja leikki kyllä jo aika lahjakkaasti velipuolensa Onnin kanssa.

Siru ja Doby muistivat Mintun ja Siru N:n ja heti kun he saapuivat riensivät tervehtimään. Minunkin Siruni suostui vähän leikkimään ja Doby innostui todella nähdessään leikkikaverinsa. Harmillisen kylmä tuuli hieman vaivasi ja itsekin oli vaatteistaan huolimatta ihan jäässä, puhumattakaan podengoista. Sirulle ja Dobyllekin piti kesken kaiken laittaa vaatetta niskaan.

Doby oli melko lailla pienempi kuin muut podengot. Poikkeuksena Mintun Siru joka on aivan oma lukunsa :) Tietysti Doby on vasta 5 ja puoli vuotta, mutta kuitenkin. Toivottavasti Doby nyt hieman saa vielä jätkämäistä kokoa. Pidän Dobysta toki aivan erityisesti tuollaisena piskuisena kullanmuruna, mutta kuitenkin... Doby on muuten todella hurmaava ja taisipa saada koirapuistossakin pari ihailijaa itselleen. Myös Siru herätti huomiota päättämällä yhtäkkiä kiivetä selkääni jälleen tähystämään. Kuinkakohan paljon muut podengot kiipeilevät omistajiensa olkapäille?

Kovin oli monenlaista podengoa. Joukkoon eksyi jopa "väärän rodun edustaja" joka ei tosin kovin kauaa viihtynyt podengomelskeessä. Oli kyllä todella mukava nähdä erilaisia podengoja ja heidän omistajiaan. Toisaalta podegomäärä kyllä hieman häiritsi ainakin Dobya, joka lämpeni muille koirille vasta, kun jäljellä oli vain muutama. Mietimme tuossa äidin kanssa, että varmasti Dobylla ja Sirulla olisi hauskaa podengolaumassa, jos he olisivat tutustuneet jokaiseen erikseen etukäteen. Dobylle ja Sirulle kun oma lauma tuntuu olevan kaikki kaikessa, ja uusia tulokkaita on vaikea hyväksyä suuria määriä samalla kertaa.

Tuossa otsikossa lupasin tarinaa myös musisoinnista. No aivan ensiksi täytyy tässä sanoa, että Siru on kyllä aivan mainio pakkaus. Aamulla kipusi jälleen pianonkoskettimille soittaa pimputtamaan. Ja sitten kun minä rupesin soittamaan, ryhtyi jälleen hieman laulamaan. Mutta tämä ei oikeastaan ollut se varsinainen asia. Varsinainen asia on nimittäin se, että opettelin tänään soittamaan "What if God was one of us" kappaleen korvakuulolta kaksikätisesti. Tämä on nyt kyllä tuuletuksen paikka, sen verran vähiin on soittelu jäänyt viime aikoina. En ole näköjään kaikkea unohtanut, vaikken enää musiikkiopistossa käykään kerran viikossa. Hyvä minä =D

Niin ja Dobyn jalka tuntuu olevan kunnossa. Lääkitys siihen tosin tarvittiin, joten Kaapelitehtaan näyttelyyn emme pääse.

Nyt se sitten tapahtui...

...nimittäin Dobyn eka haaveri. Keskiviikkona olimme tavalliseen tapaan metsälenkillä ja annoin Dobyn juosta vapaana. Olemme nyt totutelleet Dobya tuohon vapaana oloon ja kovasti poika nauttii ja rämpii lumihangessa. Keskiviikkona sitten kuitenkin sattui niin ikävästi, että Doby loukkasi oikean takajalkansa. En tiedä milloin, miten tai mihin. Ääntäkään Doby ei päästänyt, yhtäkkiä jäi vain jälkeen, ja kun lopulta saapui takaisin polulle, linkutti tuota jalkaansa. Ei antanut minun edes kantaa itseään kotiin asti, vaan halusi väen vängällä kävellä omin jaloin koti ovelle. Siinä poika eroaa aika paljon meidän Siru neidistämme. Hänhän satutti suunnilleen saman ikäisenä oikean etutassunsa leikkiessään Murun kanssa ja piti asiasta kyllä ihan kauheata melua ja mekkalaa ja vaatimalla vaati päästä syliin hellittäväksi.

Keskiviikko ja torstai jalkaa sitten seurattiin. Se ei ole murtunut, koska ei arista sitä tunnustellessa ja välillä varaa painon jalalle ihan normaalista ja kävelee tavalliseen tapaan. Aina välillä Doby kuitenkin nostaa jalan kokonaan ylös, hyppii jonkin aikaa kolmella jalalla ja laskee sitten tuon kipeänkin jalan maahan kävellen pienen tovin todella jäykän oloisena. Sitten kiirehditään taas riehumaan, kunnes tuo linkuttaminen alkaa alusta.

Varsinkin näin aamusta jalka tuntuu melko pahalta. Pitkä lepo jäykistää muutenkin kipeän lihaksen tai minkä ikinä Doby nyt on satuttanutkaan. Soitin tuossa juuri eläinlääkärille ja saimme ajan 12.30. Muuten olisimme vielä voineet odottaa josko tuo jalka itseksensä paranisi, mutta kun kyseessa on viisikuinen, vielä kasvava pentu, parempi ylireagoida kuin odottaa pysyviä vammoja. Toivottavasti jalka nyt on kuitenkin vain vähän venähtänyt ja paranee tuosta itsekseen ajan kanssa ilman sen kummempia poppaskonsteja.

Photoshop

Sain joululahjaksi enoltani photoshopin ja vihdoin ja viimein hän kävi minua eilen opastamassa ohjelman saloihin. Jotain satoa eiliseltä oppitunnilta on jo nähtävissä kotisivullani.

Photoshop avasi kyllä aivan uudenlaisia mahdollisuuksia sivujeni suunnitteluun. Tänään olisi tarkoitus aloittaa keväisemmän ulkoasun suunnittelu. Nythän ulkoasu on aika jäinen ja talvisen tyylikäs. Seuraavaksi olisikin tarkoituksena tehdä lämmin ja maanläheinen kevät. Sormeni oikein syyhyävät suunnitteluvimmassaan. Minä niin rakastan sivujen tekoa. Rakastan, rakastan, rakastan... Toivottavasti lopputulos tulee olemaan oikein tyylikäs ja toimiva. Sivujen toimivuutta on hyvin vaikea tosin omalta koneelta ennustaa. Toisten näytöt näyttävät sivut eri tavoin. Mutta palautetta saa antaa kaikenlaisista kokeiluistani.

Kasvattajan peruskurssi + jotain muuta

Viikonloppuna olin kasvattajan peruskurssilla Helsingissä. Kurssin järjesti Helsingin kennelpiiri Töölön markkinointi-instituutissa. Hieman oli paikan päälle vaikea päästä julkisilla täältä Mäntsäsästä. Bussilla olisin myöhästynyt ja junalla tulin sitten yli 40 minuttia etuajassa. Ensimmäisenä päivänä tämä sai minut jo miettimään, oliko tämä sittenkään kovin järkevää, koska kaikkea muutakin olisi pitänyt tehdä, mutta kaikki epäilyt jäivät kyllä heti, kun kurssi alkoi.

Kurssin luennoitsijat olivat kaikki erinomaisia puhujia. Heitä olisi jaksanut kuunnella tylsemmästäkin aiheesta ja tämähän aihe ei ollut tylsä. Aluksi oli puhetta koiran genetiikasta ja sain kyllä kiittää onneani siitä, että kävin lukiossa geenibiologian kurssin. Muuten olisi suurin osa puheesta varmaankin jäänyt ymmärtämättä. Nyt kaikki oli yksinomaan kiinnostavaa ja kirjoitin kynä sauhuten koko ajan muistiinpanoja.

Viikonlopun aiheita olivat myös emon ja pennun ruokinta, kennelliiton organisaatio, emon ja pennun hoito ennen ja jälkeen synnytyksen, koiran kauppa jne. Sunnuntai iltapäivästä oli sitten loppukoe. Myönnän, että se oli vaikeampi kuin olin odottanut. Kyse oli monivalinnasta ja monivalinnat ovat aina kinkkisempiä kuin uskoisikaan. Pääsin kuitenkin heti ensimmäisellä kerralla läpi ja nyt voin sitten hakea kennel nimeä.

Kurssi pisti kyllä ajattelemaan kaikkia asioita uudestaan. Välillä rupesi jopa miettimään, onko minusta kasvattajaksi. Mutta näissä epäilyissä taitaa kyllä puhua perfektionisti-minäni, joka haluaa tehdä kaiken aivan prikulleen oikein ja täydellisesti. Kurssi sai minut mm epäilemään kannattaako Sirua käyttää astutukseen, koska hän vierastaa muukalaisia ja on hieman varautunut. Mutta nyt kun tätä kysymystä on tämän viikon ajan pohtinut mahdollisimman puolueettomasti, olen päätynyt siihen, että suurin osa tuosta Sirun arkuudesta on mörköikä-ongelmia, ja joka päivä Sirusta on tullut rohkeampi. Aiva välillä mennään tietysti takapakkia, mutta kyllä suunta on pääasiassa ylöspäin. Joten eiköhän Siru vuoden kuluttua tule olemaan loistava äiti pikkuisilleen. Tässä kun on tosiaan vuosi aikaa päästä eroon murkkuiän ongelmista.

Ilmoitin Dobyn sitten viides päivä Kaapelitehtaan pentunäyttelyyn. Siitäkin meinasi kehkeytyä aikamoinen soppa. Ilmoitin Dobyn netissä Show median välityksellä, mutta maksun suoritettuani, ilmoittautuminen ei rekisteröitynytkään. Siinä piti sitten äkkiä ottaa puhelin kouraan ja soittaa ohjeita. Toivottavasti ilmoittautumisen kanssa ei tule enempää ongelmia.

Nyt on Dobbyskin saanut rabies-rokotuksensa. Raukka paralle laitettiin kuonokoppa, koska viimeksi näytteli heti piikin nähdessään hampaitaan. Nyt meni tosin melko rauhallisesti, mutta parempi katsoa kuin katua.