Vuosi 2011 - Vuosi 2012

Joulu tuli, joulu meni... Mutta ei siltä kyllä tunnu. Joulufiilis on tipotiessään. Liekö syynä lumeton maa, sateiset kelit, kauhea kiire tai ne kaikki yhdessä? Tiedä häntä.

Joulukuukin on kyllä hurahtanut ohi niin nopeasti, että huhhuh. Ensin oli historiantentti, johon tuli luettua todella paljon, koska samaisesta tentistä tuli jo kertaalleen hylätty (ensimmäisen ja viimeisen kerran *_*). No nyt sainkin sitten nostettua numeron 4/5, joten lukeminen kannatti. Sitten kun tentti saatiin pois päiväjärjestyksestä, alkoi kauhea urakka tämän vuoden joulu-esityksen kanssa. Tällä kertaa päätimme siskon kanssa ottaa esitykseen mukaan tanssia ja laulua, sekä videon, joka pyöri esityksen taustalla :) Sen tekemisessä meinasikin sitten mennä järki. Saatiin kuitenkin homma kasaan, koreografiat ja kappaleet treenattua. Nefillä alkoi tietysti juoksu juuri joulunpyhiksi. Ja kiiman myötä alkoivat myös tyttöjen riidat, joista oltiin jo kertaalleen päästy eroon. Toivottavasti tilanne normalisoituu taas, jahka kiima loppuu. Lyyli tytön tyllerö on niin ikään tullut meille jouluksi hoitoon ja Windy on ainakin ihan tohkeissaan.

Vuoteen 2011 on mahtunut melkoinen määrä asioita. Huippuna vuodelle on varmasti ollut tuo historian ja yhteiskuntaopin lehtorin sijaisuus. Sitä en kyllä vaihtaisi mihinkään, vaikka toki se on omia aikatauluja runsaasti muuttanut. Hienoja fiiliksiä synnyttivät myös Waldon vara-Serti ekassa junnuluokassa ja Windyliinin ERI vikassa junnuluokassa :). Kaverin kesäkuiset häät olivat myös loistava kokemus. Kiitokset siitä, että uskoit kaason tehtävät hoteilleni. Toivottavasti avioelämä on maistunut.

Toki vuoteen 2011 mahtui myös ikävämpiäkin asioita. Surullinen uutinen oli pienen Lyylin legg perthes diagnoosi, mutta pahinta oli tietysti Poju Nokinokan siirtyminen koirien taivaaseen. Myös hamsteri Mew menehtyi marraskuussa. Vastapainoa näille kuolemille toi pikkuisen serkkutytön syntyminen lokakuun lopulla.

Kohta alkaakin sitten jo uusi vuosi ja uudet kujeet. Tavoitteena on valmistua ensin teologian kandiksi tammikuussa ja toukokuussa sitten teologian maisteriksi. Sitten alkaakin töiden metsästys. Muita vuoden 2012 projekteja ovat Sieluttomat trilogian ensimmäinen osa Naamion vanki, Tappikirja eli Varjomaa ja Salattu mahti, mahdollisesti pari muuta kirjaa, sekä koirarintamalla Sirun toinen ja viimeinen pentue sekä pikku podengonartun sijoittaminen eteenpäin. Hommia siis riittää. Tammikuun alussa on sitten vielä pikku serkkutytön kastejuhla ja minä saan ensimmäisen kummilapseni.

Kiitos kaikille uusille ja vanhoille ystäville tästä ihanasta vuodesta. Oikein paljon onnea seuraavaan vuoteen!

Marraskuun satoa...

No niin... nyt on suuri työurakka ohi. Työni loppuivat siis virallisesti 24. päivä (ja meinasi tulla itku) ja nyt olen sitten viime päivät tarkastellut kokeita ja antanut oppilaille arvosanoja. Ei muuten mikään helppo tehtävä. Tämä kokemus oli kokonaisuudessaan aivan mahtava. Opin ihan hirveästi itsestäni niin opettajana kuin ihmisenäkin. Kaikki oppilaat olivat toinen toistaan hienompia persoonia ja kaikkia tulee kyllä ikävä. Kun vietin synttäreitäni 18. päivä, pari luokkaa jopa lauloi minulle :) Ja kun hamsterini Mew veteli viimeisiään (niin, pikku poika kuoli 16.11.), oppilaat huomasivat heti, että jokin on vialla. Jotenkin ihan käsittämätöntä, kuinka hienoja ihmisiä noi pienet oppilaatkin osaavat olla. Nyt sitten odotellaan innolla valmistumista ja toivotaan, että pääsen nopeasti töihin jonnekin. Yhteen paikkaan on hakupaperit laitettu jo menemään ;)

Marraskuu on ollut todella kiireinen, mutta samalla todella antoisa ja ihana. Töiden lisäksi Sirun seuraavan pentueen uros on varmistunut ja melkeinpä on lyöty lukkoon uuden laumanjäsenen hankintakin, joskin kyseinen kaunotar on sijoitukseen menossa ja syntyykin vasta ensi keväällä. Eli kaikkia joita sijoitus-pode kiinnostaa, niin laittakaa viestiä tulemaan (marianne.kolu (at) gmail.com).

Mutta vielä parempia uutisia on meidän omalta koirarintamalta. Nefi ja Siru ovat vihdoin selvittäneet keskinäiset välinsä! Kuten varmasti monet teistä tietävätkin, Nefin ja Sirun välillä on ollut kismaa siitä asti, kun Nefi täytti vuoden. Varsinkin tämä kesä oli ihan kauheaa aikaa ja omat kädetkin olivat koko ajan verillä, kun joutui riitapukareita erottamaan. Tytöt siis tappelivat ihan tappomielessä ja olin jo melkein passittamassa Nefiä pois. Henkinen rasite oli kyllä niin raskas, kun ei itsekään voinut liikahtaa ilman että tytöt räjähtivät toistensa niskaan.

No parin viime kuukauden aikana tyttöjen suhde on selkeästi osoittanut paranemisen merkkejä. Todellinen käännekohta taisi tulla eteen silloin, kun tytöt ottivat yhteen niin, että Siru sai Nefistä kunnon otteen ja vei näin ollen kerrankin voiton. Yleensä tytöt ovat olleet niin tasaväkisiä, että siinä olisi tullut pelkkiä ruumiita, jos tappelun olisi antanut jatkua. Nyt Siru kuitenkin vei voiton ja sen jälkeen tyttö ei ole reagoinut enää yhtä vahvasti Nefin uhitteluihin. Viimeisen viikon aikana tämä välirauha on edennyt jopa niin pitkälle, että tytöt ovat ruvenneet oikeasti leikkimään keskenään! Siru ei ole leikkinyt pariin vuoteen oikeastaan kenenkään kanssa, koska Nefi on ollut heti hyökkäämässä niskaan. Nyt nämä tytöt sitten oikeasti pitävät hippaa ja painivat toistensa kanssa ilman riitaa. Toki välillä muristaan ihan tosissaankin, mutta tilanne laukeaa nyt ilman tappeluja. Tänään kun Waldolle ja Sirulle tuli luusta riitaa ja Nefi meni heti äristen sekaan, olin varma, että nyt alkaa tappelu. Mutta ei. Siru vain vilkaisi Nefiä ja lähti sitten luineen menemään. Olen niin, niin, niin tyytyväinen tästä muutoksesta, ettei sitä voi sanoin kuvata. Toki takapakkia voi vieläkin tulla, mutta uskon pahimman olevan vihdoin ohi :)

Syynä näille tyttöjen huonoille väleillehän on ollut se, että Siru on ollut liian epävarma omasta asemastaan ja Nefi liian jäärä alistuakseen. Olen itse asiassa sitä mieltä, ettei Nefi oikeastaan olisi laumakoira. Tyttö on kyllä todella ihana ja varsinainen pusuttaja ja halittaja. Eli ihmisten kanssa tulee kyllä hienosti toimeen. Nefi on myös todellinen leikkijä, joka koko ajan Windyn ja Waldonkin kanssa painisi ja vetäisi narua. Samalla Nefi on kuitenkin todella huono tulkitsemaan lauman signaaleita ja itse hyvin kärkäs kiihtymään nollasta sataan sekunnissa. Alistuminenkaan ei tunnu olevan koskaan varsinainen vaihtoehto. Nefi onkin vähän epäonnistunut podengo, sillä podengonhan pitäisi nimenomaan olla lauma-koira.

Nefi on siis aina ollut kovin ailahtelevainen ja jollain tavalla epätasapainoinen, mikä sitten on purkautunut Siruun. Kun Siru on sanonut jotain, Nefi on heti hyökännyt niskaan tulkiten Sirun haukahduksen haasteeksi. Jos Siru puolestaan olisi ollut vahvempi johtaja, ongelmia ei välttämättä olisi syntynyt, mutta Sirullakin on ollut omat ongelmansa. Eli monet asiat ovat näiden tyttöjen välejä hiertäneet... oudointa kuitenkin on, että riidoistaan huolimatta molemmat ovat pysyneet koko ajan myös parhaina kavereina, jonka vieressä nukutaan ja korvat pestään aina tilaisuuden tullen.

Metsiä ja hiekkakuoppa gruisailua

Käytiin tässä syysloman kunniaksi pistäytymässä Somerolla. Mukana olivat podengot (Muru jäi kotiin viettämään hermolepoa podeista), jotka vein keskiviikkona hiekkakuopalle ja metsään pariksi tunniksi juoksentelemaan. Podengot olivat omassa elementissään jahdatessaan lintuja ja oravia. Waldo löysi itselleen uuden harrastuksen - hiekkakuoppa gruisailun. Waldo rakastui ikihyviksi juoksentelemaan pitkin hiekkakuopan seinämiä ylös ja alas samalla kun hiekka lenteli ympäriinsä. Windylle kuoppa oli aluksi vähän liian kova pala: ylös mentiin kyllä kauheata haipakkaa, mutta alas ei oltaisikaan enää uskallettu tulla :) Siru ja Nefi innostuivat puolestaan leikkimään keskenään. Tämä on sikäli harvinaista herkkua, että leikkiminen näiden tyttöjen välillä päättyy useimmiten murinaan ja tappeluun. Nyt ei mistään sellaisesta ollut tietoakaan. Ilmeisesti tytöt ovat saaneet välinsä vihdoin ja viimein setvittyä... ainakin suurimmaksi osaksi. Toivotaan, että elo jatkuu yhtä rauhallisena vastedeskin.

Tässä nyt vielä runsasta kuvasatoa reissusta.

Waldo hiekkakuopan huipulla.

Siru ja Nefi juoksukisaamassa

Windy ilmassa

Koko podelauma

Windyliini

Waldo kannon päällä

Waldo tuijottaa :)

Waldolla kova vauhti päällä

Nyt on Windy vauhdissa

Windy tiirailee maailmaa hiekkakuopan huipulla

Doby juoksee

Siru the queen

"Mitäs se isi puuhaa?"

Nefi the kiipijä friikki

Doby =D

Podengoja pilvin pimein

Juoksukisailua

Nyt ollaan jo sisällä - tässä Siru the äiti

Tässä Windy the tytär

Tässä äiti ja hoitotäti

Kylmyys iskee... ja sammari kuume

Kovin on pimeä syksy edennyt ja puistakin lehdet tippuneet. Tuntuu että jokainen päivä on samaa harmautta ja sateen ropinaa. Aurinko jaksaa paistaa vain muutaman tovin ennen kuin se painuu takaisin pilven taa tai jatkaa matkaansa Austraalialaisia lämmittämään. Eilen illalla koimme vielä kerrassaan erikoislaatuisen syysmyrskyn salamoineen kaikkineen. Hyvä etten ajanut sillalta alas, kun salama valaisi taivaan ja heti perään pimeys valtasi maan sähköjen katkettua hetkeksi. Ja yhdeksän jälkeen jyrähti kerran niin kovaa, että koko talo tärisi ja ikkunat helisivät hullun lailla. Melkoinen myräkkä.

Taitaa myös olla näiden synkkenevien ilmojen syytä, että viime päivien ajan minua on vaivannut ihan törkeä samojedi-kuume *_* Nyt kun talvi lähestyy, olisi niin hienoa omistaa sellainen aina positiivinen, hymynaamainen, valkoinen jättiläis-halinalle. Sellainen sammari, joka tulisi sohvalle viereen lämmittämään ja halittavaksi :) Remun poisnukkumisesta eli vuodesta 2006 lähtien, olen sammarista haaveillut, mutta nyt tämä halu on taas vahvistunut ihan hirveästi, varsinkin kun vähän siellä täällä on Remun veljen jälkikasvua pentuina saatavilla. Jotenkin sitä kaipaisi sellaista todella ystävällistä ja avointa koiraa, joka vähän tasapainottaisi tätä podengojen kaheliutta. Ehkä osa sammarin ystävällisyydestä tarttuisi näihinkin hulluihin. Aina toisinaan pohdin, millaisia nämä meidänkin podet olisivat, jos Remu olisi ollut lauman päänä opettamassa tapoja ja hillitsemässä pahinta rähinää ja varauksellisuutta. Nyt kun podet ovat saaneet oppinsa aina hieman varautuneelta Murulta. Ja olisihan sitä kiva saada koira, jonka turkillekin saisi jotain tehdä.

Pakko tässä on silti vain haaveilla ja jaksaa odottaa haaveineen sinne ensi vuoteen kun valmistuminen varmistuu ja voi lähteä etsimään omaa kämppää ja vakituista työtä. Turha edes unelmoida omasta sammarista ennen kuin tietää, minne päin lähtee asustamaan ja tietää, mikä rahatilanne tulee olemaan. Mutta kyllä minä sellaisen vielä joskus hankin. Sillä kukapa voisi vastustaa sellaista valkoista mrs. aurinkoista :)

... ja nimikin on tulevalle samojedilleni valmiiksi pohdittu, joten kyllä se vielä joskus tulee.

Läpi syyskuun...

Kovin on tämä blogiin kirjoittelun tahti hidastunut. Liekö syynä kaikki kiire ja ylimääräinen homma, mitä niskoilleni niin helposti kerään *_* Yritän kuitenkin pitäytyä siinä, että joka kuussa tulisi yksi julkaisu blogiin lisättyä... ihan jo arkistosymmetriän takia :)

Syyskuussa jatkui opettajan pestini täällä Mäntsälässä ja kyllä tämä päivä päivältä enemmän omalta ammatilta tuntuu. Välillä on tietysti vaikeita hetkiä ja erityisesti kaikkinainen arviointi vetää kyllä hermot kireälle. Jotenkin sitä haluaisi antaa kaikille hyviä numeroita ja sitten kun tulee eteen koe tai muu tehtävä, missä kaikki on ymmärretty ihan väärin, niin kyllä siinä meinaa itku tulla :( Välillä jotkut vastaukset ovat toisaalta "huonoudessaan" myös koomisia, mutta kauan eivät nekään jaksa naurattaa. Voi kun voisi toimia opettajana ilman arviointia ja sen mukanaan tuomaa vastuuta.

Syyskuussa koirasuunnitelmia on tehty oikein urakalla. Ensinnäkin olen alustavasti ruvennut katsastamaan uutta podengonarttua, jonka sitten sijoittaisin eteenpäin. Koska kaikki on vielä puheiden asteella, jätetään yhdistelmän ja kasvattajan tarkemmat tiedot vielä mainitsematta, mutta kyllä tässä ollaan toiveikkaita. Samaten olen löytänyt Sirulle pari loistavaa sulhasehdokasta, joten suuret toiveet ovat kyllä pentue kakkosen toteutumisen puolesta. Meinasi sulhasen metsästys herättää jo melkoiset epätoivon tunteet, mutta kun sitä tarpeeksi kauan jaksaa vääntää ja kääntää, niin onneksi jotain yleensä tulee eteen. Nämä uroksetkaan eivät tosin vielä ole varmoja, mutta toiveet ovat silti korkealla.

Viime viikkojen aikana olen aloittanut koirilla jälleen kerran tehotottiksen, eli olemme ruvenneet hiomaan käytöstapoja, jotka ovat koirilta päässeet lähes kokonaan unohtumaan. Tulosten saavuttaminen on kyllä todella palkitsevaa puuhaa ja luo uskoa siihen, että kyllä tämäkin lauma saadaan järjestykseen. Ensimmäiseksi virstan pylvääksi olemme asettaneet oveen reagoinnin.Tällä hetkellä podeilla on tapana juosta kauhean haukunnan ja tohinan kera ovelle, kun joku siitä astuu sisään. Nyt olemme pienillä satseilla saaneet koiria rauhoittumaan ja odottamaan kiltisti omalla paikallaan, vaikka joku oveen koputtaisi tai siitä kulkisi. Koko laumaa tuntuu kuitenkin olevan täysin mahdoton saada käyttäytymään samanaikaisesti hyvin.

Tänään olin pitkästä aikaa yliopistolla graduseminaarissa. Kyllä se gradukin etenee hitaasti mutta varmasti. Valmistumista varten pitää gradun lisäksi saada vielä 17 opintopistettä kasaan historiasta ja se on siinä. Kyllä se valmistuminen on varmaan keväällä edessä. Eli jos hyvä säkä käy, loppu keväästä juhlitaan sekä valmistujaisiani että Sirun toista pentuetta.

Mutta siis. Syyskuussa on ollut menoa ja melskettä. Huomenna sitä on varmaan vielä enemmän, kun edessä on podetreffit. Luvassa on melkoinen podetapaaminen, jos osallistujamäärä pitää edes puoliksi kutinsa. Siellä ehkä tavataan.

Ja elokuu vielä nopeammin

Melkoista haipakkaa kesä kyllä meni ohi. Varsinkin elokuu oikein hurahti, kun oli niin paljon tekemistä. Viimeinen kesätentti oli 24 päivä ja 10 päivä alkoivat työt Enhroosin yläasteella ja Mäntsälän lukiossa. Nyt olen siis kolmen viikon ajan opettanut historiaa, uskontoa ja yhteiskuntaoppia seiskoille, yseille ja lukiolaisille. Todella innoissani olen tästä hommasta kyllä ollut ja yllättävän vaivattomasti on koulun arkeen tullut sujahdettua. Ehkä minusta tulee tosiaan hyvä opettaja :)

Koirille elokuu on ollut vaikeaa aikaa, koska tytöillä on ollut vuoronperään kiimat. Ensin oli kiima Windylla. Nyt on Sirulla ja Murulla. Poika parat ovat käyneet niin kuumana, ettei saunakaan ole maistunut. Nyt on tilanne onneksi normalisoitumaan päin.

Waldon ja Windyn kanssa kävimme Heinolan koiranäyttelyssä viikko sitten. Tuloksena molemmille JUN EH. Tuomari ja oli Jaana Hartus. Windy meni kehässä todella hienosti ja seisoi tuomarin pöyrällä kuin vanha tekijä. Waldoa jännitti, mutta esiintyminen oli selkeästi parempaa kuin edellisellä kerralla. Syyskuussa on nyt edessä parit näyttelyt. Toivottavasti Waldo jatkaa petraustaan.

Surullisiakin uutisia saimme elokuussa kuulla. Dobyn pikku tytölle todettiin Legg perthes :( Kyseessä on siis yleensä aina leikkauksen vaativa kivulias sairaus, joka ilmenee ontumisena ja takajalan pompottamisena. Tämän uutisen myötä päätin sulkea Dobyn pois jalostuksesta. Waldon tilannetta tässä vielä mietitään. Vaikka Waldo itse on oireeton ja todennäköisesti terve, voi poika kuitenkin kantaa kyseistä tautia niin kuin ilmeisesti isänsäkin. Tosin taudin periytyvyyttä ei täysin tunneta ja Dobyn tyttärenkin tapauksessa tuli ilmeisesti yhdistettyä tietämättömyyden vuoksi kaksi linjaa, joissa lp:tä on esiintynyt. Mutta mistä sitä etukäteen tietää, kun asioista ei puhuta?

Ilman tätäkin uutista näyttää todennäköiseltä, etten Windylla ole koskaan pentuja tekemässä. Tyttö on niin pieni pirpana, että tiineyteen voisi liittyä tavallista enemmän ongelmia. Tässä joudunkin pohdiskelemaan oikein kunnolla tulevaisuuttani kasvattajana. Kotona asuvista kolmesta nartusta kahden jalostuskäyttö tuntuu epävarmalta. Eli aika heikolta näyttää. Jostain pitäisi saada uutta verta, narttu, jonka voisin sijoittaa eteenpäin ja käyttää jalostukseen. Tällaisia asioita pitää kuitenkin harkita tarkkaan, varsinkin kun näitä lp tapauksiakin esiintyy. Nythän olen ruvennut tutustumaan myös pariin uuteen rotuun, joiden edustajista olen kaavaillut toista rotua podengojen rinnalle. Näitä suunnitelmia tulee kuitenkin vielä hioa ja miettiä oikein ajan kanssa, ettei tule tehtyä hätiköityjä päätöksiä. Siksi rodutkin saavat vielä pysyä salaisuutena :)

Mutta tällaista siis elokuun aikana täällä Mäntsälässä... Syksy alkaa ja uudet kujeet odottavat. Toivottavasti syyskuu sujuu koirien kannalta mukavimmissa merkeissä.

Heinäkuu tuli ja meni

Niinpä... lomailla ei juurikaan ehditty. Niin kova kiire oli lueskella tentteihin, joita vieläkin on kaksi edessä. Lisäksi varmistui uusi osa-aikainen työpaikka, kun pääsin hissan/uskonnon/yhteiskunopin sijaiseksi Mäntsälän lukioon ja Ehnroosille reiluksi kolmeksi kuukaudeksi =D Työt alkavat siis viikon päästä. Tällä viikolla rupesin tuntisuunnitelmia pohdiskelemaan ja diaesityksiä väsäämään. Melkoisesti tekemistähän tuosta sijaisuudesta tulee, mutta kokemus on varmasti hieno.

Heinäkuussa tapahtui vähän kaikenlaista. Sisko kävi riparilla ja tuon ajan sain hoidella noita deguja, jotka ovat helteen vuoksi ruvenneet ottamaan välillä aika pahastikin yhteen. Nyt päätimmekin erottaa Jumbon veljeksistä ainakin toistaiseksi ja katsoa, josko Nekun ja Jumbon valtataistelut siitä laantuisivat. Nougat ei tappeluihin ole onneksi ottanut osaa, ihmetellyt vain, mitä toiset kaksi puuhaavat.

Jyrsijöiden kanssa on ollut muutakin jännitystä. Reilu viikko sitten rupesin ihmettelemään tuon hamsterin takapäätä ja pelästyin likan saaneen kasvaimen. Kun tutkin tilannetta tarkemmin ja selailin netistä löytämiäni hamsteri-kuvia, paljastui että hamsterini ei olekaan she vaan he. Eli pikkuinen Myy onkin poika *_* Kylläpä helteistä on harmia: ne laittavat degut tappelemaan ja muuttavat tyttö hamsterit pojiksi. No samalla vaihtui myös Myyn nimi. Nyt ex-tyttöä kutsutaan Myyn kreikkalaisen kirjoitusasun mukaan Mewiksi. Jipii... No onhan toi Mew edelleen yhtä kiva kuin aikaisemmin. Ja löytyipä selitys sillekin, miksi poika on aina ollut niin kovin rahallinen ja säyseä verrattuna edelliseen tyttöhamsuumme ;)

Koiralauma on pienentynyt väliaikaisesti neljään. Waldo ja Nefi lähtivät keskiviikkona vanhempien mukana pohjoiseen Kuusamoon ja siellä he ovat ensi viikon loppuun. Kotona on melkein liiankin rauhallista kun koiralauma on vajaa. Tosin täydennystä tulee jo ensi viikolla, kun pikkuinen Lyyli tulee hoitoon viikoksi. Lyyli siis varmistaa, ettei elämä muutu aivan uneliaaksi.

Mutta tällaista siis heinäkuussa. Elokuussa uudet kujeet... ja vielä kauheampi kiire. Ehkä tästä selvitään hengissä.

POJU: 23.12.1994-6.6.2011

Rakas koiravanhuksemme Poju saatettiin viimeiselle matkalleen maanantaina 6.6.2011. Pitkäänhän tätä päätöstä olimme jo pohtineet ja lopulta tähän ratkaisuun päädyimme. Sinnikkäästihän Poju edelleen mennä tepasteli muun lauman mukana, mutta pissaaminen ja kakkaaminen alkoi käydä niin vaikeaksi ja nivelet jäykiksi, että lopulta tämä ratkaisu tuntui kaikista parhaalta. Lääkärissä ultraääni paljasti Pojun virtsateissä kaksi isoa kasvainta, joten vaikeuksien syytä ei kaukaa tarvinnut etsiä. Näin Poju siis vaipui ikiuneensa klo. 19.10 Mäntsälän eläinlääkäriaseman pöydälle rakkaimpiensa läsnä ollessa Susannan kädet tiukasti ympärillään.

Poju saapui meidän elämäämme alkuvuodesta 1995. Isä oli nähnyt ilmoituksen pomeranian ja kleinspitzin sekoituspennuista ja ryhdyimme koko perheen voimin keräämään rahaa uutta perheenjäsentämme varten. Väkersimme parin viikon ajan joka ilta sellaisia ihmeellisiä numeronauhoja, joita isä toi töistä mukanaan ja joiden ansiosta saimme tarpeeksi rahaa uuteen koiraan. Kotonahan meillä oli jo entuudestaan samojedi Remu. Sekarotuinen Tepa-koira oli puolestaan jouduttu lopettamaan vuosi aikaisemmin käytösongelmien vuoksi.

En enää muista tarkkaan, mistä Pojun hankimme, mutta pitkän ajomatkan takana se oli. Valittavana oli kaksi pikkuista poikaa ja lopulta jopa tyttö, jota kasvattaja ei alun perin aikonut myydä. Valinta ei kuitenkaan ollut vaikea, vaan Poju valitsi meidät. Se oli veljeään ja siskoaan pienempi ja ujompi, mutta tuntui siitä huolimatta heti meidän koiralta. Automatkalla Pojua hieman palelsi ja hän olikin vuoroin minun, vuoroin veljieni ja äitini takin sisällä talvenkylmyyttä paossa. Taisipa pienet hätäpissatkin lopulta päästä pikkuveljeni päälle. Automatka kului pojalle nimeä valiten. Tomi olisi halunnut kutsua poikaa Nokinokaksi Mauri Kunnaksen tonttukirjassa esiintyvän saunatontun mukaan. Yhdennäköisyys olikin huima, mitä tuli pikimustaan nenään. Nokinokka oli kuitenkin niin pitkä nimi, että äänestimme lopulta Poju-nimen puolesta… vaikka kyllähän tuo Nokinokka saikin toimitettavakseen toisen nimen viran.

Kotiin saapuessamme Poju parkaa muistaakseni jännitti kovin, varsinkin kun näköpiiriin ilmestyi valtava valkoinen karvaturri Remu. Poju kulki pitkin sohvien alusia ja ne olivat pitkään Pojun lempi piilopaikkoja vielä vanhempanakin. Nopeasti Poju kuitenkin elämänmenoon sopeutui ja kaverustui Remun kanssa. Tätä parivaljakkoa lopulta rupesimme leikkimielisesti kutsumaan homppelipariskunnaksi: Pojulla kun oli pienelle koiralle ominaiseen tapaan taipumus ”nylkyttää” Remun häntää. Toisaalta samainen häntä palveli Pojua myös pehmoisena petinä ja parivaljakko nukkuikin aina vieretysten.

Poju koki pitkän elämänsä aikana kaikenlaista, niin hyvässä kuin pahassa. Pahaa olivat erityisesti hammasongelmat pahanhajuisine hengityksineen, perskarvoihin helposti kiinni jääneet kakkakikkareet ja lopulta luonnollisestikin Remu-kaverin menettäminen syksyllä 2006. Mahtuipa vuosien varrelle myös pari hännän murtumaa. Mutta onneksi hyvää mahtui Pojun elämään sitten sitäkin enemmän ja parasta kaikista Pojun mielestä oli varmastikin siskoni Susanna.

Vaikka Susanna oli Pojua vuoden nuorempi, Pojusta tuli lopulta kokonaan siskoni koira. He olivat erottamaton parivaljakko. Poju matkasi Susannan mukana joko pyörän korissa tai nukenrattaissa. Poju leikki Susannan kanssa milloin kotia, milloin mitäkin. Jäipä Poju kerran leikin päätteeksi autoonkin niin, että meinasi vaihtaa omistajaa autonvaihdon yhteydessä. Poju rakastikin autoilua yli kaiken ja oli aina varmasti ensimmäisenä autossa. Isovanhempieni mökki oli varmasti Pojun lempipaikkoja maailmassa ja sinne lähtiessämme Poju kyllä piti aina huolen, ettei vaan jäänyt matkasta pois. Koti oli siitä huolimatta se paras paikka. Metsälenkeiltä Poju saattoi jopa toisinaan karata omille teilleen, jättäen isäni etsimään itseään turhaan metsään. Poju osasi aina itse kotiin ja karkasi kyllä takaisin sille päälle sattuessaan. Toisaalta vanhoilla päivillään Poju saattoi toimia toisinpäin ja lähteä omin nokkinensa metsään lenkkeilemään. Siinä sitä sitten etsittiin poikaa pitkin pihoja samalla kun poika kävi yksinään lenkillä ja tuli vastaan tutulla metsäpolulla.

Vanhemmiten Poju menetti näkönsä ja kuulonsa lähes täysin. Silloin Susannasta tuli Pojulle vielä tärkeämpi. Kun Susanna oli kotona, Poju seurasi häntä kuin hai laivaa. Mikäli Susanna lähti illalla kaverille, Poju ei rauhoittunut, ennen kuin siskoni tuli takaisin. Toisaalta kouluun Susanna sai lähteä ilman sen suurempia hätääntymisiä. Siihen rutiiniin Poju oli tottunut. Jos Susanna ei ollut kotona, Poju seurasi useimmiten joko äitiä tai minua, varsinainen pikku varjo.

Poju oli viimeisiin hetkiinsä asti pirteä ja sinnikäs pikku kaveri, jonka sisukkuutta saattoi vaan ihailla. Maanantaina Poju pääsi vielä viimeistä kertaa mukaan pitkälle metsälenkille. Koska pikkuvanhus ei olisi matkan rasituksia kestänyt, Susanna työnsi häntä nukenrattaissa eteenpäin Pojun hymyillessä kieli pitkänä kuninkaallisesta kohtelustaan nauttien. Halusimme viedä Pojun vielä kerran samalle matkalle, minkä Poju niin usein nuoruudessaan teki isäni ja Remun kanssa. Poju nautti retkestä täysin siemauksin, mutta vielä mukavampaa oli lenkin päätteeksi makoilla ulkona viltin päälle Susannan vieressä.

Pojun elämään mahtui niin monenlaista, että kaikkea olisi mahdotonta tässä kertoa. Jokainen muisto herättää varmasti kymmenen muuta mielikuvaa. Suoraan sanottuna ei tässä vielä ole edes kunnolla sisäistänyt sitä, ettei Pojua enää ole. Koko ajan odottaa, että Poju saapuu varovasti tassutellen jonkin kulman takaa kieli ulkona ja häntä pystyssä. Pienestä koostaan huolimatta, Poju jätti kyllä valtavan aukon kaikkien sydämeen.

Susannan sanoja lainatakseni:
Sydän täyttä kultaa,
turkki auringon säteistä.
Pää täynnä viisaita ajatuksia.

Pojua aina ja ikuisesti ikävoiden. Pääsitpä vihdoin Remun luo juoksentelemaan...

Toukokuu

Toukokuu tuli ja meni. Kaikenlaista ehti sattua ja tapahtua. Vappu aloitettiin koiranäyttelyssä. Käväisimme Lahden ryhmiksessä, jossa Waldo ja Windy aloittivat virallisen näyttelyuransa. Waldon esiintyminen oli parantunut huomattavasti kiitos huhtikuussa käymämme näyttelytreeni-kurssin. Kehän laidalla oli myös loistava kannustusjoukko, jonka siivittäminä Waldon kanssa saavutimme ERIn, SAn ja lopulta vielä PU3 tuloksen. Windyn kanssa kehässä pyörähtäminen oli varsinaista pomppimista. Neiti riehui hullun lailla, mutta antoi kyllä tuomarin käsitellä itseään hienosti. Tuloksena lopulta EH. Nefiä kehässä esiintyminen ei riemastuttanut, mutta saatiin tytölle kuitenkin EH :)

Waldo pääsi toukokuun alussa myös pariin mätsäriin, joissa ensimmäisessä poika oli sinisten nelonen Mäntsälässä. Hyvinkäällä tulosta ei tullut, mutta sen sijaan oli kiva treffata siskopuolia ja velipuolta, kun tapasimme Iloinen Koira kennelin trion. Kyseessä oli varsinainen perhetapaaminen, kun Doby pääsi leikkimään jälkikasvunsa: Windyn, Waldon, Leevin, Lempin ja Lyylin kanssa. Jännittäviä hetkiä koettiin, kun pellolta lähti juoksuun pupu. Onneksi yksikään podengoista ei tätä otusta huomannut ja juossut sen perässä tielle.

Toukokuun lopulla taloomme saapui ensimmäinen karkeakarvainen pieni podengo. Tosin vain hoitoon :) Kennel Caramelon tuontikoira Mortti kaipasi väliaikaista sijoituskotia ja nyt poika on täällä asustellut parisen viikkoa. Varsinainen pusupoika ja hymyhuuli tämä poika onkin. Kaikki lattialle unohtuneet tavarat kengistä lehtiin ja koiranleluihin saavat kyytiä. Windysta on tullut Mortin paras kaveri, jonka kanssa painitaan ja leikitään hippaa hullun lailla. Waldo välillä hieman kurittaa Morttia tämän vallattomuuden takia. Yleisesti ottaen kaikki tulevat kuitenkin loistavasti toimeen keskenään ja Mortti saa päivittäin korvapesun Nefiltä :) Pihallamme oleva kenttä on ahkerassa käytössä, kun podengot juoksevat kilpaa.

Nefin kanssa aloitimme agilityn alkeiskurssin, joka nyt on tosin tauolla Nefin juoksun takia. Tyttö on kyllä tähän lajiin luonnonlahjakkuus ja jahka päästään eroon toisten koirien aiheuttamasta häiriöstä, pääsemme varmasti kisakentille asti. Myös Siru on innostunut lajista uudestaan, koska treenit menevät osittain Nefin kurssin kanssa päällekkäin. Siru joutuukin odottelemaan kopassaan Nefin treenien ajan. Kun lopulta on Sirun vuoro, tyttö on aivan täpinöissään.

Yliopistollakin on pitänyt kiirettä. Pedagogisista opinnot on nyt suoritettu ja gradukin on edennyt. 30 sivua on nyt kasassa ja lisää pitäisi kesän aikana kirjoitella. Kesäksi tuli ilmoittauduttua myös kolmeen kesätenttiin, joissa kaikissa tulisi tenttiä kaksi kurssia, yhteensä 30 op:n verran. Kesän pyhitänkin kokonaan opiskelulle ja kirjoittelulle. Tarkoitus olisi valmistua kandiksi syksyllä (vihdoin ja viimein) ja saavuttaa maisterin paperit ensi kesänä. Kiirettä siis pitää, mutta niinhän aina.

Hyvä kesää kaikille!

Pääsiäinen Somerolla

Vietimme koiralauman kanssa pääsiäisen Somerolla isovanhempieni luona. Pistäydyimme myös pariin otteeseen mökillä juoksuttamassa koiria pelloilla. Koirilla oli todella lystiä ja itsekin kyllä nautin hyvästä säästä, kevyestä tuulen vireestä ja koirien temppuilun katsomisesta. Tässä on nyt sitten luvattua kuvasatoa kyseiseltä reissulta. Kuvia olisi vielä vaikka kuinka, mutta kaikkia ei saa tänne ängettyä ;D

Aikamatka

Isovanhemmat kävivät meillä kylässä viikonloppuna. He toivat mukanaan näytille puvun, jota äitini käytti aikoinaan wanhojen tansseissa. Puku on äitini isän äidin äidin vanha, joten ikää puvulla on jo ainakin sata vuotta. Pääsimme siskoni kanssa kokeilemaan molemmat pukua ja melkoisen nostalginen fiilishän siitä tuli. Olimme kuin aikamatkalla ja auttaessani pukua ensin Susannan päälle, pystyin täysin kuvittelemaan olevani 1800-luvun lopulla elänyt palvelijatar, joka auttaa emäntäänsä pukeutumaan. Fiilis vain parani, kun sain puvun itseni ylle. Tunne oli kyllä jotain ihan uskomatonta. Kaikki kunnia feministeille ja naisasialiikkeen kannattajille, mutta kyllä se olisi jotain, jos edelleen saisi pukeutua sellaisiin mekkoihin ja käydä tanssiaisissa ilman, että ihmiset kääntyvät kummissaan katsomaan :) Mutta tässä on kuva kyseisestä puvusta ensin Susannan ja sitten vielä minun päälläni.

Iloinen Koira Leevi

Meillä kävi viime viikon lopulla pieni ja energinen hoitokoira Iloinen Koira Leevi. Leevi viipyi meillä torstaista sunnuntaihin. Koko tuon ajan poika oli todella rohkea ja reipas, mennä tepasteli muiden koirien seassa kuin koko ikänsä meillä asunut.

Leevi vaikuttaa todella ihmisrakkaalta ja sylissä viihtyvältä pakkaukselta. Leevi katseli useamman tv-ohjelman sylistä käsin ihmetellen tv:n outoa äänimaailmaa. Nukkumista varten syli olisi myös ollut se paras paikka, mutta toisaalta Leevi kyllä pysyi kopassa, kun sen sinne laittoi. Yöt sujuivat myös mallikkaasti omassa pedissä eikä koti-ikävä ehtinyt iskeä. Jokaista uutta ihmistä käytiin morjestamassa valtavalla pusu-hyökkäyksellä ja kyllähän Leevi otti jo podengomaiset elkeetkin käyttöön pesemällä Susannan ja isän naaman sentti sentiltä... unohtamatta tietenkään kiehnäämistä naamaa vasten. Terävät hampaat ja kynnet tekivät tuon operaation aikana jonkin verran tuhoa, joten niitä kannattaa varoa ;) Kutsusta Leevi tuli todella nopeasti luokse: riitti vain käsien levitys ja hymy, niin jo poika juoksi tuhatta ja sataa syliin.

Petollisen hurmaavasta ja hellyyttävästä ulkokuoresta huolimatta Leevin sisällä asuu kuitenkin myös varsinainen sähikäinen. Toisten koirien kanssa oli todella mukava leikkiä ja painittaessa otettiin viekkaat ja kovat otteet käyttöön. Windy sai ainakin kerran kyytiä niin, ettei tyttö-parka uskaltanut tulla piilostaan esiin ennen kuin Leevi keksi muuta tekemistä. Waldon kanssa painittaessa Leevistä paljastui dominoivia piirteitä, mutta ärähdyksestä tajusi kuitenkin rauhoittua ja palata "omalle paikalleen" lauman hierarkiassa. Leevista näyttäisikin olevan kaveria monenlaiseen leikkiin. Waldon ja Nefin kanssa sujui paini, Windyn kanssa Leevi puolestaan ymmärsi heti, kuinka pitää leikkiä "kania". Windy oli tietenkin ihan fiiliksissä, kun sai kaverikseen toisen podengon, joka jaksoi juosta taloa ympäri minuutti ja tunti tolkulla. Sirun kanssa Leevi ymmärsi pitäytyä yleisessä hyppelyssä ja hännän heilutuksessa ja Doby sai kaikessa rauhassa äijäillä toisaalla. Pojua ei edes yritetty häiritä, vaikka varmasti podengo-pojan mieltä olisi kutkuttanut tarttua juuri sopivalla korkeudella olevaan korvaan tai häntään :)

Vaikka Leevi mitä ilmeisemmin piti toisten koirien seurasta, niin toisaalta Leevi ei jäänyt kuitenkaan ihmettelemään ja nuolemaan näppejään kun muut koirat väsähtivät, vaan lähti itse tomerasti etsimään itselleen uusia leluja ja leikkejä. Leevi tulkitsee nopeasti niin koirien kuin ihmisten eleitä. Ketteryyttä ja yritteliäisyyttä myös riittää ja vähällä oli, ettei poika päässyt jo sohvalle asti hyppäämään. Podengomaisesta vilkkaudesta huolimatta Leeviltä ei kuitenkaan arviointikyky pettänyt, vaan poika pysähtyi useimmiten kaikessa rauhassa harkitsemaan ja tuumailemaan ennen kuin säntäsi suinpäin vaikeuksiin.

Tämä aivan mahtava poika, pieni koira suuren suurella sydämellä varustettuna, etsii vielä kotia. Leevistä voisi varmasti saada loistavan agility-koiran, sillä pojalla vaikuttaisi olevan halua toimia ihmisen kanssa, mutta myös taitoa esteiden suorittamiseen. Juoksijan lahjatkin tuntuvat olevan verissä jos maastojuoksu kiinnostaa, enkä TOKOakaan sulkisi heti harrastuslistalta pois. Kannattaa toimia nopeasti ja ottaa kasvattajaan yhteyttä ennen kuin joku muu saa itselleen tämän suloisen halinallen ja taskuraketin. Hoitopaikkakin Leeville on jo valmiina, sillä tänne Leevi on kyllä koska vain uudestaan tervetullut. Niin ihanasta koiruudesta on kyllä kyse :)

Yhteydenotot:
Kennel Iloinen koira
Mari Pukkila
Uudenmaankatu 249 as 2
05840 Hyvinkää
Puh: 050-5675 004
e.mail: m.pukkila@luukku.com

Ja tässä vielä lisää kuvia viikonlopun hulinoista