Siru suolisti hiiren...

tai niin ainakin olettaisin. Tämä veriteko sattui ilmeisesti eilen illalla iltapisujen aikaan, sillä tänä aamuna hiiri oli siinä, kuistin edessä suolet pellolla ja maksa metrin päässä verestä punaiseksi värjäytyneellä lumella. Ihmettelein, että mitä se Nefi taas rupesi syömään ja siellä se Nefi nuoleskeli jäätyneen hiiren jäännöksiä. Yami *_*

Podengot ovat nyt sitten ihan virallisesti hyväksyneet Nefin laumansa jäseneksi. Tänään ovat nimittäin vähän väliä pikku neidin kanssa painineet. YouTubesta löytyy nyt myös kuvia näistä painimatseista ja linkit laitan kotareideni etusivulla. Ovatpa kaikki popot painineet jo pariin kertaan kolmestaankin: Nefi parka on ihan helisemässä kun Siru ja Doby yhdessä tuumin käyvät pienempänsä "kimppuun".

Tänään olisi Nefikin halunnut päästä mukaan lenkille, mutta en viitsinyt mukaan ottaa. Olisi kuitenkin ruvennut melko pian tärisemään ja valittamaan kylmästä. Siru, Doby, Muru ja Poju pääsivät sen sijaan vapaana metsään juoksemaan. Tuossa lähimetsässä on muuten semmoinen kiva koivikko, jota halkoo oja. Nyt tuo oja on jäässä ja podet olivat eilen ihan riemuissaan siitä, kun tajusivat, että ojan voi ylittää nyt myös jäätä pitkin. Aiemmin kun olemme ylittäneet sen koivunrungoista tehtyä siltaa apuna käyttäen. Paha vain meidän ihmisten kannalta, joita jää ei kanna (tuli nimittäin testattua eilen ja vieläkin on toinen jalka märkä *g*), nyt podeja joutuu nimittäin koko ajan etsimään ojan kummaltakin puolen.

Tänään on sitten tuo koirien kauhistus: ilotulitteiden yö. Muru parka tärisee jo valmiiksi ja heti kun ulkoa kuuluu vähänkin jotain raketteihin viittaavaa alkaa kauhea haukku. Viime uusi vuosi meni sentää hieman aiempaa paremmin, kun podet eivät olleet moksiskaan räjähdyksistä. Murukin yritti nimittäin osoittaa olevansa yhtä rohkea. Pojuhan ei enää edes noita pamauksia kuule, joten ei hän enää uutta vuotta pelkääkään.

Susanna sai joululahjaksi Wii-pelikonsolille Mario Kartin ja sitä me olemme nyt innoissamme pelanneet. Sain tänään vihdoin ja viimein vedettyä erään mapin kaikki neljä maata ykkösenä läpi ja vaikeimmalla tasolla. Nyt olemme saaneet jo pari uutta mappia ja niitä me nyt pelailemme. Mario Kart rules =D

Ja tässä vielä lyhyt pätkä Nefista leikkimässä narulla:

Joululahja unelma

Siitä asti kun näin Kaunotar ja Kulkuri piirretyn, toivoin joulu/syntymäpäivä lahjaksi omaa koiraa. No koiria kyllä on tullut, mutta yksikään ei kuitenkaan lahjaksi, vaikka viime vuonna Susanna sai Dobyn eräänlaisena joululahjana...



No tänä vuonna oli sitten minun vuoroni ja 26. joulukuuta meille saapui Encautom's Hot Nuts eli Nefi, pieni lyhytkarvainen portugalinpodengo narttu, todellinen joululahja Tosin tämän lahjan hankin kyllä ihan itse ja kyse on siis sijoituskoirasta, joka on siis minun ja kasvattajan yhteisomistuksissa ensimmäiseen pentueeseen asti tai kunnes koira täyttää neljä vuotta (tai aikaisemmin, jos koiraa ei voi käyttää jalostukseen). Ja jalostusoikeus tuohon ensimmäiseen pentueeseen on siis kasvattajalla.

Nefi on jo näiden muutamien päivien aikana osoittautunut oikeaksi taskuraketiksi, hirmumyrskyksi, supernovaksi, elohopeaksi ja niin poispäin. Meno on koko ajan ihan hirmuinen. Joko Nefi nukkuu tai syö tai sitten hän riehuu ja puree kaikkea mikä liikkuu. Tässä ollaan jo ruvettu oikein tosissaan kieltämään tuota puremista, koska kädet ja sormet ovat jo nyt ihan naarmuilla. Leikin lomassa ollaan myös yritetty harjoitella käskyä "irti" ja "nouda". Nefi kun on niin suloinen, että kun lelun heittää pois Nefi hakee sen ja tulee leikkimään sen kanssa syliini. Irti päästäminen on sen sijaan melkoisen työn ja tuskan takana, mutta pakko se olisi nopeasti oppia ennen kuin Nefi saa hampaisiinsa jonkun lelua arvokkaamman saaliin.




Sirun ja Dobyn kanssa Nefi on nyt ruvennut oikein tosissaan kaveeraamaan ja eilen tuli Sirun kanssa painittua oikein kunnolla ja tänä aamuna oli taas vuorossa Doby. Eilen illalla Nefi ihastui Siruun niin totaalisesti, että seurasi Sirua koppaan ja Siru hämmästyi tunkeilijasta niin pahasti, ettei osannut sanoa juuta eikä jaata. Ulkonakin Nefi haluaisi Sirua ja Dobya seurata, mutta se ei ole mikään helppo tehtävä kylmässä lumihangessa.



Ruoka maistuu Nefille hyvin ja seisomista olemme Nefin omia ruokia herkkuna käyttäen jo hieman harjoitelleet. Hyvin sujuu niin kauan, kun Nefi saa koko ajan sormien välissä olevia nappuloitaan maistella ja nuoleskelle. Mutta jos pitäisi vain seistä ja katsella nappuloita, niin ei onnistu :) Isojen koirien kipoillekin Nefi on jo meinannut pari kertaa ehtiä, joten siinä saa kyllä olla tarkkana. Sisäsiisteys tuntuu sujuvan jo melko hyvin ja pissat ja kakit ollaan pääasiassa tehty ulos.




Murun ja Pojun kanssa Nefi on myös hyvää pataa. Varsinkin Muru ja Nefi ovat tulleet hyvin toimeen ensimmäisestä päivästä lähtien, joskin Nefin terävät hampaat vähän Murua häiritsevätkin. Välillä Muru yrittää pestä Nefiä ja Nefi roikkuu kaikin voimin Murun kurkussa ja tukistaa tätä turkista. Myös narua on tullut jo vedettyä.



Nefillä on kyllä luonnetta vaikka muille jakaa ja hän on jo valloittanut vähän kaikkien sydämen. Tarkkana saamme kuitenkin olla, ettei Nefi vain rupea luulemaan itsestään liikoja. Tällä hetkellä likka ainakin kuvittelee olevansa voittamaton.

Poju 14v.

Poju täyttää tänään 14-vuotta. ONNEA POJU!!!

Korvatunturin kuusi

Olipa kerran Korvatunturilla
pienen pieni Poju pukkina.
Sillloin siellä koirat ahersi
tonttuja touhukkaita kai esitti.
Oli silloin suuret lumi dyynit
ja pukin mieli tyyni.
Ei tarvinnut nääs ahertaa,
kun tonttuja sai komentaa

Mutta sinä jouluna Korvatunturille
saapui valtava paketti pukille.
Koira tontut kovin mietteissään
pähkäilivät mitä paketti vois sisältää.
Silloin pukki paikalle saapasteli
miettien hiljaa tassutteli.
Samalla huusi tonttu Hyvä olo
"Kerro jo mitä siellä on, pomo!"
Joulupukki mietti ja mietti
ajatuksissaan pitkän ajan vietti
Lopulta tontut huusi:
"Se on Korvatunturin kuusi"
Pukki sanoi takaisin:
"Mikäs muukaan, tietenkin"

Niinpä tuli Korvatunturille
paketti suuri pukille,
jonka sisältöä arvuuteltiin
ja lopulta sit keksittiin:

Siellähän oli Korvatunturin kuusi



Runon kirjoitti Susanna Kolu

TV:tä katsellessa

Aikaisemmin olen pitänyt televisiota katsovia koiria jonkinlaisena urbaanilegendana, jota erilaiset koiraelokuvat ja piirretyt, kuten 101 Dalmatialaista ym. ylläpitävät. Minusta koira ei yksinkertaisesti pysty hahmottamaan television tapahtumia, joten miksi se sitä katsoisi. Tosin erilaiset tv:stä tulevat äänet saattavat kyllä kiinnostaa koiraa, mutta että koira ihan katsoisi tv:tä..? Minusta se oli suoraan sanottuna melko kaukaa haettua.

Nyt parin viime viikon aikana olen kyllä joutunut uudistamaan käsitystäni koirien kyvystä katsella tv:tä. Ai miksikö..? No minäpä kerron. Kaiken pahan alku ja juuri oli jälleen kerran Siru.

Nauhoitin jokin aika sitten televisiosta Agility MM-kisoja, koska en ehtinyt niitä katsella. Kun lopulta sain hankittua itselleni tarpeeksi aikaa nauhoitusten katseluun, istahdin sohvalle Siru ja Doby vieressäni. Aluksi ei tapahtunut mitään kummallista. Siru ja Doby puuhasivat omiaan ja minä katselin kaikessa rauhassa agilityä. Mutta sitten astui kisavuoroon koira, joka haukkui kauheasti. Silloin Siru käänsi päänsä tv:seen päin ja istui hievahtamatta 15 minuttia katsellen, kuinka koirakot ottivat toisistaan mittaa agilitykisoissa.

Ja nyt en todellakaan puhu vain siitä, että Siru olisi istunut televisiota tuijottaen, vaan hän oikeasti seurasi tv:een tapahtumia. Kun koira meni kepeille Sirun pää liikkui edestakaisin koiran mukana. Kun koira meni puomille Sirukin kohotti päätään ja niin edespäin.

Tänään tämä kaikki tapahtui uudestaan. Tällä kertaa agilitykisojen koostetta tuli urheilukanavalta. Istahdin katsomaan tv:tä ja yritin tällä kertaa saada itse Sirun kiinnostumaan tv:stä. No huonolla menestyksellä. Pitkän aikaa Siru vain nukkui vieressäni. En tiedä mikä herätti lopulta Sirun huomion, mutta yhtäkkiä Siru oikein venytti kaulaansa nähdäkseen tv:n paremmin ja siinä samassa jo hyppäsi lattialle ja nousi takajaloilleen tv:n eteen nenä kiinni ruudussa. Siru oli kuin semmoinen pieni dinosaurus, joita on Jurassic Park kakkosessa tuijottaessaan tv:tä ja liikuttaessaan lintumaisesti päätään. Minä ja isä pidätimme lähes hengitystämme, ettemme vain olisi häirinneet Sirun tarkkaavaista touhua, kun Siru innoissaan olisi ilmeisesti itsekin lähtenyt agilitya taas harjoittelemaan. Lopulta ohjelma loppui, mutta se ei lopettanut Sirun intoa tv:seen, vaan hetken aikaa Siru jaksoi vahdata myös Muumi laakson tarinoita.

Eli te kaikki epäilijät: Koirat todellakin katsovat tv:tä, jos ohjelma on vain sopiva.

Jouluvalmistelut

Tänään olin viimeistä kertaa siskoni syystodistusten jaossa Hepolan alakoulussa. Olen kuusi vuotta jaksanut viimeisenä lauantaina herätä todistuksia hakemaan, mutta nyt oli vihdoin ja viimein edessä viimeinen kerta. Vielä on tosin edessä yhdet todistukset, kun keväällä tungen sinnikkäästi mukaan vielä kuudennen luokan viimeiseen todistustenjako tilaisuuteen.

Todistustenjaot ovat osa jouluvalmisteluita samoin kuin siivoaminen, joka paikan kunnostaminen ja kaunistaminen, joululahjojen ja ruokien osto sekä meidän perheessämme vielä jouluesityksen valmisteleminen. Jouluesitys on ollut siskoni ja minun perinteeni jo useamman vuoden ajan ja milloin olemme esittäneet tanssien Elementtien juhlan, milloin tanssinäytelmän "Kuka varasti kruunun prinsessa narkissoksen", jossa seikkaili Jamestin Bounders niminen salainen agentti ja milloin olemme laulaneet haikeita joululauluja vauhdikkaiden tanssinumeroiden välissä. No tänä vuonna on taas tiedossa jotain ihan uutta. Jouluun on enää vain muutama päivä, mutta edelleen ovat koreografiat hakusessa, mutta olemme me aikaisemminkin kursineet esityksen kokoon parissa päivässä. Toivottavasti myös tällä kertaa.

Minun omiin perinteisiini kuuluu myös joululahja runojen/tarinoiden kirjoittaminen. Jo usean vuoden ajan olen antanut sukulaisille lahjaksi kirjoittamani runon ja runoja alkaakin olla pöytälaatikon uumenissa varmaakin jo kymmeniä. Runot vain pitenevät vuosi vuodelta ja nykyisin suurin osa runoista kertoo jo oman pienen satunsa.

Tänä vuona jouluvalmisteluihin liittyy myös pitkäaikaisen unelmani aiheuttamat järjestelyt. Pienenä tyttönä eräs lempipiirrettyni oli Kaunotar ja Kulkuri niminen Walt Disney piirretty, jossa perheeseen tuli joululahjapaketissa kaunis ja suloinen koiranpentu. Sen ja erään toisen lastenohjelman takia olen aina haaveillut koirasta eräänlaisena lahjana. No saapi nähdä, josko tuo unelma tänä vuonna toteutuisi.

Kilpailu huomiosta

Puolitoista vuotta sitten Muru salli vain hädintuskin silityksen. Koskaan ei saanut pitää hyvänä ja vain vahingossa saatettiin nuolaista kättä yhden lipaisun verran. No tänä aamuna Muru hyppäsi sänkyyni, valtasi tyynyni paikan ja nukkui siinä kaikessa rauhassa, vaikka palasin itsekin sänkyyn ja pidin Murua tyynynä. Muru makoili tyytyväisenä pääni alla pitkän aikaa ja jopa nuoli käteni ihan märäksi, mitä se ei ikinä aikaisemmin ole tehnyt. Molemmat podengot nukkuivat myös sängyssäni, toinen toista ja toinen toista kylkeäni vasten. Hieman oli ahdasta, mutta oli se mukava tuntea itsensä pidetyksi (tai saattoivathan ne vain pitää sängystä).

Podengojen tultua taloon Muru on ruvennut aivan toisella lailla kilpailemaan huomiostani ja nauttii itsekin silittelystä ja rapsuttelusta. Vielä puolivuotta sitten Murun käyttäminen tyynynä olisi kyllä kostautunut murinalla ja jopa näykkäisyllä jos en olisi huomioinut varoitusta, mutta nyt Muru kelli vain tyytyväisenä ja nautti huomiosta. Toisaalta Muru tulee todella hyvin toimeen podengojen kanssa ja nykyään se antaa Dobyllekin joka päivä pienen pusun. Olisi Muru nyt aamullakin nuuhkinut Sirua, mutta Siru pisti kostealla huomionosoitukselle heti stopin kurtistamalla kuonoaan ja murisemalla. Yleisesti ottaen Sirukin kuitenkin pitää Murun seurasta, vaikka nauttiikin enemmän Dobyn kyljessä nukkumisesta.

Toisin sanoen koirat samalla sekä kilpailee ihmisten huomiosta että hakevat toistensa seuraa. Tälläkin hetkellä podengot vetävät sikeitä sängylläni kylkikyljessä ja Muru makoilee sängyn vieressä lattialla podengojen alapuolella. Ja eiköhän se Pojukin löydy jostain kerälle käpertyneenä.

Niin ja vielä viimeiseksi sellainen juttu, että Siru metsästi jälleen yhden hiiren. Tällä kertaa hiiri oli eksynyt tänne sisälle ja ennen kuin me ehdimme sitä ulos viedä, niin Siru oli jo napannut pikkuraukan ja purru hengiltä. No se on podengojen tapa. Itse olen samalla sekä ylpeä "vauvani" matsästystaidoista että pahoillani hiiren puolesta, mutta c'est la vie...

Joulun odotusta ja kivihampaita

Tänään oli viimeinen päivä yliopistolla ennen joulua. Minulla oli "Uudet uskonnot, tapausta vai teoriaa" tentti, jossa piti vastata kolmesta kysymyksestä kahteen. Aluksi katsoin kysymyksiä ja hengitykseni meinasi salpaantua, koska minusta tuntui etten osannut vastata yhteenkään. Ensimmäinen kysymys koski Ismo Dundenbergin näkemystä gnostilaisuudesta uskontojen risteyksestä, toinen New Age liikkeen syntyä ja kolmas ufokokemusten psykologiaa. Lopulta vastasin ensimmäiseen ja kolmanteen ja loppujen lopuksi sain ihan hyvin vastattua. Mutta nyt siis joulua odottelemaan ja joulukalenteria keksimään :)

Joulu on luvattoman lähellä. Siskoni ja minun joka vuotinen jouluesityksemme on edelleen kaikkea muuta kuin valmis ja tässä olisi kaikennäköistä tekemistä joululahja runojen kirjoittelusta kandintyön tekemiseen... siivouksesta puhumattakaan. Siitä huolimatta joululoma ja joulun odotus kutkuttavat mieltä, puhumattakaan uuden vuoden jälkeen ilmestyvästä joululahjastani, josta kuulette lisää tammikuussa ;)

Ihmettelimme muuten tänään ja eilen, miksi Doby on ollut kovin vaisu. Tänään sitten selvisi vihdoin ja viimein syykin siihen. Doby nuoleskeli koko ajan huuliaan ja liikutteli suutaan omituisesti. Rupesin sitten oikein tosissani asiaa tutkimaan ja mitäs löysinkään: Dobyn kulmahampaan ja sitä seuraavan hampaan väliin oli jäänyt jumiin kivi. Siinä olikin sitten irrottaminen ja taitaapa hammas olla edelleen hieman kiveä... ei kun siis kipeä.

On se Doby kyllä outo epeli, kun aina on syömässä kiviä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun Dobyn suusta on joutunut kiven poistamaan (yleensä kivi ei tosin ole juuttunut minnekään). Doby on pöhkö, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Onneksi maa on muuten vihdoin valkoinen. Tosin toivottavasti Muru ei tällä kertaa satuta jalkaansa lumen alla piilossa oleviin risuihin. Edellinen haavakaan ei ole vielä ihan kunnolla parantunut.