Ongelmakoiria

Oltiin eilen podengojen kesäpäivillä. Siellä Siru ja Nefi ottivat muutaman kerran melko lahjakkaan näköisesti yhteen, minkä seurauksena ruvettiin jo puhumaan ongelmakoirista. Meillä on ollut yksi ongelmakoira, joka jouduttiin viemään piikille ylisuojelevaisuuden takia, ja siksi tilanne rupesi ottamaan hieman päähän. Ajattelinkin että tätä tilannetta olisi varmaan ihan hyvä kartoittaa vähän tarkemmin. Itse en nimittäin näe koiriamme "ongelmakoirina", vaikka toisinaan erityisesti podengojen toilailut ottavat päähän (mutta juuri nuo toilailut ovat osa podengojen viehätystä) ja parannettavaa löytyy AINA oli kyseessä kuka tahansa. Toisaalta jos joku pitää laumamme elämää vähän erikoisena, niin voin kyllä syyttä osittain itseäni: puhuessani koirieni touhuista, syyllistyn usein liioitteluun, joten elämästämme voi jäädä todellisuutta värikkäämpi kuva. Siksi yritän nyt hieman kertoa näistä asioista tarkemmin.

Sirun ja Nefin tappelut

Sirun ja Nefin tappeluista olen tainnut puhua täällä blogissa jo aikaisemminkin. Mutta lyhykäisyydessään tilanne on siis tämä. Siru ja Nefi ovat kohta pari kuukautta ottaneet yhtään melko usein. Toisinaan useita kertoja päivässä, toisinaan kerran viikossa. Tappelu on - myönnettäköön - todella pahan näköistä ja yleensä riennänkin melkein heti erottamaan tytöt ja heivaan heidät ulos tai jopa lampeen jäähylle. Mutta... Sirusta tai Nefistä ei kertaakaan, ei siis kertaakaan ole löytynyt käytännössä naarmun naarmua. Mitään suuria haavoja tai muita vammoja ei ole tullut, vaikka tytöt näyttävät ottavan mittaa toisistaan ihan tosissaan. Sen sijaan leikkiessään, neidit kyllä onnistuvat saamaan jos jonkinmoisia naarmuja joko kaverin hampaista tai törmäillessään innoissaan huonekaluihin.

Syynä tyttöjen tappelulle olen minä ja tappeluita syntyykin vain minun läsnäollessani (tytöt ovat tapelleet vain pari kertaa niin, että en ole ollut kotona ja silloin syynä oli kilpailu Susannan huomiosta). Erityisesti Sirua on ruvennut rassaamaan se, jos Nefi saa enemmän huomiota. Toisaalta myös Nefi on todella huomionkipeä. Nyt podengopäivillä tytöillä olikin mielestään täysi syy tappelemiselle. Tilanne oli stressaava ja outo (vieras paikka, vieraat ihmiset, vieraan koirat...) ja lisäksi koirat joutuivat olemaan koko ajan joko kopassa tai hihnassa. Koska Nefi osallistui OpenShowhun, hän sai aluksi olla paljon minun kanssani treenailemassa kävelyä ja seisomista samalla kun Siru joutui odottamaan kopassa. Totta kai Sirua rupesi ketuttamaan ja tappelun ainekset olivat kasassa. Sitten tappelun jälkeen tytöillä ei ollut tilaisuutta hieroa sovintoa kunnolla (tappelun loputtua kiertävät aina ympyrää muristen, kunnes Nefi alistuu ja rupeaa nuolemaan Sirua), koska häiriötekijöitä oli niin paljon. Siksi tilanne jäi kytemään ja tytöt ottivatkin yhteen uudestaan vielä pari kertaa.

Mutta vaikka tytöt ottavat yhteen, he ovat silti parhaat kaverit. Yön Siru ja Nefi nukkuivat yhdessä kopassa päästämättä äännähdystäkään. Tytöt olivat ihan kylki kyljessä vierekkäin ja pesivät toinen toisiaan puolituntia putkeen. Vaikka tytät siis tappelevatkin usein, he tulevat kaikenkaikkiaan toimeen erinomaisesti. Kuulemani mukaan on kuitenkin olemassa paljon muita narttukoiria (podengoja ja muun rotuisia), jotka eivät oikeasti edes sovi saman katon alle asumaan. En siis pidä Sirun ja Nefin tilannetta ongelmana, vaikka toki yritänkin saada tappelun minimiin huomioimalla Sirun ekana korkea-arvoisempana.


Ryhmän provosaatio

Liikkuessaan laumana, Siru, Doby ja Nefi eivät aina käyttäydy kaikkein parhaiten. Jos yksi alkaa haukkua, muut ovat heti matkimassa ja antamassa oman tukensa touhulle. Podengot provosoivat toinen toisiaan eivätkä välttämättä halua vieraita koiria lähelleen - ainakaan hihnassa ollessaan. Mutta sama ongelma tuntuu olevan monilla muillakin. Ryhmässä tyhmyys tiivistyy. Se nyt vain tuntuu olevan fakta. Tätä lauma-tyhmyyttä olemme nyt ruvenneet hoitamaan vesipyssyn avulla. Vesipyssy suurentaa haukkumiskynnystä, ja jos kaksi muuta ei hauku, niin kolmaskin on todennäköisesti hiljaa. Yksinään jokainen podengo osaa käyttäytyä, jos ei kiitettävästi niin ainakin hyvin. Tai ainakin yhtä hyvin kuin muutkin podengot.

Tämä ryhmä provosaatio aiheuttaa eniten hankaluuksia lenkillä. Vielä jokin aika sitten koirat rähisivät yhdessä ollessaan kaikille ohikulkijoille oli kyse sitten autosta, ihmisestä, koirasta tai muusta eläimestä. Nyt rähinä on kuitenkin rajoittunut vain noihin koiriin ja koiriinkin vain selkeissä ohitustilanteissa. Useimmiten koirat kävelevät ihan hyvin jos vieras koira näkyy jossain kauempana. Mutta jos koira tulee vastaan samalla kadulla ja se pitää ohittaa tien toiselta puolelta, niin sitten kyllä haukutaan. Tähänkin tulee varmasti parannusta vesipyssyn avulla.

Haukkuminen

Meillä koirat haukkuvat. Me olemme tulleet siihen lopputulokseen, että kuullessaan jonkun tulevan tai jos tapahtuu jotain erikoista, koirat saavatkin haukkua. Monesti haukkuminen ei tosin jää siihen "tiedottamiseen" että jotain tapahtuu, vaan haukku meinaa jatkua senkin jälkeen, varsinkin Nefillä. Tässä kuvaan astuu jälleen vesipyssy, joka muistuttaa nopeasti koiria siitä, milloin sitä tulikaan haukkua ja milloin ei. Nefillä varsinkin tuntuu olevan paljon turhaa ininää ja kitinää, mutta uskon sen pikku hiljaa rauhoittuvan. Neiti on jo tajunnut, mitä vesipyssyn näyttäminen tarkoittaa.


Poju ja Muru

Monilla voi olla puheitteni perusteella semmoinen kuva, että Poju on oikea ongelmakoira. No ei se nyt ihan niinkään ole. Minulla on vain taipumus liioitella kaikkea Pojusta puhuessani, koska meillä on kieltämättä jonkinlainen viha-rakkaus suhde. Kummallakin on vielä muistoissa aika, jolloin Pojun peffakarvoihin jäivät kiinni kaikki kakit, ja jolloin minä jouduin nuo kakit sieltä peffasta repimään/pesemään. Ei ollut miellyttävää hommaa meille kummallekaan ja siitä on jäänyt meidän suhteeseemme melkoinen ryppy. Poju ei esim. tykkää siitä, että minä nostan häntä, koska aikoinaan se edelsi usein peffan-putsaus reissua. Tätä "en-tykkää" asennetta Poju osoittaa murinalla ja ompa hän joskus yrittänyt purrakin. Mutta eikös se koira heijasta ihmisen asennetta itseensä. Minä en hirveästi Pojusta piittaa, hän on Susanna koira ja sillä selvä. Me mahdumme saman katon alle ja voin käyttää Pojua lenkillä, silittää ja paijata, mutta ei meistä koskaa sydänystäviä tule. Nykyisin kun oma asenteeni on aiempaa paremmin kohdallaan (aikoinaan pelkäsin Pojun ärhentelyä), niin Pojukin alistuu käsittelyyni ihan nätisti. Oman haasteensa Pojun kanssa työskentelyyn tuo se, että reppana on vanhuuttaan täysin kuuro.

Murun suurimmat ongelmat ovat turha haukkuminen ja suhtautuminen lapsiin. Haukkuminen ei kuitenkaan ole kovin paha juttu, koska Muru yleensä hiljenee kun tarpeeksi tomerasti käskee. Tietysti olisi mukavaa, jos Muru ei edes aloittaisi haukkumista, mutta pääasia on kuitekin hiljeneminen käskystä. Lapsista Muru ei tykkää, mikä on todella ongelma, mutta ymmärrettävä sellainen, koska Murulta jäi pentuajasta pahoja muistoja lasten kolttosista. Ja nykyisin Muru kyllä jo sietää lapsia.

Viimeisenä se ainoa asia, joka mielestäni on todella ongelma, tosin sekin jo paranemaan päin... sisäsiisteys

Koska meillä asuu talossa sekä uroksia että narttuja, Poju ja Doby ovat merkkailun kuninkaita. Pojat ovat kilpaa pissineet sisälle sohvia myöten. Nyt Pojilla on kuitenkin pöksyt ja lisäksi ostin "taikasaippuaa", joka vie pissan hajun kokonaan pois, joten eiköhän tämäkin ongelma pikkuhiljaa korjaannu.


Joten tässä on nyt sitten vähän tarkemmin selvitetty näitä meidän koirapoppoon "ongelmia". Varmasti jokaisessa talossa on vastaavanlaisia juttuja. Mutta tuskinpa tässä kuitenkaan millekään ongelmakoirakouluttajalle tarvitsee mennä. Kenties se ratkaisisi tilanteen nopeammin ja jopa helpommin, mutta kyllä tämä tuntuu ihan maalaisjärjelläkin lutviutuvan pikku hiljaa. Vaikeat tilanteet ovat odotettavissa, kun nurkissa pyörii viisi persooniltaan ihan erilaista koiruutta ja vielä kaikki ihmiset, joilla on koulutusmetodeista ym. eriäviä näkemyksiä. Mutta kyllä koiraneuvoloissa olisi ruuhkaa, jos tällaisten juttujen takia lähtisin heti ensimmäisenä vastaanotolle... melkein kaikki podengot vaatisivat jonkinlaista tohtorointia.

Mutta tällaista siis tänään. Nyt ruvetaan ratkomaan tuota tappelua. Uskon että homma rupeaa luistamaan kun saamme arvojärjestyksen selkiytymään. Sitten ei Sirun tarvitse pelätä asemansa puolesta eikä Nefi koe houkutusta kokeilla rajojaan.

Epävirallisten episten yllättäjä

Tänään olivat syksyn viimeiset ulko-agilitytreenit. Keskiviikon kaksi ryhmää olivat tällä kertaa yhdessä, koiria siis 10 kappaletta. Ohjelmassa olivat epäviralliset epikset eli epävirallistakin epävirallisemat agilitykisat. Radan sai jokainen koirakko suorittaa kaksi kertaa. Suorituksia tuli siis yhteensä 20 kappaletta ja tuloksia laskettaessa jokaisen paras tulos otettiin huomioon.

No meillä oli Sirun kanssa tänään hyvä päivä. Vaikka toisella kerralla satoikin vettä, Siru meni kuin tuulispää radalla. Ekalta radalta tuli yksi kielto ja aika oli 51,22 ja toiselta radalta yksi hylky (hyppäsi hypyn väärästä suunnasta) ja aika 46,50.

Rata oli melko haastava. Siinä oli paljon kinkkisiä kohtia, joissa koiran olisi ollut helppo ampaista "lempiesteelle". Lisäksi ohjaajan piti olla skarppina ja muistaa minne piti mennä milloinkin, mihin tuli valssi, mihin takaaleikkaus jne.

Tässä on jonkinlainen Photoshopilla tehty hahmotelma radasta


Mittasuhteet ovat ihan peestä, mutta saatte nyt edes vähän kuvaa siitä, mitä meidän piti tehdä. Numero on aina esteen sillä puolella, mistä koiran oli tarkoitus sinne mennä. Keskellä oleva pitkä tumma viiva on "putki" samoin kuin ylhäällä oleva kaari. Muut viivat ovat "aitoja" ja lisäksi mukaan mahtui yksi "pituus-este".

No Siru siis loisti, mutta kun palkintojen jako koitti, niin yllätys oli silti itselleni melkoinen: Tuloksena toinen sija =D Meitä kuuluttaessaan ohjaajat sanoivat että toisen sijan voittivat ja päivän ehdoton yllättäjä oli... SIRU.

MAHTAVA FIILIS. VIHDOINKIN JOTAIN ONNISTUI!!! Jatketaan samaan malliin

Treenejä ja Podengojen päänäyttely

Keskiviikkona oli jälleen pitkästä aikaa agilitytreenit. Mukaan lähti Sirun ohella myös Nefi, koska päätin kokeilla, josko mustasukkaisuus saisi Sirkku-likan motivoitumaan agilityyn. Meninkin ensin kokeilemaan putkea Nefin kanssa ja jätin Sirun autoon katselemaan. Nefille kaikki oli niin uutta ja jännää, ettei häntä kiinnostanut tehdä mitään muuta kuin täristä ja äristä. Veinkin Nefin melko pikaisesti autoon ja hain Sirun tilalle. No Sirulla riittikin tällä kertaa sitten intoa. Eteen-harjoitukset sujuivat kuin vanhalla tekijällä ja muutenkin oli todella valppaan ja innostuneen oloinen.

Sitten veinkin Sirun taas välissä autoon ja hain Nefin jälleen putkelle. Tällä kertaa kokeilin heittää namia putkeen ja juosta hirveätä vauhtia toiseen päähän huhuilemaan Nefin koko putken läpi (muuten olisi kääntynyt putkessa heti namin syötyään). Tästä tavasta Nefi pitikin sitten niin paljon, että jäi putkeen oikein odottamaan kuinka kauan sillä Mannilla nyt menee juosta putken päästä päähän huutelemaan. Se oikeasti vaani putken sisällä valmiina hyökkäämään, heti kun pääsen toiseen päähän huutamaan "tunneli". Meillä oli lystiä, mutta toivon ettei tästä tule tapa. Kisoissa ei taitaisi oikein toimia :)

Sitten oli Sirun kanssa vielä vuorossa ratatreenit "hyppy-kepit-tiukka mutka puomille-puomi-okseri". Neiti viiletti mennä kaikki esteet hienosti ja olisi mennyt varmasti hienomminkin, jos vain itse pysyisin tilanteen tasalla. Joten kisojen pienoinen epäonni on nyt unohtunut.

Torstaina oli Nefin ekat näyttelytreenit. Hyvin meni. Ensin Nefi oli tyypillinen tärisevä itsensä, mutta loppujen lopuksi antoi kouluttajan koskea itseensä pöydälläkin ihan nätistä =D Kyllä se siis tästä...

Huomenna onkin sitten tosi koitos, kun Mustialassa on podengojen päänäyttely ja paikalla on lähes 30 pientä sileetä. *_* Pidetään peukkuja, että Nefin eka junnu-esiintyminen sujuu hyvin ja takataskuun lähtisi vähintään EH ellei jopa ERI.

Treenisiru vs. Kisasiru

Nyt rupeaa pikku hiljaa ottamaan päähän. Oltiin taas eilen epävirallisissa agilitykisoissa Sirun kanssa. Olosuhteet olivat hyvät: ei satanut, mutta toisaalta aurinkokaan ei paistanut pahasti. Olin positiivisella mielellä, koska Siru oli aamulla ollut todella innokas menemään esteille ja vielä kisapaikallakin puhkui intoa. Mutta mitä tapahtuikaan...

Kun pääsimme radalle Siru suoritti ensimmäisen esteen hienosti - ja sen jälkeen kaikki alkoikin mennä päin honkia. Jok'ikisen esteen jälkeen Siru lähti omille teilleen tutkailemaan paikkoja ja minä huudan, maanittelen ja teen kaikkeni saadakseni Sirun huomion kiinnittymään takaisin itseensä. Mutta vielä mitä. Siellä se neiti vain haisteli maailmaan tuulia ja toimi kisan ikiomana pellenä. Kävipä neiti haistamassa liian läheltä yhtä kuljetusboxiakin ja sai siellä aikaan kovat rähinät. Sirun hätkähdys oli melkoinen, mutta edes se ei saanut Sirua palaamaan takaisin luokseni. No kyllä me lopulta saimme kaikki esteet suoritettua ja aina esteellä Siru tekikin hienoja hyppyjä ja osoitti osaamistaan, mutta loppujen lopuksi tuloksena oli:
- suoritusvirheet 45
- aikavirhe + 2,26,57
...rata, jonka suoritukseen olisi pitänyt mennä alle minuutti, meni meillä yli kolme minuuttia *_* No mutta... koska olimme mölliluokassa ja tuomari armollinen, ei hän sakoittanut ajan ylityksestä ja sijoituksemme oli 9/17.

Tämä oli Sirun neljäs epis ja ne kaikki ovat menneet penkin alle. Kahdessa ensimmäisessä Siru ei halunnut tehdä mitään koska satoi ja näissä kahdessa viimeisessä Siruun on iskenyt jokin haihattelija-tauti. Ärsyttää...

Kaiken huippu on se, että treeneissä Sirulla menee yleensä kuitenkin aika hienosti. Sadesäällä neiti ei tosin ikinä mitään suostu tekemään, mutta muuten kyllä tottelee ja jaksaa hienosti. Mutta kisassa Siru menee ihan lukkoon enkä tiedä mistä syystä. Sitä ei vain tunnu kisoissa kiinnostavan esteet ollenkaan. Jos on ehdotuksia antaa, niin niitä otetaan mielellään vastaan.

Podengomaista käytöstä..?

Sirulla ja Nefillä on nykyisin joka päivä melkoiset alfa-narttu tappelut. Vaikka Muru onkin virallisesti se lauman alfa-narttu, niin Nefi ja Siru ottavat vähän väliä yhteen siitä varamiehen paikasta. Erityisesti lenkeillä tytöt ovat toistensa kurkussa kiinni ja siinä onkin erottamista, kun yritämme saada tytöt irti toisistaan. Tappelu on välillä ihan kauheaa katsottavaa, mutta ainakin toistaiseksi suurilta haavereilta (muutamaa pintanaarmua lukuunottamatta) ollaan vältytty. Riidan aiheena voi olla käytännössä ihan mikä vain ohi-ajavasta autosta liian lähelle tulemiseen, ja se syttyy yleensä ilman enempiä varoituksia.

Kaikkein oudoin piirre tässä tilanteessa on kuitenkin se, että vaikka tytöt laimahtavat hetkessä ja ovat toistensa kurkussa siinä silmänräpäyksessä, niistä tulee kavereita jopa vielä nopeammin. Heti kun tytöt on saatu erotettua toisistaan, Nefi ja Siru rupeavat nimittäin hieromaan sovintoa ja kohta ovat ylimmät ystävykset. Siru putsaa Nefin korvaa ja Nefi nuolee Sirua kaikkialta. Sitten ne menevät vierekkäin jonnekin nukkumaan eikä tapelusta ole mitään jälkeäkään aina siihen hetkeen asti, kunne uusi riita syttyy. Pääosan ajasta tytöt ovat siis parhaat kaverit. Tälläkin hetkellä he nukkuvat tuossa vieressäni "kerrossängyssä": Siru tuolilla ja Nefi tuolin alla olevalla tyynyllä :)

Sirun metsästysvaistot ovat kyllä ihan omaa luokkaansa. Neiti on oikein haka metsästämään hiiriä ymv. ja hänelle on oikeaa kidutusta tietää, että Susannan huoneessa vipeltää kolme syötävän suloista gerbiiliä. Nyt kun gebsuilla on käytössään terraario, neitiä ei meinaa saada lasin edestä pois ollenkaan silloin kun gebsut ovat hereillä. Eilen me päätimme sitten testata neidin jäljestystaitoa gebsujen hajun avulla. Otimme terrasta hieman purua ja teimme siitä jäljen maahan. Sitten laitoimme Sirun haistelemaan jälkeä: ja neitihän teki kaikki kiepit ja ympyrät aivat oikein nenä maata viistäen. On sa Mannin kulta niin taitava, joskin hieman myös pettynyt kun jäljen päässä ei odottanutkaan gebsu vaan pelkkä nami ;)

Siru, Doby ja Nefi ovat tätä nykyä ihan erottamaton kolmikko. Näin kesäisin me pidämme ulko-ovea melkein koko päivän auki ja koirat saavat tulla ja mennä sisään miten mielivät. Podengot ovat kyllä ottaneet tilanteesta kaiken mahdollisen hyödyn irti. He juoksevat kilpaa, pitävät hippaa, painivat, syövät vadelmia ja karviaisia, pyydystävät kärpäisiä ja ynnmämuuta sellaista mitä mieleen nyt sattuu juolahtamaan. Heidän perusas leikkinään on tällä hetkellä vaanimis-kolmio, jossa kolmion kärkinä toimivat podengot: Siru yhdessä kärjessä, Doby toisessa ja Nefi kolmannessa. Siinä muodostelmassa he sitten pysyvät aivan hievahtamatta pitkän aikaa toisiaan tuijottaen valmiina säntäämään ensimmäisenä liikahtavan tyypin kimppuun. Useimmiten siis Nefin, koska likallahan ei tunnetusti ole kärsivällisyyttä :)

Käytiin muuten tänään Dobyn kanssa virallisissa lonkka- ja kyynärkuvissa. Mikäli saamme kuvat takaisin samoin tuloksin, kuin ne täältä lähtivät, niin kaikki on ok. Pidetään siis peukkuja. Mitään sellaista ei kuitenkaan löytynyt, mikä voisi aiheuttaa Dobyn takajalkojen hyppyyttämisen.