Tänään 22.5.2010 minä kirjoitin loppuun ensimmäisen kirjani - Elunian.
Ei kirja ole vielä läheskään valmis, vaan se vaatii vielä rutkasi töitä. Luen sen vielä useaan otteeseen läpi ja muokkaan ja hion tekstiä kunnes olen tyytyväinen. Nyt on vaikein osa kuitenkin saatettu päätökseen ja kirjan tarina on kasassa ensimmäisestä luvusta viimeiseen eli lukuun 26.
Elunia on fantasiakirja, joka tällä hetkellä kantaa erään päähenkilönsä nimeä. Aloin kirjoittamaan sitä 30.1.2010 innostuttuani uudestaan kirjoittamisesta pitkän tauon jälkeen. Sivuja Elunialle kertyi lopulta 191 (jotka vielä varmasti joko vähenevät tai lisääntyvät muokkauksen yhteydessä) fontilla times new roman 12pt, riviväli 1,5. Marginaalit sivuilla ovat kauttaaltaan 2cm ja tavutus on käytössä. Jokainen sentti on siis tarkoin käytetty, jotta tulostettavaa tulisi mahdollisimman vähän, kun tulee aika lähettää kirja maailmalle.
Kirjoittaessani tänään kirjan viimeisen luvun loppuun, en vielä tiennyt kuinka tarina tulee päättymään. Teoksen viimeiset sanat olin tosin jo päättänyt yön aikana pompattuani ylös kirjoittamaan ideaani muistiin. Samalla tulin kehittäneeksi jatkoa myös erääseen toiseen kirjaani, joka näyttää nyt paisuvan neliosaiseksi kirjasarjaksi. Joka tapauksessa jännitys oli melkoinen, kun avasin tietokoneen ja rupesin viimeistä lukua ylös kirjaamaan. Loppujen lopuksi loppu tuntuu kertakaikkisen täydelliseltä enkä halua lisätä tai poistaa siitä enää yhtään mitään. Miksi ihmeessä minun oli niin vaikea keksiä, miten kaikki tulee päättymään?
Tällä hetkellä tunteeni ovat hyvin kahtiajakoiset. Toisaalta olen ylpeä itsestäni. En ole vielä koskaan saanut yhtäkään tarinaani päätökseen. Eluniaa olen kuitenkin jaksanut väsätä ja parhaimmillaan kirjoitin lähemmäs 20 sivua päivässä. Melkoinen saavutus koneella, joka rupeaa käymään tulikuumaksi jo viiden sivun jälkeen.
Toisaalta olen myös todella haikean ja surullisen fiiliksen vallassa. Kun kirjoitin kirjani viimeiset sanat ylös, meinasi itku tulla väkisin ja nyt kun kirjoitan tätä blogi-viestiä silmäni ovat hieman kosteat. Ei siksi, että tarina olisi erityisen surullinen, vaan siksi, että se on nyt loppu, finito. En varmaan koskaan tule kirjoittaneeksi lisää Elunian ja Daredin seikkailuista ja minun on vaikea olla miettimättä, miten heidän elämänsä tästä eteenpäin jatkuu. Tiedän ettei kyse ole oikeista henkilöistä, mutta minulle he ovat monin tavoin todellisempia kuin yksikään satunnainen hyvän päivän tuttu. Siksi on niin vaikea jättää heille hyvästejä.
No onneksi en jää täysin tuuliajoille. Onhan Elunian kanssa vielä paljon tekemistä. Lisäksi on Sieluttomat, jonka ensimmäistä osaa olen kirjoittanut jo reilut 72 sivua. Lisäksi aloittelin viime viikonloppuna uutta kirjaa, jota Susanna kutsuu "tappi-kirjaksi." Älkää kysykö miksi. Se selviää aikanaan. Varsinkin tappi-kirja on varastanut sydämeni enkä malta odottaa, että se pääsee kunnolla vauhtiin. Nyt sitä on kirjoitettu kolme lukua. Sitten on vielä Wyrmit, Pongodengo ja monet muut fantasia/lastenkirjat, jotka odottavat tekijäänsä.
Kuten näette, tekemistä siis riittää. Silti lopettelen Elunian kirjoittamisen haikein mielin. Vielä emme heitä hyvästejä, mutta se päivä tulee joka hetki lähemmäksi.
lauantaina, toukokuuta 22
lauantaina, toukokuuta 8
Y-valjaat
Olen pitkän aikaa kaipaillut parempia valjaita kaikille koirille, mutta tuntuu, että kaikki sopivat ja hyvän näköiset koiranvaljaat maksavat maltaita. Olen pari kertaa yrittänyt tehdä t-valjaita myös itse, mutta huonolla menestyksellä. Niistä ei millään saa sopivankokoisia.
Koiramme lehdessä oli juttu koirien valjaista ja siinä esiteltiin t-valjaiden ohella myös y-valjas malli. Minusta y-valjaat näyttivät hyviltä ja yksinkertaiselta toteuttaa, joten rupesin pohtimaan, josko osaisin tehdä sellaiset itse. No tänään päätin sitten ryhtyä tuumasta toimeen.
Kaivoin esiin erilaisia kankaita, lukkonipsuttimia ja nylon-narua. Sitten viritin ompelukoneen kuntoon ja rupesin ompelemaan. Tunti tai kaksi siihen taisi mennä, mutta lopputulos oli erittäin tyydyttävä. Tässä kuvia valjaista mallinsa Nefin päällä.
Koiramme lehdessä oli juttu koirien valjaista ja siinä esiteltiin t-valjaiden ohella myös y-valjas malli. Minusta y-valjaat näyttivät hyviltä ja yksinkertaiselta toteuttaa, joten rupesin pohtimaan, josko osaisin tehdä sellaiset itse. No tänään päätin sitten ryhtyä tuumasta toimeen.
Kaivoin esiin erilaisia kankaita, lukkonipsuttimia ja nylon-narua. Sitten viritin ompelukoneen kuntoon ja rupesin ompelemaan. Tunti tai kaksi siihen taisi mennä, mutta lopputulos oli erittäin tyydyttävä. Tässä kuvia valjaista mallinsa Nefin päällä.
keskiviikkona, toukokuuta 5
Silmiä ja esteitä
Kävin tänään Nefin ja Sirun kanssa eläinlääkärissä. Tytöthän ottivat viikonloppuna yhteen sillä seurauksella, että kumpikin sai haavan oikean silmänsä alaluomeen. Aluksi silmät näyttivät paranevan itsestään, mutta koska vielä tänäänkin oli vuotoa ja punoitusta, päätin varmuuden vuoksi viedä tytöt lääkäriin näytille.
Lääkäri tarkasti kummankin tytön silmät haavojen varalta ja päivitteli, miten on mahdollista, että tytöt onnistuivat jytäkässä saman silmän loukkaamaan. Sanoi myös, että todella suuri onni ollut matkassa, että ainoa vahinkoa kärsinyt osa oli alaluomi. Ilmeisesti kumpikin oli saanut hampaan menemään "vastustajansa" silmäluomen alle *_* Muuten silmät olivat kuitenkin hyvässä kunnossa ja saimme mukaamme lääkettä. Nefin kanssa oli kyllä melkoinen show saada silmät tarkastettua. Pisti niin kovasti hanttiin. Lopulta laitoimme tytölle kuonokopan viemään huomion pois tipoista. Se rauhoittikin Nefin juuri tarpeeksi pitkäksi aikaa. Siru ei ollut yhtä hankala, mutta toisaalta pelkäsin itse puristavani liian kovaa pentuja ajatellen.
Kun silmät oli tarkastettu laskin molemmat podet lattialle ja silloin päätti Siru taas ruveta haastamaan riitaa. Onneksi oli lääkäri lähellä :) No joo, leikki leikkinä sillä, koska molemmilla oli hihna, eivät tytöt päässeet toistensa kimppuun eikä mitään tapahtunut. Vein Nefin nopeasti autoon odottamaan ja jäin itse Sirun kanssa odottelemaan laskua. Nythän Siru ja Nefi on päätetty eristää toisistaan kokonaan Sirun tiineyden ajaksi. Vaikka kumpikin on varmasti murheen murtama menettäessään parhaan kaverinsa (mitä he tappeluista huolimatta ovat), niin parempi pelata varman päälle. Toisaalta eristys vaan kuumentaa tunteita lisää, jos Siru ja Nefi sattumalta pääsisivät samaan tilaan, mutta parempi kuitenkin näin. Siru on niin äksynä, että meinasi antaa eilen Murullekin selkää. Muut koirat ovat kuitenkin sen verran fiksuja, että tajuavat itse poistua paikalta. Nefi ei sen sijaan tarvitse kummempia yllykkeitä tappeluun.
Mutta sitten vähän iloisempaan aiheeseen. Tänään alkoi vihdoin agilityn jatkokurssi, jolla olemme Sirun kanssa aina kesäisin käyneet. Mehän olemme nyt taukoilleet jälleen talven ajan treeneistä ja nyt tiineyden takia tauko Sirun osalta jatkuu edelleen. Sirun korvikkeena kevään ja alkukesän toimiikin Doby, joka on käynyt agilityn alkeiskurssin viime keväänä.
Dobyn alkeiskurssi ei mennyt kovinkaan hyvin, koska Doby oli arka menemään kontaktiesteille ja pienenä poikana koki vaikeaksi hyppiä esteiden yli. Esimerkiksi renkaan läpi Doby hyppäsi kyllä hienosti, mutta vain jos sai lähteä Susannan sylistä :) En siis odottanut tämän päivän treeneiltä paljoakaan ja meninkin paikalle melko apein mielin.
Ensimmäisenä ilmoitin treenien vetäjälle, että joutuisin lähtemään jo 45 minuutin kuluttua, koska tytöillä oli lääkäri. Sitten kerroin korvikekoirasta ja sovittiin, että minä vedän Dobyn kanssa radan läpi ensimmäisenä. Ja ratahan oli kilpatasoa: hyppyesteitä vaikka kuinka + kolme putkea, A ja puomi. Voitte arvata masennukseni: en meinannut itsekään muistaa miten koiraa ohjataan millekin esteelle, puhumattakaan Dobyn taidoista. Hammasta purren päätin kuitenkin yrittää.
Ensimmäinen este epäonnistui, koska rima oli turhan korkea. Laskimme nopeasti kaikkien esteiden rimat ja pääsimme yrittämään uudestaan. Ja Dobyhan suorastaan lensi. Hypyt sujuivat loistavasti. Puomille ja A:lle mentiin todella innokkaasti ja kovalla vauhdilla. Ei merkkiäkään pelosta, jota Doby vielä viime vuonna tunsi. Musta putki oli kova pala, mutta lopulta Doby ymmärsi miten putkienkin kanssa pitää mennä. Aivan upeaa, kun miettii, että Dobyn kanssa ollaan treenattu pääasiassa lyhyitä suoria putkia ja nyt oli pitkiä kaartuvia putkia. Vähän piti opastaa äänellä ja nameja putkeen heittämällä, mutta todella sujuvasti Doby homman hoiti.
Ja parasta kaikessa oli se, miten Doby näytti nauttivan olostaan radalla. Naama virneessä (kummallakin) kaikki esteet suoritettiin ja kurssin vetäjä kehui Dobya luonnonlahjakkuudeksi. Doby haki hyvin kontaktia eikä yrittänytkään lähteä tutkimaan muita paikkoja (toisin kuin Siru) ja vauhtiakin löytyi ihan mukavasti, vaikka palkkasinkin Dobya näin aluksi joka esteen jälkeen. Hyvä, etten itkeä tirauttanut liikutuksesta. Doby ei myöskään yrittänyt ärhennellä muille koirille ja tervehti ohjaajaakin iloisesti vain pikkusen varautuneena :) AIVAN MAHTAVAA! Kyllä Dobysta vielä agility-koira tehdään.
Lääkäri tarkasti kummankin tytön silmät haavojen varalta ja päivitteli, miten on mahdollista, että tytöt onnistuivat jytäkässä saman silmän loukkaamaan. Sanoi myös, että todella suuri onni ollut matkassa, että ainoa vahinkoa kärsinyt osa oli alaluomi. Ilmeisesti kumpikin oli saanut hampaan menemään "vastustajansa" silmäluomen alle *_* Muuten silmät olivat kuitenkin hyvässä kunnossa ja saimme mukaamme lääkettä. Nefin kanssa oli kyllä melkoinen show saada silmät tarkastettua. Pisti niin kovasti hanttiin. Lopulta laitoimme tytölle kuonokopan viemään huomion pois tipoista. Se rauhoittikin Nefin juuri tarpeeksi pitkäksi aikaa. Siru ei ollut yhtä hankala, mutta toisaalta pelkäsin itse puristavani liian kovaa pentuja ajatellen.
Kun silmät oli tarkastettu laskin molemmat podet lattialle ja silloin päätti Siru taas ruveta haastamaan riitaa. Onneksi oli lääkäri lähellä :) No joo, leikki leikkinä sillä, koska molemmilla oli hihna, eivät tytöt päässeet toistensa kimppuun eikä mitään tapahtunut. Vein Nefin nopeasti autoon odottamaan ja jäin itse Sirun kanssa odottelemaan laskua. Nythän Siru ja Nefi on päätetty eristää toisistaan kokonaan Sirun tiineyden ajaksi. Vaikka kumpikin on varmasti murheen murtama menettäessään parhaan kaverinsa (mitä he tappeluista huolimatta ovat), niin parempi pelata varman päälle. Toisaalta eristys vaan kuumentaa tunteita lisää, jos Siru ja Nefi sattumalta pääsisivät samaan tilaan, mutta parempi kuitenkin näin. Siru on niin äksynä, että meinasi antaa eilen Murullekin selkää. Muut koirat ovat kuitenkin sen verran fiksuja, että tajuavat itse poistua paikalta. Nefi ei sen sijaan tarvitse kummempia yllykkeitä tappeluun.
Mutta sitten vähän iloisempaan aiheeseen. Tänään alkoi vihdoin agilityn jatkokurssi, jolla olemme Sirun kanssa aina kesäisin käyneet. Mehän olemme nyt taukoilleet jälleen talven ajan treeneistä ja nyt tiineyden takia tauko Sirun osalta jatkuu edelleen. Sirun korvikkeena kevään ja alkukesän toimiikin Doby, joka on käynyt agilityn alkeiskurssin viime keväänä.
Dobyn alkeiskurssi ei mennyt kovinkaan hyvin, koska Doby oli arka menemään kontaktiesteille ja pienenä poikana koki vaikeaksi hyppiä esteiden yli. Esimerkiksi renkaan läpi Doby hyppäsi kyllä hienosti, mutta vain jos sai lähteä Susannan sylistä :) En siis odottanut tämän päivän treeneiltä paljoakaan ja meninkin paikalle melko apein mielin.
Ensimmäisenä ilmoitin treenien vetäjälle, että joutuisin lähtemään jo 45 minuutin kuluttua, koska tytöillä oli lääkäri. Sitten kerroin korvikekoirasta ja sovittiin, että minä vedän Dobyn kanssa radan läpi ensimmäisenä. Ja ratahan oli kilpatasoa: hyppyesteitä vaikka kuinka + kolme putkea, A ja puomi. Voitte arvata masennukseni: en meinannut itsekään muistaa miten koiraa ohjataan millekin esteelle, puhumattakaan Dobyn taidoista. Hammasta purren päätin kuitenkin yrittää.
Ensimmäinen este epäonnistui, koska rima oli turhan korkea. Laskimme nopeasti kaikkien esteiden rimat ja pääsimme yrittämään uudestaan. Ja Dobyhan suorastaan lensi. Hypyt sujuivat loistavasti. Puomille ja A:lle mentiin todella innokkaasti ja kovalla vauhdilla. Ei merkkiäkään pelosta, jota Doby vielä viime vuonna tunsi. Musta putki oli kova pala, mutta lopulta Doby ymmärsi miten putkienkin kanssa pitää mennä. Aivan upeaa, kun miettii, että Dobyn kanssa ollaan treenattu pääasiassa lyhyitä suoria putkia ja nyt oli pitkiä kaartuvia putkia. Vähän piti opastaa äänellä ja nameja putkeen heittämällä, mutta todella sujuvasti Doby homman hoiti.
Ja parasta kaikessa oli se, miten Doby näytti nauttivan olostaan radalla. Naama virneessä (kummallakin) kaikki esteet suoritettiin ja kurssin vetäjä kehui Dobya luonnonlahjakkuudeksi. Doby haki hyvin kontaktia eikä yrittänytkään lähteä tutkimaan muita paikkoja (toisin kuin Siru) ja vauhtiakin löytyi ihan mukavasti, vaikka palkkasinkin Dobya näin aluksi joka esteen jälkeen. Hyvä, etten itkeä tirauttanut liikutuksesta. Doby ei myöskään yrittänyt ärhennellä muille koirille ja tervehti ohjaajaakin iloisesti vain pikkusen varautuneena :) AIVAN MAHTAVAA! Kyllä Dobysta vielä agility-koira tehdään.
maanantaina, toukokuuta 3
Kevät
Kevät on viimein edennyt siihen pisteeseen, jota rakastan kaikista vuodenajoista kenties eniten. Maa alkaa jälleen vihertää, on melko kuivaa (koiria ei tarvitse pestä joka lenkin jälkeen) melko lämmintä, eikä ötököitä lentele vielä riesaksi asti. Myös koirat nauttivat elämästään ja erityisesti Doby on varsinaisessa hurmostilassa: juoksee vain ulkona ihan hulluna suu virneessä.
Tällä hetkellä aurinko paistaa ja taivas on ihanan sininen. Istun takkahuoneessa ja kohta lämpötila nousee niin kovaksi, että on pakko siirtyä viileämpään huoneeseen. Mutta vielä vähän aikaa on pakko nauttia tästä valosta. Myös Siru on ihastuksissaan ja nukkuu sohvan selkänojalla kylki vasten tulikuumaa ikkunaa. Sirun suosikki paikka - ehdottomasti. Ikkunasta näen myös pihalla leikkivät vastaräkit ja kissan, joka miettii uskaltaako koirien aitaukseen. Kenen mahtaa olla? Pari kertaa koirat ovat sen jo pois meidän pihalta häätäneet.
Kohta on koulukin ohi. Huomenna on vielä yksi tutkielmaseminaari ja keskiviikkona ruotsin koe. Jossain välissä on lisäksi vielä Gradu-seminaarin ensimmäinen kokoontuminen, jahka oikea ryhmä varmistuu. Tänään pitäisi tehdä myös valmiiksi tutkimukseni Harry Pottereista etiikan UE3-kurssin narratiivisena materiaalina, ja sitten kaikki onkin tämän kouluvuoden jälkeen paketissa. Sitten voin keskittyä jälleen Elunian ja Sieluttomien kirjoitteluun ja Sirun tiineyden seuraamiseen.
Sirun tiineydestähän olen tuolla pentublogissa jo vaikka kuinka puhunut, joten en siitä rupea tässä sen kummemmin jaarittelemaan. Lauantaina Nefi ja Siru tosin ottivat aika pahasti yhteen (juuri kun Sirun ärtymys oli jo rauhoittumaan päin) ja nyt mietin, pitääkö ne käyttää lääkärissä. Kummallakin on nimittäin nyt rähmivä vasen silmä, joskin eiliseen verrattuna, kumpikin näyttää jo paremmalta. Toivon, ettei lääkärireissua tarvita, mutta jos vielä muutaman tunnin päästä pahoin oireilee, niin sitten on pakko kyllä lääkärille soittaa. Silmien kanssa kun ei hirveästi riskiä uskalla ottaa.
Lauantaina olimme myös metsässä koirien kanssa niin, että kaikki pääsivät juoksemaan vapaasti. Dobylla oli riemussa pitelemistä. Hän sai leikkiä sydämensä kyllyydestä pikkuista kania, jota muut koirat (Sirua lukuunottamatta) jahtasivat. Dobylla oli todella hauskaa, kun hän sai väistellä Nefin ja Murun kiinniotto-yrityksiä, puita ja oksia. Ainoa asia, joka pilasi Dobyn päivän oli se, ettei hän päässyt edelleen tulvivan joen yli, koska rakentamamme silta oli veden alla. Murukin päätti jättää ojan yli hyppimiset tällä kertaa väliin. Muisti varmaan edellisen viikonlopun, jolloin joutui hyppyjen jälkeen pesulle. Sen verran kuraiseksi tuli arvioituaan omat hyppykykynsä turhan usein väärin ;)
Tässä vielä pari videota lauantain lenkistä.
Minä niin rakastan kevättä... =D
Tällä hetkellä aurinko paistaa ja taivas on ihanan sininen. Istun takkahuoneessa ja kohta lämpötila nousee niin kovaksi, että on pakko siirtyä viileämpään huoneeseen. Mutta vielä vähän aikaa on pakko nauttia tästä valosta. Myös Siru on ihastuksissaan ja nukkuu sohvan selkänojalla kylki vasten tulikuumaa ikkunaa. Sirun suosikki paikka - ehdottomasti. Ikkunasta näen myös pihalla leikkivät vastaräkit ja kissan, joka miettii uskaltaako koirien aitaukseen. Kenen mahtaa olla? Pari kertaa koirat ovat sen jo pois meidän pihalta häätäneet.
Kohta on koulukin ohi. Huomenna on vielä yksi tutkielmaseminaari ja keskiviikkona ruotsin koe. Jossain välissä on lisäksi vielä Gradu-seminaarin ensimmäinen kokoontuminen, jahka oikea ryhmä varmistuu. Tänään pitäisi tehdä myös valmiiksi tutkimukseni Harry Pottereista etiikan UE3-kurssin narratiivisena materiaalina, ja sitten kaikki onkin tämän kouluvuoden jälkeen paketissa. Sitten voin keskittyä jälleen Elunian ja Sieluttomien kirjoitteluun ja Sirun tiineyden seuraamiseen.
Sirun tiineydestähän olen tuolla pentublogissa jo vaikka kuinka puhunut, joten en siitä rupea tässä sen kummemmin jaarittelemaan. Lauantaina Nefi ja Siru tosin ottivat aika pahasti yhteen (juuri kun Sirun ärtymys oli jo rauhoittumaan päin) ja nyt mietin, pitääkö ne käyttää lääkärissä. Kummallakin on nimittäin nyt rähmivä vasen silmä, joskin eiliseen verrattuna, kumpikin näyttää jo paremmalta. Toivon, ettei lääkärireissua tarvita, mutta jos vielä muutaman tunnin päästä pahoin oireilee, niin sitten on pakko kyllä lääkärille soittaa. Silmien kanssa kun ei hirveästi riskiä uskalla ottaa.
Lauantaina olimme myös metsässä koirien kanssa niin, että kaikki pääsivät juoksemaan vapaasti. Dobylla oli riemussa pitelemistä. Hän sai leikkiä sydämensä kyllyydestä pikkuista kania, jota muut koirat (Sirua lukuunottamatta) jahtasivat. Dobylla oli todella hauskaa, kun hän sai väistellä Nefin ja Murun kiinniotto-yrityksiä, puita ja oksia. Ainoa asia, joka pilasi Dobyn päivän oli se, ettei hän päässyt edelleen tulvivan joen yli, koska rakentamamme silta oli veden alla. Murukin päätti jättää ojan yli hyppimiset tällä kertaa väliin. Muisti varmaan edellisen viikonlopun, jolloin joutui hyppyjen jälkeen pesulle. Sen verran kuraiseksi tuli arvioituaan omat hyppykykynsä turhan usein väärin ;)
Tässä vielä pari videota lauantain lenkistä.
Minä niin rakastan kevättä... =D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)