Pähkinänsärkijä

Nyt on joulu ohi ja joululahjat avattu... Yhtä lahjaa saan tosin vielä päivän verran odotella. Torstai iltana pääsen nimittäin katsomaan vihdoin ja viimein Pähkinänsärkijä balettia. Oli ihan pakko päästä tänne hehkuttamaan jo etukäteen. Niin monta vuotta olen balettia halunnut päästä katsomaan ja nyt sitten vihdoin ja viimein. Rakastan Tšaikovskin musiikkia. Seuraavaksi on sitten vuorossa Prinsessa Ruusunen ja Joutsenlampi.

Balettilippujen lisäksi sain myös kasan kirjoja, joita olen jo ahkeraan lueskellut. Olen nämä joulun pyhät istunut vain nenä kiinni kirjoissa ja taidanpa jatkaa vielä vähän aikaa =D Kohta on pakko ruveta taas väsäämään koulu juttuja.

Synttärit

Tällä kertaa siis minun. Vuosia tuli taas yksi lisää ja nyt olen siis 22... Eipä tunnu missään, koska olen puolen vuoden ajan jo luullut olevani 22. Niin sitä vuosissaan erehtyy =D Yhtään ei tunnu erilaiselta. Mitä nyt ketuttaa, kun joutuu sisaruksia kuskaamaan paikasta toiseen, kun vanhemmat on risteilyllä. Mutta sainpahan eilen neljännen Twilightin suomenkielisenä. Hauskaa lueskella ja katsoa ymmärsikö kaiken englanniksikin =D

Tänään oli myös viimeinen harjoittelutuntini. Hienosti meni ja jaoin kaikille marianne-karkit tunnin lopuksi. Vähän on haikea fiilis, mutta samalla olen helpottunut että harjoittelu on ohi. Vihdoin saan taas vähän nukkua ;)

Nuotteja

Tänään yritin vähän siivoilla. Siivottavana oli mm. nuottihylly. Siinä olikin järjestämistä. Erityisesti nuotti-kansio aiheutti päänvaivaa. Siellä kun olivat kaikki irtonuottini aivan sikin sokin.

Nuottikansion järjestäminen vei vähän aikaa. Nuotit kun olivat vain irtonaisia monisteita. Siinä sitten yritti pähkäillä, mikä nuotti kuului mihinkin kappaleeseen. Yksikin kappale oli 11 sivua pitkä. Vähän oli ihmettelmistä, mitkä sivut kuuluivat samaan kappaleeseen ja missä järjestyksessä.

Toisaalta homma oli todella hauska. Oli mukava katsella nuotteja ja miettiä, milloin oli mitäkin tullut soiteltua. Pari kappaletta tunnistin heti omiksi tutkintokappaleikseni, muutamaa en muistanut ollenkaan. Joitain jouduin soittamaan läpi, selvittääkseni sivujen järjestyksen.

Lopulta sain kaikki nuotit järjestykseen ja nyt minulla on kaksi siistiä kansiota: toisessa on klassinen/pianosovitukset, toisessa laulut iskelmästä poppiin. Melkoinen röykkiö niitä monistenuotteja olikin kertynyt musiikkiopisto ja kuoroaikojen ansiosta. Sitten kun siihen lisää vielä kaikki nuotitkirjat (kuten Suuri Toivelaulukirja 1-18 ja Bachin Sonatiini ym. pianokirjat) niin aika paljonhan tässä olisi soiteltavaa =D Onneksi täällä kotona on näitä laulajiakin. Kunhan Siru vielä malttaisi pysyä pois koskettimilta ja viihtyisi lattian tasalla laulamassa ;)

Opeharjoittelu

Niin on taas kuukausi kulunut. Nefi täytti vuoden ja omat synttäritkin lähestyvät pika vauhtia (tosin mitäs sen on väliä, kun olen jo vuoden päivät kuvitellut jo muutenkin olevani 22 - kai sitä saa oman ikänsä muistaa väärin =D)

Hirveä kiirus on koko ajan. Paraikaa on menossa opelinjan harjoittelu ja itse olen Sibiksessä eli Sibeliuslukiossa. Neljä tuntia olen nyt pitänyt ja neljä on vielä edessä. Huh heijaa...

Yleisesti ottaen tunnit ovat menneet hyvin ja koulu ja luokka ovat olleet ihania. En tosin muista koska olisin viimeksi ollut näin väsynyt. Tuntiensuunnittelu vie ihan järkyttävästi energiaa. Juuri kun luulet saaneesi kaiken valmiiksi, tajuat ettei jokin juttu voikaan toimia näin tai noin. Siinä sitten taas tekemään muutoksia ja puoleenyöhön asti päässä pyörivät erilaiset mahdollisuudet. Sitten kun niitä muutoksia tulee koko ajan, niin luokan edessä ei muistakaan mitä piti sanoa milloinkin. Välillä meinaa tulla jo ihan epätoivoinen olo. Kaikki ideat tuntuvat aluksi niin hirveän hyviltä, mutta se miten ne käytännössä toimivat onkin vallan toinen juttu *_*

Mutta eipä tässä mitään varsinaista valituksen aihetta kuitenkaan ole. Ihan hienosti ovat asiat loksahtaneet kohdilleen. Kehittymisen tarvetta on pääasiassa sellaisissa asioissa, joihin opettajat kasvavat vasta ajan myötä (keskustelujen ohjaaminen, kysymysten esittäminen tuosta noin vaan ym. ym.). Ihan tyytyväinen saan siis olla. Jotenkin sitä myös huomaa, ettei sitä loppujen lopuksi edes jännitä luokan edessä olemista niin paljon kuin aluksi uskoin. Sitä vain menee eteen, sanoo sanottavansa, ja se on siinä. Kertaakaan ei ole kunnolla jännittynyt. Oikeastaan on vain koko ajan vähän semmonen fiilis, että osaankohan nyt kaiken ja muistinkohan sanoa sen olennaisen. Mutta näitäkin miettii yleensä ennen tunnin alkua tai tunnin loputtua. Tunnilla sitä antaa mennä vaan.

Kenties oudoin huomio on kuitenkin se, että kuvittelin tuntien pitämisen tuntuvan iäisyydeltä. Sibiksessä on 75 minuutin tunnit ja arvelin vahtaavani kelloa ja yrittäväni epätoivoisesti keksiä jotain sanottavaa kerrottuani kaiken jo 10 minuutissa. No todellisuus on vähän toisenlainen. Kyllä sitä koko ajan kelloa vahtaa, mutta vain ettei pitäisi oppilaita yliaikaa tunnilla ;) Aika kuluu kuin siivillä.

Tyhmyydestä sakotetaan

Niin se vain on. Lauantaina otin projektiksi tuulettaa koko vaatekaappini sisällön. Vein siis vaatteita ulos roikkumaan ja annoin niiden olla siellä koko päivän. No illalla saunan jälkeen päätin sitten hakea ne sisälle, kun ennusteet lupasivat sadetta (yöllä myrskysikin sitten oikein kunnolla) ja niinpä lähdin enemmän tai vähemmän puolipukeisena ja märin hiuksin kylmään syysiltaan vaatteita hakemaan. Päällä siis t-paita, takki ja sukattomissa jaloissa ohuet housut ja kumpparit. Aikaa vaatteiden irrottamiseen narulta meni varmaan lähemmäksi puolituntia (vaatteita oli paljon). No seuraavana aamuna kurkku oli sitten kipeä ja päätä särki ja sunnuntai iltana nousi kuume. Mitä tästä opimme... Ei hilluta märkänä ja puolipukeissa ulkona syksyn koleudessa! Muistakaa hyvät ihmiset miten pukeudutaan missäkin tilanteessa *_*

Että pitikin...

Siis juuri kun saatiin tuo Sirun ja Nefin "kuka on pomo" tappelut loppumaan, niin Sirulta alkoi juoksu. Ja Siru on juoksuisena suoraan sanottuna ihan v****mainen NARTTU. Siis todella kiukkuinen ja helposti ärsyyntyvä. Siru ei juoksun aikaan siedä ympärillään mitään turhaa älämölöä ja sitten se suuttuu ihan ihme jutuista. Siru onkin lähestulkoon valmis käymään kaikkien koirien kurkkuun kiinni pienimmästäkin ärsytyksestä. Ja kun tietää Nefin, tuon neiti peräänantamattoman "minun nenilleni ei hypitä", niin tässä on nyt parin päivän sisällä otettu taas jo pariin otteeseen lahjakkaasti yhteen. Juoksu on hädintuskin alkanut ja toivon jo nyt, että se olisi pian ohi. Lisäksi Sirusta tulee juoksun jälkeen aina vähän masentunut... liekö jotain valeraskautta tai jotain.

On se niin vaikeaa olla nainen... oli sitten koira taikka ihminen.

No nyt se sitten saa ovetkin auki

Ei varmaan tarvitse kahdesti arvata, keneen otsikossa viittaan... Nefiinpä tietenkin. Nefi on nyt nimittäin oppinut hyppimään ovea vasten ja avaamaan sen. Kiva kiva.

Tässä ollaan pari päivää ihmetelty, että mitenkäs podengo-neidit ovat päässeet pois kylppäristä, vaikka ovi on laitettu kiinni. Spekuloimme, josko Muru on niin ystävällinen, että on avannut oven heidän puolestaan. Laitoimme oven toisella puolella jopa tuolin estämään Murun hyppyjä ovea vastaan.

No Nefiähän tuoli ei oven toisella puolella haitannut. Eilen sitten Susanna todisti, kuinka tytöt tulivat oikein rytinällä ulos kylppäristä parin hypähdyksen jälkeen. Nefi siis avasi oven ja riensi Sirun kanssa "vapauteen".

No tässä ruvettiin sitten varotoimiin. Laitoin tänään kylppärin oven lukkoon. Nefi paran turhautunut ulina taisi kuulua naapuriin asti, kun likka tajusi, ettei oven avaaminen käynytkään enää niin helposti. ;) Mutta kyllä likalla on tekniikka kohdallaan, sillä ovenkahva painui alas asti joka hypähdyksellä.

On ne kyllä pirun nopeita oppimaan...

... nämä meidän podengot siis. Eihän sen enää reilun kahden vuoden yhteiselon jälkeen pitäisi yllättää, mutta kyllä sitä edelleen jaksaa hämmästellä.

Sirusta olen jo aiemmin maininnutkin, että neiti oppii melkein käskyn kuin käskyn jo muutaman toiston jälkeen. Mutta pitää muistaa, että se oppiminen ei aina tarkoita noudattamista (toisin kuin Murulla). Mutta joka tapuksessa Siru on siis oppinut myös sellaisia erikoisempia käskyjä kuin "kuma" (kumartaa), "tassu" (ojentaa toisen etutassunsa) "kieri" (kierähtää maassa ympäri) ja "rulla" (pyörii itsensä ympäri) ihan käden käänteessä samoin kuin esim. kahdeksikon jalkojen ympäri. Siru on lähes jokaisen homman osannut/muistanut puolentunnin harjoittelun jälkeen. Toki Sirua tarvitsee joissain tempuissa käden apua. Esim. kumassa minun pitää laskea käteni maantasalle ja kieriessä Siru kaipaa namin ihan nenänsä eteen. Tässä videokuva tuon kyseisen käskyn suorituksesta.



Sirun suurin ongelma onkin tuo namiriippuvaisuus. Siruhan ei tee mitään hyötymättä siitä. Kuvaavaa on, että kertaillessamme käskyjä, Siru toimi kuin unelma siihen asti kunnes huomasi namikipon olevan tyhjä. Sen jälkeen sain puhua kuuroille korville.

Mutta tämän kirjoituksen varsinaisena innoittajana toimi tällä kertaa kuitenkin Nefi. Nefi ei vielä hirveästi erilaisia temppuja osaa. Me kun ollaan keskitytty koulutuksessa tuohon näyttelykäyttäytymiseen. Esim. istu-käskyn Nefi oppi vasta pariviikkoa sitten, koska en halunnut neidin rupeavan istumaan näyttelyissä. Mutta nyt olen Nefinkin opettanut istumaan, makaamaan ja tekemään jopa rullan. No alku oli vähän hankala, mutta kun vauhtiin päästiin Nefi osoittautui Sirun veroiseksi oppilaaksi. Rullan kanssa oli aluksi eniten hankaluuksia, mutta nyt se sujuu, joskaan ei aivan yhtä vauhdikkaasti kuin Sirulla.

Mutta sitten päästään siihen juttuun, joka varsinaisesti sai minut riemastumaan. Minulla on tapana laittaa koirat istumaan ennen lenkille lähtöä. Se mukamas rauhoittaa ovesta kulkemista (as if). No Nefiltä tätä ei tietysti ole voinut aiemmin vaatia, koska neiti ei kyseistä käskyä ole osannut. No nytpä neiti sen osaa ja arvatkaas mitä... tänään lenkille lähtiessä Nefi istuutui ensimmäisenä oven eteen, ennen kuin kukaan muu ehti rauhoittua. Siinä Nefi sitten istui kiltisti ovea tapittaen ja lopulta muutkin koirat tajusivat rauhoittua. Siis oikeasti. Ja Nefi teki sen kolme kertaa: aamulla, päivällä ja illalla. Siis aivan mahtava fiilis, kun koira todella tajuaa jonkin jutun.

Nefi on siitäkin niin hauska koira, että vaikka hän on ehdottomasti energisin ja kahjoin pode, kyllä hän jollain tasolla on myös tottelevaisin. Nefi tulee paikalla yleensä välittömästi kun huudan tänne. Nyt neiti myös istuu ja menee maahan käskettäessä ihan vain saadakseen minut kehumaan itseään. Nefissä on jonkinlaista podengolle epätyypillistä miellyttämisenhalua. Hän tottelee, vaikkei palkkana olisi namia vaan pelkkiä kehuja. Mutta aina kaikki ei tietenkään suju. Nefi on esim. hirveän kova ääninen ja siinä missä muut koirat ovat ruvenneet ohittamaan toisia koiriakin rauhallisesti, niin Nefin pitää aina pitää jonkinlaista ääntä. No kaikkea ei voi saada kerralla, mutta tästä se lähtee =D


Ja tässä vielä kuva Sirun rullasta... sori että kuva on väärinpäin. En saanut sitä käännettyä.

Kaksinkertaiset synttärit

Tänään meidän Dobberimme täytti 2-vuotta. Sitä juhlistettiin herkuttelemalla Ceacerilla, josta riitti kaikille viidelle, vaikka Doby saikin isoimman kasan kokoonsa nähden. Doby onkin nyt sitten oikein iso-poika, vaikka painoa pojalla onkin vain 4,5 kiloa (tänään punnittiin). Sen sijaan Nefi, joka täytti tänään 10kk on jo reilu 5 kiloa ja Siru 4,6 kiloa. Mutta vaikka Dobberi onkin kokonsa puolesta pienin, niin äijä-energiaa kyllä löytyy vaikka muille jakaa. Tässä meidän podejen "perhe-potretti"


Ja kuva Dobysta viime viikon podepäivillä


Sekä tänään otettu seisoma-kuva Nefistä. Nefi siis 10kk ja paino 5,1kg

Kun koira katoaa...

omistajan hätä ei meinaa tuntea rajoja. Sydän rupeaa jyskyttämään ja tuntuu, ettei millään osaa etsiä oikeista paikoista. Meille tämä tilanne tuli ajankohtaiseksi eilen, kun illalla piti mennä nukkumaan, eikä Pojua löytynyt mistään.

Koska Poju on nykyään käytännössä täysin kuuro, se vaikeuttaa etsintöjä hyvin paljon. Ihmettelimme, onko Poju raukka jäänyt ulos, vai mitä on tapahtunut. Hätäännys pimeässä syysillassa alkoikin paheta, kunnes yhtäkkiä huomasimme Pojun nukkuvan tuolin alla :)

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Poju tällä tavoin "katoaa". Pari vuotta sitten etsimme piskiä varmaan puolituntia, ennen kuin löysimme hänet kaikessa rauhassa nukkumassa Tomin vaatekaapista. Pojulla kun on paha tapa etsiytyä nukkumaan milloin minnekin. Sitten kun raukka ei kuule kuin huudetaan, on pojan löytäminen todella vaikeaa.

Ei Poju tosin ole ainoa, joka katoilee. Doby on todellinen houdini, joka kyllä löytää aitauksen kaikki reiät ja monta kertaa jätkä on löytynytkin aidan väärältä puolelta haukkumassa. Onneksi Doby harvoin lähtee kokonaan pihan ulkopuolelle. Toista se oli Remu-sammarin aikana. Remu oli oikea karkulaisten kuningas. Mikään aitaus ei tuntunut olevan tarpeeksi korkea estämään Remun karkureissuja. Osasihan tuo koiruus kaivautua aitausten alikin. Sitten kun kokeilimme juoksuhihnaa, niin kerran Remu oli vetänyt koko rännin (jossa hihna oli siis kiinni) mennessään. Nyt noita tempauksia on hauska muistella, mutta toista se oli silloin, kun pitkin poikin Mäntsälää etsimme Remua kissojen ja koirien kanssa.

Oma koppa

Meillä on jokaisella podella oma koppa. Aikoinaan nuo tuli ostettua pääasiassa näyttelyjä ajatellen, mutta sitten kyllä huomasin kopan muutkin hyvät puolet. Kopista/häkeistä on ollut puhetta viime aikoina, koska podepäivillä oli huoneissa koirien häkissäpito-"pakko". No meille se ei ollut ongelma, koska koirat ovat tosiaankin tottuneet koppiinsa. Kopissa nukutaan, rauhoitutaan, kuljetaan automatkoilla, katsellaan agilitytreenejä, jne... Enemmän ärsyttikin se, ettei koirilla ollut mahdollisuutta olla kunnolla vapaana, vaan oli pakko olla joko kopassa tai hihnassa. Meillä kun podet ovat tottuneet juoksemaan ja riehumaan pihalla ja sisällä monta tuntia päivässä.

Meillä podet menevät usein koppiin oma-aloitteisesti nukkumaan niin päivällä kuin yölläkin. Yöt podet nukkuvat joko kopassa tai sängyssä ihan sen mukaan, mitä ihmiset päättävät. Jos haluan, että koira on koko yön kopassa, laitan kopan kiinni ja koira on ihan tyytyväinen oloonsa. Jos koira voi minun puolestani tulla sänkyynkin, jätän kopan auki. Yleensä en näe tarpeelliseksi tuota koppiin lukitsemista ja vaikka kaikki podet menevätkin ensin koppiin nukkumaan, mutta hipsivät sitten jossain vaiheessa yötä sänkyyn. Toisaalta tytöt nukkuvat mielellään myös samassa kopassa ja viihtyvät keskenään jopa paremmin kuin yksin tappeluista huolimatta.

Jopa nukkumapaikkaa merkittävämpi rooli on meillä koppien käyttäminen koirien rauhoittamiseen. Koppaan "joutuminen" on koiralle merkki siitä, että nyt pitää vähän rauhoittua. Esim. jos tytöt aloittavat tappelun, saatamme laittaa heidät (samaan) koppaan ja riita päättyy siihen. Koppa on rauhoittumisen paikka ja kaikki podet tietävät sen. Jos Nefi ja Siru tappelevat, silloin ei kannata ruveta itse huutamaan tai ärisemään, koska tämä yleensä saa tytöt tappelemaan vielä kovemmin. Sen sijaan pitää rauhallisesti ensin erottaa tytöt ja viedä sitten koppaan. Tytöt voivat riidan jälkeen olla jopa samassa kopassa, koska tietävät, ettei kopassa tapella. Jopa Nefi, neiti taskuraketti, muistaa tämän suurimman osan ajasta, ja on rauhallinen kopassa.

Toisaalta koska koppa on koiran "oma paikka" niin meillä podet eivät tykkää, jos vieras tai oman lauman koira tulee liian lähelle koppaa. Varsinkin Doby on tarkkana omasta alueestaan ja jos Nefi yrittää tunkea samaan koppaan tai riehuu lähellä, Doby kyllä ärähdyksellään muistuttaa, että kopassa nukutaan ja ollaan hiljaa. Koira näyttelyissä Siru ja Doby ovat niin ikään joskus ruvenneet haukkumaan liian lähelle koppaa tulevaa koiraa. Koppa on turvapaikka, jonne ei haluta tunkeilijota.

Meillä koppa toimii ongelma tilanteissa yleensä paremmin kuin muut kurinpitomenetelmät, vaikka tuo vesipyssy tuntuu olevankin aika kova juttu. Jos Siru haukkuu ikkunassa ohikulkijalle tai riehuu liikaa vieraiden aikana, niin tyttö rauhoittuu välittömästi kun käy käsky "koppaan". Jo pelkkä sana "koppa" tuntuu toimivan, eikä aina ole tarpeellista laittaa tyttöä kopppaan asti. Meillä kaikki podengot tuntevatkin käskyn "koppaan", joskin Nefin kohdalla käskyn totteleminen ei aina ota sujuakseen yhtä hienosti kuin vanhemmilla.

Koppa on siis kätevä muulloinkin kun kuljetus/näyttelytilanteissa. Pitkiä aikoja en koiria kuitenkaan kopassa halua pitää.

Ongelmakoiria

Oltiin eilen podengojen kesäpäivillä. Siellä Siru ja Nefi ottivat muutaman kerran melko lahjakkaan näköisesti yhteen, minkä seurauksena ruvettiin jo puhumaan ongelmakoirista. Meillä on ollut yksi ongelmakoira, joka jouduttiin viemään piikille ylisuojelevaisuuden takia, ja siksi tilanne rupesi ottamaan hieman päähän. Ajattelinkin että tätä tilannetta olisi varmaan ihan hyvä kartoittaa vähän tarkemmin. Itse en nimittäin näe koiriamme "ongelmakoirina", vaikka toisinaan erityisesti podengojen toilailut ottavat päähän (mutta juuri nuo toilailut ovat osa podengojen viehätystä) ja parannettavaa löytyy AINA oli kyseessä kuka tahansa. Toisaalta jos joku pitää laumamme elämää vähän erikoisena, niin voin kyllä syyttä osittain itseäni: puhuessani koirieni touhuista, syyllistyn usein liioitteluun, joten elämästämme voi jäädä todellisuutta värikkäämpi kuva. Siksi yritän nyt hieman kertoa näistä asioista tarkemmin.

Sirun ja Nefin tappelut

Sirun ja Nefin tappeluista olen tainnut puhua täällä blogissa jo aikaisemminkin. Mutta lyhykäisyydessään tilanne on siis tämä. Siru ja Nefi ovat kohta pari kuukautta ottaneet yhtään melko usein. Toisinaan useita kertoja päivässä, toisinaan kerran viikossa. Tappelu on - myönnettäköön - todella pahan näköistä ja yleensä riennänkin melkein heti erottamaan tytöt ja heivaan heidät ulos tai jopa lampeen jäähylle. Mutta... Sirusta tai Nefistä ei kertaakaan, ei siis kertaakaan ole löytynyt käytännössä naarmun naarmua. Mitään suuria haavoja tai muita vammoja ei ole tullut, vaikka tytöt näyttävät ottavan mittaa toisistaan ihan tosissaan. Sen sijaan leikkiessään, neidit kyllä onnistuvat saamaan jos jonkinmoisia naarmuja joko kaverin hampaista tai törmäillessään innoissaan huonekaluihin.

Syynä tyttöjen tappelulle olen minä ja tappeluita syntyykin vain minun läsnäollessani (tytöt ovat tapelleet vain pari kertaa niin, että en ole ollut kotona ja silloin syynä oli kilpailu Susannan huomiosta). Erityisesti Sirua on ruvennut rassaamaan se, jos Nefi saa enemmän huomiota. Toisaalta myös Nefi on todella huomionkipeä. Nyt podengopäivillä tytöillä olikin mielestään täysi syy tappelemiselle. Tilanne oli stressaava ja outo (vieras paikka, vieraat ihmiset, vieraan koirat...) ja lisäksi koirat joutuivat olemaan koko ajan joko kopassa tai hihnassa. Koska Nefi osallistui OpenShowhun, hän sai aluksi olla paljon minun kanssani treenailemassa kävelyä ja seisomista samalla kun Siru joutui odottamaan kopassa. Totta kai Sirua rupesi ketuttamaan ja tappelun ainekset olivat kasassa. Sitten tappelun jälkeen tytöillä ei ollut tilaisuutta hieroa sovintoa kunnolla (tappelun loputtua kiertävät aina ympyrää muristen, kunnes Nefi alistuu ja rupeaa nuolemaan Sirua), koska häiriötekijöitä oli niin paljon. Siksi tilanne jäi kytemään ja tytöt ottivatkin yhteen uudestaan vielä pari kertaa.

Mutta vaikka tytöt ottavat yhteen, he ovat silti parhaat kaverit. Yön Siru ja Nefi nukkuivat yhdessä kopassa päästämättä äännähdystäkään. Tytöt olivat ihan kylki kyljessä vierekkäin ja pesivät toinen toisiaan puolituntia putkeen. Vaikka tytät siis tappelevatkin usein, he tulevat kaikenkaikkiaan toimeen erinomaisesti. Kuulemani mukaan on kuitenkin olemassa paljon muita narttukoiria (podengoja ja muun rotuisia), jotka eivät oikeasti edes sovi saman katon alle asumaan. En siis pidä Sirun ja Nefin tilannetta ongelmana, vaikka toki yritänkin saada tappelun minimiin huomioimalla Sirun ekana korkea-arvoisempana.


Ryhmän provosaatio

Liikkuessaan laumana, Siru, Doby ja Nefi eivät aina käyttäydy kaikkein parhaiten. Jos yksi alkaa haukkua, muut ovat heti matkimassa ja antamassa oman tukensa touhulle. Podengot provosoivat toinen toisiaan eivätkä välttämättä halua vieraita koiria lähelleen - ainakaan hihnassa ollessaan. Mutta sama ongelma tuntuu olevan monilla muillakin. Ryhmässä tyhmyys tiivistyy. Se nyt vain tuntuu olevan fakta. Tätä lauma-tyhmyyttä olemme nyt ruvenneet hoitamaan vesipyssyn avulla. Vesipyssy suurentaa haukkumiskynnystä, ja jos kaksi muuta ei hauku, niin kolmaskin on todennäköisesti hiljaa. Yksinään jokainen podengo osaa käyttäytyä, jos ei kiitettävästi niin ainakin hyvin. Tai ainakin yhtä hyvin kuin muutkin podengot.

Tämä ryhmä provosaatio aiheuttaa eniten hankaluuksia lenkillä. Vielä jokin aika sitten koirat rähisivät yhdessä ollessaan kaikille ohikulkijoille oli kyse sitten autosta, ihmisestä, koirasta tai muusta eläimestä. Nyt rähinä on kuitenkin rajoittunut vain noihin koiriin ja koiriinkin vain selkeissä ohitustilanteissa. Useimmiten koirat kävelevät ihan hyvin jos vieras koira näkyy jossain kauempana. Mutta jos koira tulee vastaan samalla kadulla ja se pitää ohittaa tien toiselta puolelta, niin sitten kyllä haukutaan. Tähänkin tulee varmasti parannusta vesipyssyn avulla.

Haukkuminen

Meillä koirat haukkuvat. Me olemme tulleet siihen lopputulokseen, että kuullessaan jonkun tulevan tai jos tapahtuu jotain erikoista, koirat saavatkin haukkua. Monesti haukkuminen ei tosin jää siihen "tiedottamiseen" että jotain tapahtuu, vaan haukku meinaa jatkua senkin jälkeen, varsinkin Nefillä. Tässä kuvaan astuu jälleen vesipyssy, joka muistuttaa nopeasti koiria siitä, milloin sitä tulikaan haukkua ja milloin ei. Nefillä varsinkin tuntuu olevan paljon turhaa ininää ja kitinää, mutta uskon sen pikku hiljaa rauhoittuvan. Neiti on jo tajunnut, mitä vesipyssyn näyttäminen tarkoittaa.


Poju ja Muru

Monilla voi olla puheitteni perusteella semmoinen kuva, että Poju on oikea ongelmakoira. No ei se nyt ihan niinkään ole. Minulla on vain taipumus liioitella kaikkea Pojusta puhuessani, koska meillä on kieltämättä jonkinlainen viha-rakkaus suhde. Kummallakin on vielä muistoissa aika, jolloin Pojun peffakarvoihin jäivät kiinni kaikki kakit, ja jolloin minä jouduin nuo kakit sieltä peffasta repimään/pesemään. Ei ollut miellyttävää hommaa meille kummallekaan ja siitä on jäänyt meidän suhteeseemme melkoinen ryppy. Poju ei esim. tykkää siitä, että minä nostan häntä, koska aikoinaan se edelsi usein peffan-putsaus reissua. Tätä "en-tykkää" asennetta Poju osoittaa murinalla ja ompa hän joskus yrittänyt purrakin. Mutta eikös se koira heijasta ihmisen asennetta itseensä. Minä en hirveästi Pojusta piittaa, hän on Susanna koira ja sillä selvä. Me mahdumme saman katon alle ja voin käyttää Pojua lenkillä, silittää ja paijata, mutta ei meistä koskaa sydänystäviä tule. Nykyisin kun oma asenteeni on aiempaa paremmin kohdallaan (aikoinaan pelkäsin Pojun ärhentelyä), niin Pojukin alistuu käsittelyyni ihan nätisti. Oman haasteensa Pojun kanssa työskentelyyn tuo se, että reppana on vanhuuttaan täysin kuuro.

Murun suurimmat ongelmat ovat turha haukkuminen ja suhtautuminen lapsiin. Haukkuminen ei kuitenkaan ole kovin paha juttu, koska Muru yleensä hiljenee kun tarpeeksi tomerasti käskee. Tietysti olisi mukavaa, jos Muru ei edes aloittaisi haukkumista, mutta pääasia on kuitekin hiljeneminen käskystä. Lapsista Muru ei tykkää, mikä on todella ongelma, mutta ymmärrettävä sellainen, koska Murulta jäi pentuajasta pahoja muistoja lasten kolttosista. Ja nykyisin Muru kyllä jo sietää lapsia.

Viimeisenä se ainoa asia, joka mielestäni on todella ongelma, tosin sekin jo paranemaan päin... sisäsiisteys

Koska meillä asuu talossa sekä uroksia että narttuja, Poju ja Doby ovat merkkailun kuninkaita. Pojat ovat kilpaa pissineet sisälle sohvia myöten. Nyt Pojilla on kuitenkin pöksyt ja lisäksi ostin "taikasaippuaa", joka vie pissan hajun kokonaan pois, joten eiköhän tämäkin ongelma pikkuhiljaa korjaannu.


Joten tässä on nyt sitten vähän tarkemmin selvitetty näitä meidän koirapoppoon "ongelmia". Varmasti jokaisessa talossa on vastaavanlaisia juttuja. Mutta tuskinpa tässä kuitenkaan millekään ongelmakoirakouluttajalle tarvitsee mennä. Kenties se ratkaisisi tilanteen nopeammin ja jopa helpommin, mutta kyllä tämä tuntuu ihan maalaisjärjelläkin lutviutuvan pikku hiljaa. Vaikeat tilanteet ovat odotettavissa, kun nurkissa pyörii viisi persooniltaan ihan erilaista koiruutta ja vielä kaikki ihmiset, joilla on koulutusmetodeista ym. eriäviä näkemyksiä. Mutta kyllä koiraneuvoloissa olisi ruuhkaa, jos tällaisten juttujen takia lähtisin heti ensimmäisenä vastaanotolle... melkein kaikki podengot vaatisivat jonkinlaista tohtorointia.

Mutta tällaista siis tänään. Nyt ruvetaan ratkomaan tuota tappelua. Uskon että homma rupeaa luistamaan kun saamme arvojärjestyksen selkiytymään. Sitten ei Sirun tarvitse pelätä asemansa puolesta eikä Nefi koe houkutusta kokeilla rajojaan.

Epävirallisten episten yllättäjä

Tänään olivat syksyn viimeiset ulko-agilitytreenit. Keskiviikon kaksi ryhmää olivat tällä kertaa yhdessä, koiria siis 10 kappaletta. Ohjelmassa olivat epäviralliset epikset eli epävirallistakin epävirallisemat agilitykisat. Radan sai jokainen koirakko suorittaa kaksi kertaa. Suorituksia tuli siis yhteensä 20 kappaletta ja tuloksia laskettaessa jokaisen paras tulos otettiin huomioon.

No meillä oli Sirun kanssa tänään hyvä päivä. Vaikka toisella kerralla satoikin vettä, Siru meni kuin tuulispää radalla. Ekalta radalta tuli yksi kielto ja aika oli 51,22 ja toiselta radalta yksi hylky (hyppäsi hypyn väärästä suunnasta) ja aika 46,50.

Rata oli melko haastava. Siinä oli paljon kinkkisiä kohtia, joissa koiran olisi ollut helppo ampaista "lempiesteelle". Lisäksi ohjaajan piti olla skarppina ja muistaa minne piti mennä milloinkin, mihin tuli valssi, mihin takaaleikkaus jne.

Tässä on jonkinlainen Photoshopilla tehty hahmotelma radasta


Mittasuhteet ovat ihan peestä, mutta saatte nyt edes vähän kuvaa siitä, mitä meidän piti tehdä. Numero on aina esteen sillä puolella, mistä koiran oli tarkoitus sinne mennä. Keskellä oleva pitkä tumma viiva on "putki" samoin kuin ylhäällä oleva kaari. Muut viivat ovat "aitoja" ja lisäksi mukaan mahtui yksi "pituus-este".

No Siru siis loisti, mutta kun palkintojen jako koitti, niin yllätys oli silti itselleni melkoinen: Tuloksena toinen sija =D Meitä kuuluttaessaan ohjaajat sanoivat että toisen sijan voittivat ja päivän ehdoton yllättäjä oli... SIRU.

MAHTAVA FIILIS. VIHDOINKIN JOTAIN ONNISTUI!!! Jatketaan samaan malliin

Treenejä ja Podengojen päänäyttely

Keskiviikkona oli jälleen pitkästä aikaa agilitytreenit. Mukaan lähti Sirun ohella myös Nefi, koska päätin kokeilla, josko mustasukkaisuus saisi Sirkku-likan motivoitumaan agilityyn. Meninkin ensin kokeilemaan putkea Nefin kanssa ja jätin Sirun autoon katselemaan. Nefille kaikki oli niin uutta ja jännää, ettei häntä kiinnostanut tehdä mitään muuta kuin täristä ja äristä. Veinkin Nefin melko pikaisesti autoon ja hain Sirun tilalle. No Sirulla riittikin tällä kertaa sitten intoa. Eteen-harjoitukset sujuivat kuin vanhalla tekijällä ja muutenkin oli todella valppaan ja innostuneen oloinen.

Sitten veinkin Sirun taas välissä autoon ja hain Nefin jälleen putkelle. Tällä kertaa kokeilin heittää namia putkeen ja juosta hirveätä vauhtia toiseen päähän huhuilemaan Nefin koko putken läpi (muuten olisi kääntynyt putkessa heti namin syötyään). Tästä tavasta Nefi pitikin sitten niin paljon, että jäi putkeen oikein odottamaan kuinka kauan sillä Mannilla nyt menee juosta putken päästä päähän huutelemaan. Se oikeasti vaani putken sisällä valmiina hyökkäämään, heti kun pääsen toiseen päähän huutamaan "tunneli". Meillä oli lystiä, mutta toivon ettei tästä tule tapa. Kisoissa ei taitaisi oikein toimia :)

Sitten oli Sirun kanssa vielä vuorossa ratatreenit "hyppy-kepit-tiukka mutka puomille-puomi-okseri". Neiti viiletti mennä kaikki esteet hienosti ja olisi mennyt varmasti hienomminkin, jos vain itse pysyisin tilanteen tasalla. Joten kisojen pienoinen epäonni on nyt unohtunut.

Torstaina oli Nefin ekat näyttelytreenit. Hyvin meni. Ensin Nefi oli tyypillinen tärisevä itsensä, mutta loppujen lopuksi antoi kouluttajan koskea itseensä pöydälläkin ihan nätistä =D Kyllä se siis tästä...

Huomenna onkin sitten tosi koitos, kun Mustialassa on podengojen päänäyttely ja paikalla on lähes 30 pientä sileetä. *_* Pidetään peukkuja, että Nefin eka junnu-esiintyminen sujuu hyvin ja takataskuun lähtisi vähintään EH ellei jopa ERI.

Treenisiru vs. Kisasiru

Nyt rupeaa pikku hiljaa ottamaan päähän. Oltiin taas eilen epävirallisissa agilitykisoissa Sirun kanssa. Olosuhteet olivat hyvät: ei satanut, mutta toisaalta aurinkokaan ei paistanut pahasti. Olin positiivisella mielellä, koska Siru oli aamulla ollut todella innokas menemään esteille ja vielä kisapaikallakin puhkui intoa. Mutta mitä tapahtuikaan...

Kun pääsimme radalle Siru suoritti ensimmäisen esteen hienosti - ja sen jälkeen kaikki alkoikin mennä päin honkia. Jok'ikisen esteen jälkeen Siru lähti omille teilleen tutkailemaan paikkoja ja minä huudan, maanittelen ja teen kaikkeni saadakseni Sirun huomion kiinnittymään takaisin itseensä. Mutta vielä mitä. Siellä se neiti vain haisteli maailmaan tuulia ja toimi kisan ikiomana pellenä. Kävipä neiti haistamassa liian läheltä yhtä kuljetusboxiakin ja sai siellä aikaan kovat rähinät. Sirun hätkähdys oli melkoinen, mutta edes se ei saanut Sirua palaamaan takaisin luokseni. No kyllä me lopulta saimme kaikki esteet suoritettua ja aina esteellä Siru tekikin hienoja hyppyjä ja osoitti osaamistaan, mutta loppujen lopuksi tuloksena oli:
- suoritusvirheet 45
- aikavirhe + 2,26,57
...rata, jonka suoritukseen olisi pitänyt mennä alle minuutti, meni meillä yli kolme minuuttia *_* No mutta... koska olimme mölliluokassa ja tuomari armollinen, ei hän sakoittanut ajan ylityksestä ja sijoituksemme oli 9/17.

Tämä oli Sirun neljäs epis ja ne kaikki ovat menneet penkin alle. Kahdessa ensimmäisessä Siru ei halunnut tehdä mitään koska satoi ja näissä kahdessa viimeisessä Siruun on iskenyt jokin haihattelija-tauti. Ärsyttää...

Kaiken huippu on se, että treeneissä Sirulla menee yleensä kuitenkin aika hienosti. Sadesäällä neiti ei tosin ikinä mitään suostu tekemään, mutta muuten kyllä tottelee ja jaksaa hienosti. Mutta kisassa Siru menee ihan lukkoon enkä tiedä mistä syystä. Sitä ei vain tunnu kisoissa kiinnostavan esteet ollenkaan. Jos on ehdotuksia antaa, niin niitä otetaan mielellään vastaan.

Podengomaista käytöstä..?

Sirulla ja Nefillä on nykyisin joka päivä melkoiset alfa-narttu tappelut. Vaikka Muru onkin virallisesti se lauman alfa-narttu, niin Nefi ja Siru ottavat vähän väliä yhteen siitä varamiehen paikasta. Erityisesti lenkeillä tytöt ovat toistensa kurkussa kiinni ja siinä onkin erottamista, kun yritämme saada tytöt irti toisistaan. Tappelu on välillä ihan kauheaa katsottavaa, mutta ainakin toistaiseksi suurilta haavereilta (muutamaa pintanaarmua lukuunottamatta) ollaan vältytty. Riidan aiheena voi olla käytännössä ihan mikä vain ohi-ajavasta autosta liian lähelle tulemiseen, ja se syttyy yleensä ilman enempiä varoituksia.

Kaikkein oudoin piirre tässä tilanteessa on kuitenkin se, että vaikka tytöt laimahtavat hetkessä ja ovat toistensa kurkussa siinä silmänräpäyksessä, niistä tulee kavereita jopa vielä nopeammin. Heti kun tytöt on saatu erotettua toisistaan, Nefi ja Siru rupeavat nimittäin hieromaan sovintoa ja kohta ovat ylimmät ystävykset. Siru putsaa Nefin korvaa ja Nefi nuolee Sirua kaikkialta. Sitten ne menevät vierekkäin jonnekin nukkumaan eikä tapelusta ole mitään jälkeäkään aina siihen hetkeen asti, kunne uusi riita syttyy. Pääosan ajasta tytöt ovat siis parhaat kaverit. Tälläkin hetkellä he nukkuvat tuossa vieressäni "kerrossängyssä": Siru tuolilla ja Nefi tuolin alla olevalla tyynyllä :)

Sirun metsästysvaistot ovat kyllä ihan omaa luokkaansa. Neiti on oikein haka metsästämään hiiriä ymv. ja hänelle on oikeaa kidutusta tietää, että Susannan huoneessa vipeltää kolme syötävän suloista gerbiiliä. Nyt kun gebsuilla on käytössään terraario, neitiä ei meinaa saada lasin edestä pois ollenkaan silloin kun gebsut ovat hereillä. Eilen me päätimme sitten testata neidin jäljestystaitoa gebsujen hajun avulla. Otimme terrasta hieman purua ja teimme siitä jäljen maahan. Sitten laitoimme Sirun haistelemaan jälkeä: ja neitihän teki kaikki kiepit ja ympyrät aivat oikein nenä maata viistäen. On sa Mannin kulta niin taitava, joskin hieman myös pettynyt kun jäljen päässä ei odottanutkaan gebsu vaan pelkkä nami ;)

Siru, Doby ja Nefi ovat tätä nykyä ihan erottamaton kolmikko. Näin kesäisin me pidämme ulko-ovea melkein koko päivän auki ja koirat saavat tulla ja mennä sisään miten mielivät. Podengot ovat kyllä ottaneet tilanteesta kaiken mahdollisen hyödyn irti. He juoksevat kilpaa, pitävät hippaa, painivat, syövät vadelmia ja karviaisia, pyydystävät kärpäisiä ja ynnmämuuta sellaista mitä mieleen nyt sattuu juolahtamaan. Heidän perusas leikkinään on tällä hetkellä vaanimis-kolmio, jossa kolmion kärkinä toimivat podengot: Siru yhdessä kärjessä, Doby toisessa ja Nefi kolmannessa. Siinä muodostelmassa he sitten pysyvät aivan hievahtamatta pitkän aikaa toisiaan tuijottaen valmiina säntäämään ensimmäisenä liikahtavan tyypin kimppuun. Useimmiten siis Nefin, koska likallahan ei tunnetusti ole kärsivällisyyttä :)

Käytiin muuten tänään Dobyn kanssa virallisissa lonkka- ja kyynärkuvissa. Mikäli saamme kuvat takaisin samoin tuloksin, kuin ne täältä lähtivät, niin kaikki on ok. Pidetään siis peukkuja. Mitään sellaista ei kuitenkaan löytynyt, mikä voisi aiheuttaa Dobyn takajalkojen hyppyyttämisen.

Toinen ripari takana

ja kivaa oli. Työtiimi oli jälleen loistava ja huumori kukoisti. Kanssaohjaajat olivat kertakaikkisen hauskoja isosista puhumattakaan. Myös riparilaiset olivat hienoa porukkaa, joiden kanssa tuli kyllä toimeen. Tunnit luistivat hyvin joskin vielä on tietysti petrattavaa. Pääsin myös näyttelemään/eläytymään. Ensin olin sketsissä venäläisen agentin tyttöystävä, joka puhui vain laulujen sanoja siteeraamalla ja jonka sieppasi jenkki agentti saadakseen salaisenaseen. Sitten pääsin esittämään koulukiusattua diakoniarasteissa. Varsinkin jälkimmäinen sujui hienosti ja pääsin tosissani eläytymään koulukiusatun rooliin kyyneleineen kaikkineen. Tämän lisäksi iltawarttiksen (hartauden) pitäminen sujui mielestäni todella hienosti. Luin iltasaduksi Anderssenin Pienen tulitikkutytön ja kyllä siitä ilmeisesti pidettiin.

Vielä on sitten jäljellä konffis. Eiköhän sekin hyvin mene. Enhän minä viimeksikään viiniä läikyttänyt =D

Iskin tänään silmäni erääseen todella kauniiseen sileäkarvaiseen podengonarttuun. Harmi vaan etten yhtään tiedä, mistä voisin sille kodin taikoa. Tänne kun ei hulluja enää taida yhtään mahtua. Haaveeksipa taitaa tuo kaunokainen jäädä.

Motivaatio

Koirankoulutuksessa avain on oikean motivointikeinon löytäminen. Kun löydät sen lelun, herkun tai muun vastaavan, jonka saadakseen koirasi tekee mitä vain, olet voiton puolella. Mutta tuon asian löytäminen ei harmi kyllä ole mikään helppo juttu.

Koska meillä on viisi koiraa, motivaatiota on joutunut hakemaan hyvin erilaisista paikoista. Pojun kohdalla... niin no Pojun kohdalla koulutusta ei koskaan kunnolla aloitettukaan, joten sopivaa kannustintakaan ei kukaan koskaan vaivautunut löytämään.

Muru puolestaan on aina ollut ihanan helppo tapaus. Muru nimittäin tuntuu tekevän asioita vain miellyttääkseen omistajaansa, joskin namit (kuten lihapullat) eivät tietenkään ole pahitteeksi. Muru totteleekin käskyjä yleensä todella hienosti oli kyse sitten ääneen lausutusta komennosta tai pelkästä käsimerkistä. Sokeitakin pisteitä toki löytyy. Muru ei esimerkiksi voi sietää joitain tiettyjä koiria/ihmisiä/muita eläimiä/asioita ja aina kun esimerkiksi naapurin Sanni-koira rupeaa haukkumaan kuusi aidan takaa, tai kun ikkunassa pörrää vihainen ampiainen tai kun poikkeuksellisen vauhdikkaasti ja äänekkäästi liikkuva pyöräilijä kulkee ohitse, kaikki käskyt meinaavat unohtua. Lisäksi Murulla on erillaisia fobioita alkaen kitara-pelosta siltoihin ja raketteihin, jotka ovat tehneet monien temppujen oppimisen mahdottomaksi. Yhtä kaikki Muru tottelee kuitenkin yleensä hienosti.

Entäs Siru sitten... niin. Siru. Siru onkin jo vallan toinen juttu. Sirun koulutuksessa on tullut kohdattua jos jonkinmoisia haasteita jo pelkästään sen takia, että kyseessä on ensimmäinen podengoni. Tiedänkin tehneeni Sirun koulutuksen aikana monia virheitä, mutta onneksi virheistään voi oppia. Oman vaikeutensa Sirun koulutukseen on tuonut myös se, että Sirun kohdalla on motivaatiolähteen löytäminen ollut kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Syynä tähän on Sirun ailahteleva mieli. Juuri kun olet löytänyt jonkin hyvän herkun, jonka avulla Siru aluksi lähes steppaa, huomaat ettei se enää kelpaakaan neiti nirppanokalle. Siru nimittäin kyllästyy todella helposti eikä samoja keinoja voi käyttää kovin pitkään. Iän myötä Sirulle on onneksi tullut tervettä järkeä jo sen verran, että lenkkirähinäkin on ruvennut jo laantumaan ja käskyjä totellaan jo selkeästi halukkaammin, vaikka sitä oikeaa "porkkanaa" ei vieläkään ole löytynyt. Tänään tosin tein erään havainnoin, josta voi olla apua ainakin agilityn suhteen. Kävimme nimittäin koirien kanssa koirakerhon kentällä, missä kokeilin A-estettä ja puomia Nefin kanssa, joka sivumennen sanoen suoriutui kummastakin esteestä esimerkillisellä varmuudella ja innolla ensikertalaiseksi. Mutta todellinen ilonaihe oli Siru, joka tuli niin kateelliseksi ja mustankipeäksi siitä, että veinkin Nefin esteille ensin, että heti kun päästin Sirun irti, neiti juoksi esteille nopeammin kuin ikinä vain näyttääkseen "kyllä minäkin osaan."

Jos Siru on hankala tapaus niin samaa voi sanoa kyllä Dobystakin. Dobyn kohdalla ongelmia aiheuttaa pojan rauhallinen luonne. Siinä missä Nefi ja Siru ovat kaikessa kuin pieniä ilotulitteita jotka räjähtelevät sinne tänne, Doby harkitsee jokaista liikettään pitkään ja hartaasti. Vaikka Siru oppiikin käskyt huomattavasti nopeammin, Doby jonkin käskyn opittuaan yleensä tottelee sitä siinä missä Siru haistattaa pitkät sille päälle sattuessaan. Dobyssa onkin ihailtavaa varmuutta ja luotettavuutta, mutta joskus tekisi mieli hakata päätä seinään, kun jätkä suorittaa jokaisen käskyn kuin mikäkin etana. Toki Dobystakin sitä energiaa löytyy, mutta aina kun kyse on koulutustilanne Doby pohtii ja pähkäilee vaikka kuinka... oli herkku mikä tahansa.

Nefi puolestaan... on Nefi. Nefin voisi uskoa tulleen joltain toiselta planeetalta. Niin hullu ja tärähtänyt pikkulikka toisinaan on. Nefi on siinä mielessä helposti koulutettava, että porkkanana toimii niin lelu, herkku kuin hauskat äänetkin. Mutta toisaalta Nefi on melko räjähdysaltis. Muutama minuutti ja Nefi on jo menossa leikkeihinsä ja riehumaan - taas muutama minuutti ja Nefi tulee takaisin ihmettelemään mitä pitikään tehdä. Paikallaan pysyminen on Nefille lähes mahdotonta. Siru ja Doby kyllä pysyvät sylissä rapsuteltavana, mutta Nefi-neiti-elohopea ei oikeasti osaa olla liikkumatta edes kymmentä sekunttia. Yrittä sitten saada sellaista piskiä pysymään paikallaan kynsienleikkuun tai tottelevaisuus treenien ajan.

Konfirmaatio

Tänään oli sitten riparin konfirmaatio. Yhtenä ohjaajana homminani oli riparilaisten siunaaminen, ehtoollisen jako sekä yhden konfisbiisin säestäminen... Jännitys oli melkoinen.

En suoraan sanottuna ole jumalanpalvelus ihmisiä. Kun käyn jumiksessa, se kyllä tuntuu hienolta ja istun mielelläni kirkossa hiljaa ajatellen, mutta esimerkiksi ehtoollisella käyn harvoin ja sunnuntain jumiksessa vain poikkeustapauksissa. Hieman siis jännittikin, kun yhtäkkiä joutui "papin" rooliin siunaamaan ja jakamaan ehtoollista.

Erityisesti ehtoollisen jako jännitti. Hermoilin sitä suunnilleen yhtä paljon kuin koko leiriä ellen enemmänkin. Näin painajaisia siitä, kuinka viiniä holahtaa jonkun pikariin liikaa tai kuinka tiputan koko kannun sisältöineen maahan. Pelkäsin unohtavani viinin jakoon liitettävät sanatkin.

No onneksi mitään ongelmia ei kuitenkaan ollut. En kaatunut. En kaatanut viiniä liikaa ja muistin "vuorosanani". Tosin ehtollisen jaon puolivälissä rupesi käsi kyllä jo hieman vapisemaan - ette uskokaan kuinka painava se viinipikari onkaan täynnä viiniä ja vielä jännityksestä löysin käsin.

Mutta kaikki siis sujui ja nyt eka ripari on lopullisesti takana. Meinasi nousta tippa linssiin, kun toivotimme riparilaisille onnea ennen kuin he lähtivät omille teilleen :( Niin ne linnunpoikaset lentävät pesästä.

Paluu arkeen

Viime viikko meni Mäntsälän seurakunnan riparilla. Olin kolmantena ohjaajana ja vaikka vastuuni olikin "vähäisin" niin univelkaa kertyi silti ja pinna rupesi loppuakohden kiristyä. Kokonaisuudessaan riparilla oli kuitenkin aivan järjettömän hauskaa ja työntekijätiimi (ohjaajat + isoset) oli aivan mahtavaa porukkaa. Kiitos teille kaikille siitä, että teitte ensimmäisestä kesätyö pestistäni seurakunnan töissä ikimuistoisen! Riparille meno jännitti alunperin kahdesta syystä: koska oma riparini meni vähän plörinäksi en koskaan ryhtynyt isoseksi, joten aloitin nyt koko ohjaaja homman käytännössä täysin tyhjästä. Lisäksi olen eräänlainen erakkoluonne, joten eläminen pienessä tilassa 24/7 30 hengen kanssa aiheutti jo valmiiksi puistatuksia. Mutta hienosti kaikki meni eikä kukaan ainakaan valittanut tekemisistäni. Sehän on pääasia :)

Mutta nyt olen jo muutaman päivän ollut kotona keräämässä voimia ja poistamassa univelkaani. Paljon on ollut tekemistä: popoyhdistyksen sivujen päivittelyä, epävirallisissa agilitykisoissa kisaaminen/työskentely, elokuvamatka Helsinkiin ja kaikkiin kymmeniin sähköpostiviesteihin reagointi ja nauhoitettujen tv-ohjelmien katseleminen. Poissaollessani oli tullut yksi pentuekyselykin (asia, joka aina piristää päivää). Epiksissä meni Sirun kanssa ihan ok, vaikka oltiinkin vasta 10/12. Mitään suuria virheitä ei tullut. Sirua ei vain oikein kiinnostanut juoksennella kuumuudessa ja neiti pysähtyikin haistelemaan vähän joka esteen kohdalla. Mutta ei se mitään. Kaikki esteen tuli suoritettua ja Siru osasi vihdoin taka-taka käskynkin.

Tänään rupesin vihdoin treenailemaan agilitya myös Nefin kanssa. Pussi ja putki menee kuin vanhalla tekijällä, mutta katsotaan nyt miten innostuu estesarjoista. Hypyt eivät ainakaan vielä tänään innostaneet :) Lisäksi tyhjensin karpin akvaarion ja siirsin karpin ulkoaltaaseen. Tarkoitus olisi nyt varmaan antaa karppi pois ja paljon onkin tullut kyselyjä. Pitää nyt tosin vielä vähän katsoa. Karppi kun näyttää aika hienolta tossa uudessa ulkoaltaassa. Karpin vanhasta akvaariosta rakennamme muuten gebsuille uuden terran. Tuo duna kun alkaa olla reunoista sen verran syöty, että ties vaikka pääsisivät jokin päivä pois sieltä.

Gerbsut

Kuten varmaan kaikki sivuillani vierailevat ovat varmaan jo huomanneet, niin meille muutti viime viikon tiistaina kaksi gerbiili tyttöä: Mist ja Usva. Tytöt ovat todella seurallisia ja energisiä pakkauksia, vaikka kovasti nukuttaakin kaiken peuhaamisen välillä. Kättä ei arastella, joskaan eivät ne käden päällä silloin enää pysy, kun niitä yrittää terrasta pois nostaa ;). Muuten tekevät kyllä tuttavuutta =D

Lauantaina päätettiin sitten testata mitenkäs gebsut tulevat toimeen meidän vanhan gebsumme kanssa. Gebsut olivat olleet totutuksessa sen muutaman päivän, siten että suureen dunaan laitettiin pienempi duna, jonka ritilöiden läpi gebsut pääsivät tutustumaan. Alun perin tätä vaihetta oli tarkoitus jatkaa vähintään viikko, mutta koska Mesi ei tuntunut reagoivan millään tavalla pikkuisiin, päätettiin kokeilla yhteen laittamista näin pian.

Ja hienostihan se meni. Minkäänlaista tappelua tyttöjen välillä ei ole ollut. Ongelmia tosin aiheuttaa Meden äidinvaistot. Mesi kun haluaisi koko ajan vain pestä pikkuisia ja muutenkin paimentaa Usvaa ja Mistiä kuin mikäkin äiti :) Siitä pikkuiset eivät oikein pidä ja välillä terrasta kuuluu kauhea piipitys, kun Usva ja Mist protestoivat Meden touhuja.

Lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi päätimme vielä erottaa tytöt toisistaan, mutta kun sunnuntain aikana ei tapahtunut minkäänlaisia kärhämiä, uskalsimme pitää ne viime yön yhdessä. Ja hienostihan kaikki sujui. Usva, Mist ja Mesi nukkuivat kaikki samassa pesässä ja olivat jo kuin vanhoja tuttuja. Toivottavasti tunteet säilyvät samanlaisina vastaisuudessakin :)

Kuvia - enemmän tai vähemmän onnistuineita =D

Nefi pihalla lelun kanssa









Nefi ja Doby painii













Hiekkalaatikolla











Mikset sä leiki mun kaa?









Juostaan sitten yksinään









Otetaan nyt ihan lungisti










Mä nukun jo...








Saanks mä sen namin kun seison näin nätisti?

Nöffi evakkoon

Nyt lähti Susanna Somerolle isovanhempiemme luokse kyläilemään viikoksi. Mukaan lähti luonnollisesti Poju, mutta myös Nefi. Susanna olisi tietysti ottanut mukaan myös Dobyn, mutta koska Dobylla on agilitya perjantaina, mukaan lähtikin Nöffi-tyttö.

Ajattelin että Nöffille tekee hyvää olla viikon erossa minusta ja muista podeista. Toivottavasti neiti ei vallan ärsytä mammaa ja pappaa eikä kovasti ikävöi minua ja muita. Itselläni on ainakin jo valmiiksi kova ikävä :) No eiköhän se ohi mene.

Eilen löysin netistä muuten uusia blogger-ulkoasuja. Laittakaa vain googleen hakusanat blogger template, ja niitähän löytyy =D

Opelinja

Jes!!!!

Tänään tulivat tulokset ja mikäli ilmoitukseen on uskomista, minut on hyväksytty B-linjalle eli uskonnonopettajan pedagogisiin opintoihin =D

***

Nyt on sitten pisteetkin tiedossa. Yhteensä niitä kertyi 15/20 eli kirjallinenkoe oli 3/5 ja haastattelu minun laskutaidollani 12/15. Ihan hienosti.

Kandintyö 2

Kandintyöstä tuli nyt sitten arvosanaksi 4/5 =D Ihan hyvin, kun miettii millaisella kiireellä sen loppuun väsäsin. Nyt sitten odotellaan toukokuun loppuun, että saan kuulla miten kävi opelinjan haastattelussa. Pääsenkö opettajan pedagogisiin opintoihin vai en...

Agility-treeneissä

Tänään oli kevään ensimmäiset agility-treenit. Hieman jännitti miten lähtee sujumaan puolen vuoden tauon jälkeen. Tiesin ainakin itse unohtaneeni vaikka mitä. Treeneihin lähti lajiin tutustumaan myös Nefi-neiti, joka kyllästyi odottamaan kopassaan ja teki kopan läpästä selvää jälken. Onneksi ei kuristunut tunkiessaan siitä läpi *_*

Mutta takaisin treeneihin. Siru muisti treenipaikan vanhastaan ja käyttäytyi alusta lähtien todella hienosti muiden koirien kanssa. Muutaman kerran ärisi, mutta pääasiassa otti rennosti. Ensin kokeiltiin A-estettä ja hienosti meni. Rengas vaati hieman muisteluja, mutta rupesi sitten sekin sujumaan. Sirulla oli tosin hieman tylsää eikä olisi jaksanut kiinnostua yksittäisistä esteistä. Kun vihdoin pääsimme kokeilemaan estesarjaa, jossa oli putki ja aitoja, Siru rupesi loistamaan. Kaikki mokat (joita ei ihan hirveästi tosin tullut) johtuivat minusta. Minä kun en millään meinannut osata enää ohjata... enkä ole koskaan osannutkaan =D Mutta Siru muisti kyllä kaikki esteet ja sai kehuja tempostaan. Lisäksi Siru selkeästi tiesi mitä oli tekemässä ja vain vilkaisi minuun joka esteen jälkeen ennen kuin käänsi huomionsa seuraavaan esteeseen. Voi kun olisin itse parempi, niin Siru pääsisi joskus kisaamaankin. Myöskin kepit sujuivat oikein mallikkaasti :)

Kandintutkielma

No nyt se on tehty... Väsäsin koko eilisen päivän kandintyötäni loppuun. Sivuja kertyi sisällysluetteloineen, lähteineen ja viitteineen kunnialliset 32 sivua, josta leipätekstiä 27 sivua (se kandintyön ohjeellisesta 10-20 sivun rajasta *_*). Aiheena oli Deverryn Druidismi eli miten kelttiuskontoa on hyödynnetty fantasiasarjassa Deverryn taru. Puolivuotta tuota on nyt työstetty ja nyt kun se on lopultakin valmis on samalla sekä helpottunut ja voitonriemuinen että tyhjä ja loppuunpalanut olo. Eilen aloitin kirjoittamisen 9 ja 10 välillä ja jatkoin sitä ilta 11 asti. Istuin lattialla hautautuneena kirjoihin ja koirat pomppivat kirjojen ja tietokoneen päällä heti kun silmä hetkeksi vältti. Nyt on selkäkipeä ja mieli täynnä sekavia tunteita. Koko vuosi on tähdätty tähän hetkeen ja nyt se on ohi. Pitäisikö olla helpottunut vai pettynyt..? Tässäkö se nyt oli? Vielä jäi parannettavaa, mutta yleisesti ottaen olen tyytyväinen. Nyt pidetään sitten peukkuja kypsyyskokeen ja arvosanankin suhteen :)

Tutkielmaan

Pääsiäinen Somerolla

Vietimme tämän pääsiäisen isovanhempien luona Somerolla kuten niin usein ennenkin. Nefi pääsi ensimmäisen kerran mökille juoksemaan ja tajusi kyllä heti missä mennään. Minulla oli täysi työ pitää kaikki koiran näkyvissä, kun ne nauttivat vapaudesta ja juoksun riemusta ja ravasivat milloin mitäkin koloa tutkimaan. Nefikin pysyi suurimman osan ajasta hyvin mukana, mutta jos jäi jälkeen, piti kyllä itkullaan ja valituksellaan huolen siitä, että kaikki varmasti muistivat hänen olemassaolonsa. Koirat saivat juosta ja syödä paljon herkkuja. Ja tässä ohessa kuvia...

Harmaa-alue

Olen yleensä pitänyt itseäni "harmaana ihmisenä". Minulle asiat eivät näyttäydy mustavalkoisina, vaan pyrin huomioimaan myös muut kannat omieni ohella. Vaikka itse pitäydynkin jossain tietyssä näkemyksessä, en kuitenkaan heti hylkää muitakaan. Toisaalta pidän kyllä joitain asioita väärinä, mutta jonkun tai jonkin leimaaminen omien näkemysteni vuoksi vääräksi tai huonoksi ilman kunnollisia tietoja tilanteesta on myös väärin...

Nyt olenkin pienoisen ongelman edessä, sillä seurattuani koiramaailman keskustelufoorumeja olen huomannut, että niistä jos jostain löytyy mustavalkoisia ihmisiä. Kasvattajilla ja aktiiviharrastajilla on omat näkemyksensä, joista he pitävät kynsin hampain kiinni. Eriäviä ajatuksia ei huomioida ja pieninkin kritiikki tai rakentava palaute koetaan henkilökohtaiseksi arvosteluksi. Harvat keskustelut tärkeistä aiheista (astutukset, terveys, harrastukset, seropi-rotukoira jaottelu jne...) eivät pääty enemmän tai vähemmän riitaisissa tunnelmissa. Kaikki on ihan kauhean mustavalkoista ja kaikkien pitäisi valita puolensa: jos et ajattele samoin kun me, ajattelet samoin kuin he. Mitään harmaata-aluetta ei tunnu olevan olemassakaan.

Nyt tämä mustavalkoinen ajattelu on ruvennut tarttumaan minuunkin. Vaikka olenkin ollut virallinen kasvattaja vasta pariviikkoa, on minullakin erilaisia ihanteita ja ajatuksia koirien kasvatuksesta. Olen ruvennut pitämään näitä ajatuksia niinä "ainoina oikeina" ja olen ollut valmis arvostelemaan muiden kasvattajien tapoja toimia... mutta miksi? Olenko minä niin perehtynyt muiden kasvattajien touhuihin, että osaisin suorilta käsin leimata jonkun touhut pentutehtailuksi tai rodulle haitalliseksi? Tietysti omat kokemukset ja havainnot ovat ysein oikeita, mutta toisaalta aivan yhtä todennäköisesti se ensivaikutelma voi pettää. Onkin todella vaarallista lähteä suunapäänä vaahtoamaan siitä, miten pitäisi toimia ja mitä pitäisi tehdä.

Mutta kuten sanoin, koiramaailma on mustavalkoinen ja mustavalkoisuus on tarttuva tauti.

Olen varma siitä, että monilla kasvattajilla ja harrastajilla olisi paljonkin parantamisen varaa toiminnassaan sekä uudistamista ajatusmaailmassaan. Mutta kukaan ei voi olla kärpäsenä katossa tai lukea toisen ihmisen ajatuksia niin, että voisi varmasti sanoa, miten toinen toimii ja miksi. Varmasti teot ja tilastot puhuvat puolestaan, mutta se on vain osa totuus. Vaikka pentutehtailu ja sairaiden koirien käyttäminen jalostuksessa onkin ilmeistä joissain tilanteissa (seuratkaa vain keltaisen pörssin ilmoituksia muutaman kuukauden ajan, niin huomaatte mistä puhun), mutta ihminen voi tehdä myös vääriä huomioita.

En tarkoita tällä kirjoituksella sitä, että ihmisten pitäisi hyväksyä koirille haitallinen toiminta tai välttää omien ajatustensa tuomista julki. Päinvastoin. Juuri keskustelua tarvitaan ilman puhdistamiseksi ja kasvatuksen parantamiseksi. Pitäisi kuitenkin muistaa aina silloin tällöin tarkkailla maailmaa myös harmaiden lasien läpi ja unohtaa jaottelu mustan ja valkoisen välillä. Miten me ikinä päästään mihinkään, jos kaikki pitävät kiinni vain omasta kannastaan eivätkä suostu edes ottamaan kuuleviin korviinsa muiden ajatuksia. Ja keskustelussa pitäisi todellankin olla mukana sekä mustia että valkoisia ihmisiä, jotta siitä olisi edes jotain hyötyä. Ja kummankin puolen pitäisi olla valmis rehelliseen keskusteluun ja kompromisseihin.

Minä yritän tästä lähtien löytää uudelleen sisäisen harmauteni huolimatta koirapiirien mustavalkoisuudesta. Pidän kyllä kiinni omista ihanteistani ja ajatuksistani, mutta yritän jättää toisten ihmisten jyrkän tuomitsemisen ja arvostelun sikseen. En ehkä pidä joidenkin touhuista ja ajatuksista enkä välttämättä ikinä toimisi samalla tavalla, mutta kuten sanoin, harmaitakin ihmisiä tarvitaan, jottei mustavalkoisuus pilaisi kaikkien hengitysilmaa.

Gongin taikaa

Meillä on ollut jo yli vuoden erilaisia gongeja. Olen kuitenkin ollut melko laiska täyttämään niitä. Niimpä ne ovat olleet kaapissa keräämässä pölyä tyhjän panttina. Nyt niille löytyi kuitenkin vihdoin käyttöä.

Nefi on jo pitkään ollut kyllästynyt omiin ruokiinsa. Koko ajan se on vain kytiksellä varastamassa isojen koirien muroja. Ainoa keino saada Nefi syömään on antaa Nefille vain kerran päivässä ruokaa tai sitten laittaa Nefi "ansaitsemaan" ruokaansa. Nefi syö ihan hyvällä ruokahalulla, jos se kokee todella ansaitsevansa ruoan. Maahan meno ja paikallaan olo onkin tällä tavoin ruvennut sujumaan jo ihan mukavasti. Minulla ei kuitenkaan ole aikaa joka kerta laittaa Nefi ansaitsemaan palkkaansa, joten tässä ollaan oltu vähän ihmeessä. Tänään sitten siivosin kaappeja, ja löytyipä tuolta yksi iso sininen gongi, jonne saa mahtumaan Nefin päivittäisen aterian. Päätinkin kokeilla, mitäs Nefi tykkkäisi tällaisesta työstä... ja pitäähän se. Nyt se pyörittelee ihan fiiliksissä gongiaan tuossa vieressä ja ruoka menee nopeasti parempiin suihin. Siru ei ikinä jaksaisi pyöritellä gongia "vain" murojen vuoksi, mutte Nefille kyllä kelpaa :)

Terveydestä

Koirien terveys on jo pitkään ollut tapetilla rodussa kuin rodussa. BBC:n "kohudokumentti" Ison Britannian koirankasvatuksesta sai jopa koirista piittaamattomien ihmisten hälytyskellot soimaan. Itsekin sain eräältä ystävältäni tekstiviestin kyseisen dokumentin tiimoilta, vaikkei ystäväni juurikaan koirista välitä. Ihmisten tietämättömyys ja piittaamattomuus ovat ajanut monet rodut todellisiin ongelmiin.

Kuinka käy podengon..?

En ole ainoa kasvattaja joka on viime aikoina pohtinut vakavasti podengojen terveyteen liittyviä kysymyksiä. Podengoilla ei ole minkäänlaisia terveyteen liittyviä virallisia määräyksiä, jotka velvoittaisivat kasvattajia käyttämään jalostuskoiransa virallisissa terveystutkimuksissa. Koska esimerkiksi kaikki polvi-viat eivät kuitenkaan aina aiheuta näkyviä oireita, niin monia "sairaita" koiria on käytetty ja käytetään jalostukseen. Itse päätin kasvattajaksi ryhtyessäni ottaa periaatteen, että omilta jalostuskoiriltani tutkin aina vähintään polvet ja silmät oli opiskelijan talous sitten kuinka tiukalla tahansa. En halua olla se kasvattaja, jonka kaikki kasvatit joutuvat läpikäymään kivuliaita leikkauksia ja kuntoutuksia piittaamattomuuteni ja kitsauteni takia.

Kaikki kasvattajat eivät kuitenkaan ajattele näin. Liekö tämä sitten syynä siihen, että esimerkiksi Legg-Perthes tautitapauksien esiintymistiheys tuntuu olevan yleistymään päin. Moni kasvattaja saattaa tuuduttautua valheelliseen luuloon koiransa terveydestä, mikäli koirasta ei päällepäin mitään vikaa näy. Koira on kuitenkin terve vasta kun se on virallisissa tutkimuksissa todettu terveeksi.

Kaikkien suomalaisten kasvattajien pitäisi tiedostaa vastuunsa koiran kasvatuksessa, koska kukaan suomalainen kasvattajan peruskurssin käynyt ei voi väittää olevansa asioista tietämätön. Meidän olisikin "helppoa" toimia esimerkkinä myös muille maille. Esimerkiksi podengoyhdistys voisi ottaa saman linjan kuin Suomen Samojediyhdistys ja listata joukon kriteereitä, joiden on täytyttävä jotta pentue pääsisi pentulistalle tai koira jalostusneuvontaan. Tällainen tapa on jo käytössä Samojedi yhdistyksellä. Portugalinpodengoja pidetään yleisesti ottaen melko terveenä rotuna... eikö kasvattajien ja yhdistyksen olisi aika herätä varmistamaan, että sama ajatus pätee vastedeskin?

Itselleni ensisijaisen tärkeää on koiran terveys ja luonne. Vasta toissijaisena kriteerinä tulee näyttelymenestys eli tuomareiden mielipide koirieni rotumääritelmän mukaisuudesta. Toki minun on helppo näin sanoa, kun kumpikaan näistä vanhemmista podeistani ei (vielä) ole näyttelyissä menestynyt :) En kuitenkaan usko, että mieleni muuttuisi, vaikka saisin käsiini legg-perthestä tai muuta vakavaa tautia sairastavan multi-championin. Sairasta koiraa ei jalostuksessa käytetä. PISTE!

Haaveissa omat esteet

Nyt kun kevät tekee tulojaan on minua jälleen purrut tuo pahainen agility-kärpänen. Harmittaa vieläkin ihan oikeasti, kun en viittinyt talveksi lähteä treenaamaan Hyvinkäälle. Ei minulla kyllä olisi ollut aikaa eikä rahaakaan.

Kesällä ei taideta Sirun kanssa mihinkään agiryhmään päästä. Mietinkin tässä, että olisi ihan oikeasti pakko saava omat kunnon esteet tohon pihalle laitettua. Onhan siinä tilaa harjoitella vaikka kuinka. Ja jos nyt saatais hiottua kesällä oikein kunnolla niin ehkä voitais kuitenkin päästä joskus kisaamaan edes vähän... Ja Nefistä sais varmaan myös tosi hyvän agilitypiskin. Sen verran nopea ja ketterä likka on kyseessä.

Katselin paripäivää sitten netistä taas esteitä, mutta kaikki on niin kovin kallista. Yhden sivun löysin, josta saisi melko "edullisesti" harjoitusesteitä. Mietin, että pitäiskö repästä, ja kuluttaa osa kesätyö palkasta jo näin ennakkoon tollasiin esteisiin, mitä tuolta saa. Toisaalta sitten syksyllä pitäis olla varaa hoita pennut ja kaikki niihin liittyvät jutu. Joten eipä taida tulla mitään :( Voi kun tässä lähellä asuis joku kaveri, jonka kanssa voi esteitä vaikka kimpassa ostaa. Sitten hänkin voisi tulla meidän pihalle esteillä treenailee. Tilaa kun tossa kentällä olis vaikka kuinka.

Nykyään olen sentään sen verran hyvin tuota rahaa saanut, että kaikki lääkärikulut + ruoat pystyn jo hoitamaan itse. Toisaalta kaikki muut laskut meneekin vielä sitten vanhempien piikkiin. Voi kettu, kun opiskelijalla ei ole rahaa sitten millään...

Olin viime viikolla kolmena päivänä sijaisena alakoulussa. Kyllä se opettajan homma oikeasti tuntuu minusta mukavalta. Kunpa vaan saisin äkkiä opinnot suoritettua, niin voisin ryhtyä opettamaan.

Nefin eka mätsäri

Oltiin Nöffin kanssa tänään ensimmäisessä mätsärissä, tuloksena vain sininen nauha... Mutta ihan kyllä oikeutetusti, koska tyttö näytti tuomarille tempperamenttisen puolensa ja yritti hieman testata hampaidensa voimaa tuomarin käteen. No ei Nefi oikeasti purrut, mutta lähellä oli...

Muuten Nefi käyttäytyi todella hienosti. Ei hirveästi aristellut muita koiria, mutta ei toisaalta kyllä halunnut tehdä yhdenkään kanssa lähempää tuttavuuttakaan. Parille haukkuvalle koiralle motkotettiin ja jos joku tuli liian lähelle niin sai kyllä kuulla kunniansa. Kehässä käveltiin loistavasti huolimatta minimaalisesta treenimäärästä ja pöydälläkin seistiin kauniisti siihen asti, kun tuomari tuli isoine käsineen liian lähelle :) Mutta meni se siis paremmin kuin näillä kehdella aikaisemmalla, joten eiköhän se tästä...

Lempirotuja

Olen aina rakastanut koiria. Pikku likkana suosikkejani olivat kaikki pienet ja "söpöt" koirat: villakoirat, terrierit, seurakoirat... Mitä pidempi tai pörröisempi turkki, sitä enemmän olin lääpälläni rotuun. Lassie-ohjelman takia rakastin myös hirveästi collieta ja shetlanninlammaskoiraa. Edelleen unelmissa olisi saada joskus ihan ihka oikea sheltti.

Muitakin suosikkeja oli ilman mitään erityistä syytä: bordercollie, kaikenkarvaiset pystykorvat, kooikerhondje, cockerspanieli ym. spanielit jne. Koirakirjaa tuli selattua ja ihailtua hyvin erinäköisiä rotuja. Useimmiten lempirotuni olivat kuitenkin melko pieniä/keskikokoisia.

Lempirotuja oli nuorempana likkana siis vaikka millä mitalla. Nyt ehdottomaksi lempiroduksi on sitten lopultakin vakiintunut pieni lyhytkarvainen portugalinpodengo, joita haalisin itselleni vaikka kuinka paljon. Popojen myötä mielenkiinto on siirtynyt sitten myös muihin alkukantaisiin rotuihin ja vinttikoiriin. Suosikkiroduiksi onkin podengojen ohella ruvennut nousemaan Faaraokoira, Ibizanpodengo, Cincerno'italiano, Saluki ja Greyhound. Haaveissa olisikin joskus vielä saada joku edellä mainituista (mieluiten ehkä saluki tai farkku). Minusta jokaiseen koiraperheeseen pitäisi nimittäin kuulua yksi oikein iso koira. Vaikka pienet koirat ovatkin suosikkejani (mahtuuhan niitä useampia samaan tilaan), niin isoissa koirissa on jotain sellaista mahtavuutta ja arvokkuutta, jota pienet koirat eivät voi koskaan saavuttaa. Eli jahka joskus muutan omakotitaloon, jossa on iso piha ja saan vakkarityön, niin kyllä lauman vahvistukseksi pitää saada joku edellä mainituista.

Toisaalta ihan ehdoton hankinta vielä joskus tulee olemaan myös oma samojedi narttu, jolle on nimikin mietittynä valmiiksi. Samojedeilla on kuitenkin aivan oma paikka sydämessäni, koska eka koiramme oli sammari Remu. Vaikka samojedit jäävätkin koonsa puolesta kakkosiksi esim juuri farkuille, niin niissä on kuitenkin aivan omanlaistaan ylväyttä ja arktista kauneutta. Sammarin ohella on myös pakko toteuttaa joskus lapsuudenaikainen unelmani: ihana pieni sheltti...

Paljon on suunnitelmia eikä yhtään tilaa tai rahaa :) Mutta ehkäpä joskus viiden vuoden päästä.

Pöhköt popot

Podengot ovat oikeasti aika jänniä epeleitä. Tuntuu että popojen kanssa sattuu ja tapahtuu koko ajan. "Riehuminen on elämää" taitaa on podengojen motto ainakin täällä meillä.


Pari päivää sitten oltiin metsässä ja podengot ja Muru juoksivat vapaana. Yhtäkkiä rupesin ihmettelemään, että mihin hittoon ne popot taas oikein jäi? Koko lauma touhusi aivan intona erään lumikasan luona. No kun lähdin tutkimaan asiaa, niin mitäs sieltä löytyikän: jonkun eläimen jäännökset (karvoja ja hieman verta). Niitä nuo podet innossaan mutustelivat ja siinä oli kova komentaminen ja potkiminen, että sain popot pois. Varsinkin Siru meinasi koko ajan palata omia jälkiään takaisin "aartensa" luo... ja kuvaa tilanteesta tuossa vieressä.


Sitten tietysti Nefi päätti paljastaa tuhoaja puolensa. Muutama päivä sitten ihmettelin, että mitä ihmettä se Nefi oikein puuhaa niin kovin hiljaa. No tietysti teki tihutöitään ja pureskeli antaumuksella omaa hihnaansa. Ennen kun ehdin hätiin, oli Nefi pureskellut hihnan kahteen osaan. Ja kuva jälleen tuossa vieressä.

Ja tässä vielä kuva Nefin ja Sirun nukkumapaikasta:


Ja Pojusta vielä sen verran, että lääkärissä käytiin ja saatiin antibioottia. Sydän oli kuulemma kunnossa, mutta keuhkot kuulostivat huonoilta. Jos ei lääkkeellä parane, otetaan röntgen ja katsotaan onko keuhkoissa kasvaimia. Pidetään peukkuja!!!

Huolestuneille tiedoksi ja Australia kuulumisia

Ihan aluksi tiedoksi kaikille, ettei Poju ole tänään enää pärskinyt läheskään yhtä paljon kun eilen. Myöskään nenä ei näytä vuotavan samalla tavoin. Toivottavasti tulevaisuus on yhtä lupaava. On Poju sitten sitkeä sissi.

Lauantaina tulevat äiti ja isä takaisin Australiasta. Pääsen minäkin tekemästä näitä pöperöitä ja käymästä kaupassa. Kertoivat tuossa eilen muuten hieman karuja tilastoja hai-hyökkäyksistä. Heidän siellä olonsa aikanaan on hai kuulemma hyökännyt usean ihmisen kimppuun. Paraikaa Australiassa on meneillään suosittu surffauskausi ja surffaajat joutuvat haiden hampaisiin helposti. Televisiossa kuulemma varoitellaan ihmisiä uimasta alueilla, jossa joki laskee mereen, jossa vesi on sameaa tai jossa joku kalastaa. Varoituksia ei ilmeisesti kuitenkaan totella. Ja minä kun luulin, että haita pelätään lähes turhaan ja kaikki haivastaisuus johtuu vain Tappaja Hai-elokuvista. *_*

Äiti ja isä ovat Australiassa nähneet jos jonkinmoista. Äiti on saanut pitää sylissään koalaa, ruokkia ja silittää kengurua (joka näytti kuulemma Sirulta), isä palanut ravuksi ja lisäksi he ovat todistaneet hienoa lintuesitystä ja olleet tietysti keskellä Australian historian tuhoisinta luonnonkatastrofia moneen vuosikymmeneen. Onneksi eivät sentään joutuneet liekkien tielle. Tässä odottelen innolla kuvasatoa, jospa saisin niitä vaikka nettiinkin laitettua. Pitääpä minunkin varmaan matkata ennemmin tai myöhemmin Australiaan.

Nenäpunkki, flunssa vai kenties kennelyskä...

Voihan vitjat. Tässä on jo useamman päivän epäilty, josko koirille on taas tullut tuo pahainen nenäpunkki. Varsinkin Dobberilla on ollut niitä reverse sneezing kohtauksia ja hieman myös muilla koirill. Nyt sitten Poju rupesi kuitenkin ihan tosissaan yskimään ja nenästä vuotaa sellaista vaaleaa räkää (ei siis kirkasta, kuten ilmeisesti nenäpunkissa). Voisiko kyseessä siis olla Pojun kohdalla flunssa tai peräti kennelyskä. Poju on vielä lisäksi niin vanha jo, että kaikki tällaiset yllättävät "pöpöt" pelottavat. Pitää nyt varmaan tä päivä vähän vielä tarkkailla tilannetta ja viedä sitten lekurille, jos tuo kunto rupeaa heikkenemään tai oireilu jatkuu pidempään.

Kynsienleikkuu

Jes! Nyt voi laittaa rastin seinään, sillä Nefi on vihdoinkin hyväksynyt kynsienleikkuun. Leikkasin tuossa äsken kaikkien podejen kynnet, ensimmäisenä Nefin. Nefi otti oikeasti aika rauhallisesti ja antoi käydä läpi kaikki tassunsa. Vielä olisi voinut nyrhiä noita kynsiä ehkä lyhyemmäksi, mutta en viitsinyt leikkiä onnellani, vaan tyydyin nopeasti nipsasemaan joka kynnestä jotain pois. Sirun ja Dobyn kanssa ahersinkin sitten pidempään. En ymmärrä, miten niidenkin kynnet oli ehtinyt kasvaa niin pitkäksi. Ilmeisesti syynä on se, että ollaan viime aikoina käyty lenkillä pääasiassa metsässä, kun taas kesällä käveltiin paljon asfaltilla, mikä luonnollisesti kuluttaa noita kynsiä lunta tai havupohjaa enemmän. Todella nätisti Siru kyllä istuu sylissä kynsienleikkuun ajan ja on kuin missäkin manikyyrissä. Dobykin hyväksyi kohtalonsa enemmän tai vähemmän miehekkäästi (karkasi heti, kun homma on hoidettu) ja niin kovat riidat kun jätkänkin kanssa aikoinaan oli saada edes yksi tassu hoidettua. Toivottavasti tämä fiilis jatkuu myöhemminkin.

Ja se samperin Doby kävi taas kusella mun sängyssä aamulla. Arvasin heti, että nyt se lähti sänkyä merkkailemaan, kun näin sen menevän mun huoneeseen ja kuinka ollakaan, sänky oli märkänä kun kiirehdin perään... Seuraavan kerran kun se tulee mun huoneeseen, niin mä hirtän sen kyllä munistaan seinään >_<

Siru & Nefi

Siru ja Nefi ovat tätä nykyä ylimmät ystävykset... ihan kaikessa.

Tätä aamuna Siru ja Nefi liittoutuivat minua vastaan ja antoivat yhteistuumin minulle aamupesun. Kun toisen sai häädettyä toinen hyökkäsi kimppuun. Kun toinen hyppi naaman päällä, toinen kutitti varpaita. Kun toinen repi korvasta toinen puri nenästä. Ah sitä ihanaa aamuherätystä.


Lisäksi Nefi ja Siru nukkuvat nykyään aina yönsä vierekkäin sängyn alla olevassa laatikossa (paitsi toisinaan Siru hyppää kyllä minunkin kainalooni kellimään). Sitten aamulla kumpikin tunkee sänkyyn vähäksi aikaa minun viereeni pötköttämään ja siinä sitä ollaan, kun toinen makaa ihan selässä ja toinen ihan vatsassa kiinni. Olen kuin mikäkin silli purkissa. Ja välillä Murukin hyppää vielä jalkopäähän ja Doby tunkee myös kainaloon päästyään pois Susannan huoneesta *_* Ei mahdu ei...


Mutta palatakseni Nefiin ja Siruun. Nefi matkii Sirua ihan kaikessa. Siru pesee ja huolehtii Nefistä eikä anna kenenkään muun kiusata Neffulia. Välillä kaveruksilla on kauheita riitoja, mutta aina ne sovitaan melkein heti. Likat ovat ilmeiltään ja eleiltään välillä kuin kaksi marjaa. Ne ihan oikeasti tykkää toisistaan, vaikka eka luulin Sirun olevan ihan kauhea mustis koko lopunikäänsä. Sen verran kärttynen oli ekat viikot Nefin tultua meille. Mutta nyt kyllä leikitään ja pidetään Nefistä huolta kuin mistäkin pikkusiskosta. Ja leikkiä kyllä riittää. Se alkaa heti aamulla MUN sängyssä (siinä joutuu emäntä kyllä koville, kun yrittää nukkua ja kaksi hullua painii ja puree kaikkea mihin vaan saa hampaansa kiinni, oli kyse sitten toisesta koirasta tai jonkun viattoman ulkopuolisen sormesta). Sitten päivänaikana riidellään sovitaan, leikitään ja riehutaan. Ulkona juostaan tuhatta ja sataa eikä touhussa ole mitään rajaa. Hulluja kumpikin.

Ja tässä vielä Nefi ja Siru, kaksi marjaa

Mihin se aika oikein lentää..?

Eipä tässä oikein muuta voi kysyä, kun katsoo tuota edellisen blogikirjoituksen päivämäärää. Toisaalta onhan tässä kyllä ollut paljon tekemistäkin, joten ei sitä tänne ehdikään joka päivä kirjoittaa, mutta vaikea silti uskoa, että taas on kuukausi miltein kulunut. Äiti ja isä ovat Australiassa, Nöffi-tyttö täyttää 15 viikkoa, yliopistolla on kohta loma- ei kun etäviikko, kandintyön jättöpäivä lähestyy samoin opelinjan pääsykoe ja niin poispäin. Tekemistä riittää siis vaikka kuinka. Nöffiäkin pitäisi taas vähän kouluttaa. Huomasin nimittäin tuossa eilen, että neiti on kokonaan unohtanut käskyn "maahan" kun ollaan niin paljon vain tuota seisomista tahkottu. Toisaalta seisominen sujuu nykyään kyllä paljon paremmin. Sen sijaan Nefi on todistanut olevansa tyypillinen podengo: kovaääninen ja pahansisuinen lenkkikaveri. Pitää nyt vähän tarkkailla tilantetta ja toivoa, että Nefin satunnaiset haukut ohikulkeville koirille ovat vain jotain pientä uhittelua eikä johda mihinkään pahempaan. Tässä saa muutenkin hävetä, kun noita koiria lenkittää ja Siru ja Doby käyttäytyvät niiin kauniisti *_*

Viime sunnuntaina meillä oli pentupainit. Huomasin että monella stadipopolaisella on tällä hetkellä pentu talossa, joten päätinpä sitten pyytää kaikki kylään. Paikalle pääsi tosin loppujen lopuksi vain podengot Minni ja Capo sekä keeshond Rölli. Sanon tässä "vain" siitä syystä, että tulijoita olisi voinut olla vielä tuplasti enemmän, mutta menoa riitti kyllä jo nyt. Parasta kaikesta oli kuitenkin ehkä se, että Nefi nukkui kuin tukki loppuillan ja vielä yönkin sen päälle ;D Dobystakin huomattiin aivan uusi puoli: Doby tykkää leikkiä vain poikien kanssa (Siru, Muru ja Nefi ovat poikkeuksia) ja nimenomaan poika podengojen kanssa. Doby oli kuin mikäkin murjottava Myrtti siihen asti että Capo saapui leikkimään ja sitten kyllä Dobylla riitti puhtia. Nefi puolestaan leikkiä riehui pääasiassa vain Minnin kanssa ja tytöt olivatkin suloinen ja eläväinen pari.

Nefi ja Siru on tätä nykyä ihan parhaat kaverit. Siru on kuin isosisko, joka toisaalta hoitaa, vahtii ja paimentaa, toisaalta kiusaa, leikkii ja riitelee Nefin kanssa. Pari kertaa Nefi on jo Murulle ärissyt, kun Muru on Nefille suuttunut. Ilmeisesti Siru saa omasta mielestään ainoana höykyttää Nefiä ihan mennen tullen. Doby parka on ruvennut jäämään hieman kolmanneksipyöräksi, mutta kyllä Dobylla ja Nefilläkin riittää puuhaa. Ja toisinaan Nefi on sitten kolmaspyörä ja Siru ja Doby kiusaavat Nefiä yksissä tuumin. Nefi kun kaipaa välillä ojennusta, kun on niin järkyttävän itsepäinen ja rajuotteinen.

Poju paralla on nykyisin hieman kovat oltavat. Nefi on nimittäin ruvennut käyttämään Pojua niin kynsimispuuna kuin pehmolelunakin. Tämän viikon aikana tilanne on jo rauhoittunut, mutta tuossa meni pitkä tovi, että jouduttiin pitämään Pojun suojana vaatetta sisälläkin ja siitä huolimatta Pojulla on naarmuja joka puolella ruumistaan. Toisaalta nyt Poju on kyllä ruvennut antamaan takaisin Nefille pienimmästäkin syystä ja onpa Nefikin joutunut jo nöyrtymään Pojun hampaattoman suun edessä.

Mutta kuulemiin tältä erää...

Podengo pulinaa

Nefi, Doby, Siru... Siru, Doby, Nefi... Siinä meidän painiva kolmen kopla, joka eilenkin vain paini ja leikki keittiön lattialla. Yritin saada vähän videokuvaakin, mutta Siru the linssilude rupesi heti poseeraamaan, kun otin kameran käteen, joten ei onnistunut. Sorry... Mutta tälläkin hetkellä nämä kaksi tytsiä painivat selkäni takana ja Nefi siinä samalla "rapsuttaa" kutiavaa selkääni :) Leikki muuten Nefi äsken hetken Pojunkin kanssa, joskin Pojun kannalta leikissä oli kyse hässimisestä. Mutta ei siitä sen enempää :)

Nefi on muuten pirun fiksu pakkaus. Tyttö osaa käytännössä jo käskyt "seistä", "maahan", "tänne" ja "irti" (tai siis tunnistaa ainakin, joskaan ei ihan joka kerta tottele). Hihnassa kulkee myös niin kauniisti ja mallikkaasti ja eilen neiti suostui vihdoin ja viimein nukkumaan koko yön, ilman että yritti heti sänkyyn tunkea. Olen nyt parina yönä laittanut Nefin Sirun viereen Sirun koppaan lukkojen taakse ja ilmeisesti siksikin nämä tytöt ovat nyt ylimmät ystävykset keskenään, kun saavat nukkua koko yön yhdessä.

Sunnuntaina olisi taas podengotreffejen vuoro. Nefi joutuu vielä odottamaan ennen kuin treffeille pääsee kuukauden verran, mutta nämä kaksi vanhempaa saavat taas nähdä tuttuja...

Ja kattokaakin sitten naisten vapaaohjelma lauantaina tv 2:sta!!!

Taitoluistelua

Jess... Huomenna alkaa taitoluistelun EM-kisat. Siinä on sitten taas vahtaamista ja koira parat joutuvat tyytymään muun perheeni huomioon. Minä nimittäin istun tv:n edessä kuin tatti. Mutta siis oikeesti! Harvoin tv:stä näytetään näin kokonaisvaltaisesti EM-kisoja ja nythän Suomella on pariluistelua lukuunottamatta joka kisassa osallistuja. Joten Go Suomi GO GO GO!!!!

Muistakaa te muutkin katsoa!

YLEN TAITOLUISTELUN EM-KISOJEN KOTISIVUT
Linkki Ylen suoriin nettilähetyksiin
Taitoluisteln EM-kisat 2009 - Suomi (kisojen omat kotisivut)

Tiistai 20.1.
TV2 klo 16.00-17.00
TV2 klo 20.00-21.00
TV2 klo 22.05-23.00
yle.fi/urheilu klo 13.30
yle.fi/urheilu klo 18.45
13.30 Jäätanssi, Finnstep
18.45 Avajaiset ja parit lyhytohjelma

Keskiviikko 21.1.
TV2 klo 16.00-17.00
TV2 klo 20.00-21.00
TV2 klo 22.05-23.00
yle.fi/urheilu klo 10.45
yle.fi/urheilu klo 18.20
10.45 Miehet, lyhytohjelma
18.20 Parit, vapaaohjelma

Torstai 22.1.
TV2 klo 15.50-17.00
TV2 klo 21.00-21.50
TV2 klo 22.05-23.00
yle.fi/urheilu klo 12.50
yle.fi/urheilu klo 18.45
12.50 Jäätanssi, rytmitanssi
18.45 Miehet, vapaaohjelma

Perjantai 23.1.
TV2 klo 16.00-17.35
TV2 klo 20.00-21.00
TV2 klo 22.05-24.00
yle.fi/urheilu klo 11.00
yle.fi/urheilu klo 14.30
yle.fi/urheilu klo 18.40
11.00 Naiset, lyhytohjelma, 1. ryhmä
14.30 Naiset, lyhytohjelma, kuuma ryhmä
18.40 Jäätanssi, vapaatanssi

Lauantai 24.1.
TV2 klo 14.40-18.05
yle.fi/urheilu klo 13.30
13.30 Naiset, vapaaohjelma

Sunnuntai 25.1.
TV2 klo 16.15-18.20
yle.fi/urheilu klo 15.30
15.30 Loppunäytös

Podengotouhuja

Siru, Doby, Nefi... siinä on kyllä aikamoinen kolmen kopla. Siru on "the kuningatar", jota kaikkien pitää totella tai muuten lätty lätisee. Doby on "the hovinarri" joka viihdyttää sekä muita että itseään ja aina välillä laiskottelee ja nukkuu hievahtamatta, vaikka koko talo räjähtäisi. Nefi puolestaan on "the prinsessa sisupussi" joka yrittää koko ajan hyppiä kuningattaren nenälle, pahoinpidellä hovinarria eikä ikinä suostu luovuttamaan... ja siitä huolimatta kaikka kolme tulevat hyvin toimeen... ainakin yleensä.

Eilen Siru yritti saada Nefiä leikkimään kanssaan, mutta Nefi oli jo sen verran väsynyt, ettei oikein innostunut ajatuksesta. Kyllä ne siitä huolimatta kiehnäsivät yhdessä jonkin aikaa, kunnes syttyi ilmiriita. Kaipa minun olisi pitänyt antaa tyttöjen setviä itse välinsä, mutta näytti niin pahalta, että oli pakko mennä hätiin. Kummatkin ovat sellaisia jääräpäivä, etteivät varmasti olisi luovuttaneet ennen kuin toiselta olisi ollut henki poissa. Ja Nefikin ärisi ja rähisi ihan tosissaan eikä ollut moksiskaan puolta isomman Sirun vihasta. Hurjan näköistä touhua.

Tänä aamuna Nefi ja Siru ovat taas jo hieman leikkineet, mutta Nefi ei suoraan sanottuna hirveästi välitä Sirun leikeistä. Sirun leikki kun kääntyy ennemmin tai myöhemmin alistamiseen. Dobyn kanssa Nefi puolestaan vain painii ja painii. Nytkin kuulen jalkojen töminää tuolta keittiöstä ja vähän väliä kitinää ja ärinää, kähinää ja puhinaa. Dobyn ja Nefin lempi leikki painimisen ohella on tavaroiden repiminen. Toinen podengo ottaa jonkun lelun suuhunsa ja toinen sitten jahtaa ja yrittää saada lelun itselleen... eikä kumpikaan voi päästää lelusta irti vaikka mikä olisi.

Onneksi podengot tulevat nyt vihdoin ja viimein siis ihan hyvin juttuun, vaikka tämä podengoimainen jääräpäisyys ja sisukkuus tulee kyllä aiheuttamaan ennemmin tai myöhemmin todellisia tappeluita. Siru ja Doby nyt ovat vielä suhkoht kilttejä, mutta kukapa nyt jaksaisi katsella alempiarvoisen ainaista nenälle hyppimistä. Ja Nefi puolestaan luulee olevansa voittamaton eikä omaa minkäänlaista itsesuojeluvaistoa.

Hulluja koko sakki...

Ufouskonnollisuus on...

sanonko mistä. Sain tänään tietää tenttitulokseni ja se oli vain kakkonen. Siis 2!!! Huonoin tenttitulokseni ikinä :( Kolmosen vielä jotenkin hyväksyn, mutta kakkonen ei tälle perfektionistille kelpaa, joten ei kun uusimaan. Toisaalta eivätpä muutkaan ihmiset olleet tuon parempia numeroita saanut, joten ainakaan syy ei ole yksin minusta.

Nefistä on tullut muuten ihan tajuton akrobaatti. Koko ajan saamme pelätä sydän kurkussa, milloin sattuu jotain. Nyt neiti on jo pariin otteeseen kiivennyt/hypännyt/jotenkin päässyt pois mukamas-pentuturvalliseksi sisustetusta kylppäristä reilun metrin korkean aidan yli. Äitiä odotti kiva yllätys, kun hän meni päästämään muita koiria takkahuoneesta ja ensimmäisenä ulos ryntäsikin Nefi (Takkahuone ja kylppäri ovat siis viereiset huoneet). Tänään hän puolestaan oli puoli tuntia poissa kotoa ja jo oli Nefi taas aidan väärällä puolella. Yksi päivä Nefi kiipesi jo sohvan selkänojallekin nukkumaan ja monta kertaa on jo jotenkin sängyllenikin onnistunut pääsemään. Sitä vaan kotiin tullessaan kuulee jostain kauheaa kitinää, kun Nefi on onnistunut tunkemaan itsensä jonnekin josta ei enää uskallakaan tulla alas... siis ihan kaheli.

Sivumennen sanottuna Nefin kaksi siskopuolta on muuten saamassa pentuja tässä kevään aikana. Kummatkin ovat Emman tyttöjä. Toinen pentue syntyy kennel Divertidokseen ja toinen kennel Lill jägaren'siin.

Viikonloppuna oli Susannan synttärit eikä Nefi aristellut vieraita yhtään. Tosin Mintun ilmestyminen koiruuksiensa kanssa sai kyllä Nefinkin pasmat menemään vähän sekaisin. Toisaalta Nefiä kyllä kovasti kiinnosti uudet tulokkaat, mutta varsinkin Sebu "suuruudessaan" taisi pikkuista hieman pelottaa. Toisaalta pelko unohtui, kun Minttu antoi lahjaksi sellaisen hassun kumipossun, joka röhkii kun sitä puree :) Muutenkin Nefi on kyllä niin ihanan reipas ja rohkea joka asiassa. Tapasimme lenkillä erään naisen, jolla oli mukanaan lastenrattaat ja spanieli eikä Nefia haitannut muu kuin kylmä ja märkä. Nefi myös tunnistettiin heti podengoksi ja kovasti ihailtiin pienuutta ja täydellisyyttä ;)

Poju parka on kokenut Nefin käsittelyssä kovia. Vaikka kovasti ollaan tämä nuorimmainen ja vanhin yritetty pitää erossa, niin nyt Nefi on onnistunut tekemään reiän Poju raukan korvaan. Myös Dobyn silmät vuotavat kovasti, kun on saanut niin paljon Nefin hampaista. Omat kädet ja naama ovat myös ihan naarmuilla, kun neiti elohopea ei millään meinaa käsittää mitä "ei", "irti", "lopeta" ja "rauha" tarkoittavat. Toisaalta Nefi kyllä osaa jo jotenkuten mennä maahan, seisoa ja ainakin toistaiseksi seurata metsässä ilman hihnaa. Joten ehkä tässä on kuitenkin toivoa. Siru ja Doby ovat myös käsittäneet, ettei Nefiltä nyt ihan kaikkea tarvitse sietää. Sirukin on muuten ihan nätisti nyt Nefin hyväksynyt ja eilenkin nukkuivat ihan vierekkäin sohvalla (kunnes Nefi rupesi liikaa taas riehumaan). Murukin pitää Nefistä niin kauan kun likka on rauhallinen (eli vain silloin kun Nefi nukkuu).

Nefillähän on muuten jo oma kuvagalleria ja videoita löytyy YouTubesta. Osoitteet löytyvät puolestaan kotisivuilta, jonne on linkki tuossa navigaatiopalkissa, jos et vielä ole sinne eksynyt =D

Mutta nyt lähden kiroamaan tuota ufouskonnollisuus luentoa. Kirjoitellaan taas paremmalla ajalla.