Meillä on ollut jo yli vuoden erilaisia gongeja. Olen kuitenkin ollut melko laiska täyttämään niitä. Niimpä ne ovat olleet kaapissa keräämässä pölyä tyhjän panttina. Nyt niille löytyi kuitenkin vihdoin käyttöä.
Nefi on jo pitkään ollut kyllästynyt omiin ruokiinsa. Koko ajan se on vain kytiksellä varastamassa isojen koirien muroja. Ainoa keino saada Nefi syömään on antaa Nefille vain kerran päivässä ruokaa tai sitten laittaa Nefi "ansaitsemaan" ruokaansa. Nefi syö ihan hyvällä ruokahalulla, jos se kokee todella ansaitsevansa ruoan. Maahan meno ja paikallaan olo onkin tällä tavoin ruvennut sujumaan jo ihan mukavasti. Minulla ei kuitenkaan ole aikaa joka kerta laittaa Nefi ansaitsemaan palkkaansa, joten tässä ollaan oltu vähän ihmeessä. Tänään sitten siivosin kaappeja, ja löytyipä tuolta yksi iso sininen gongi, jonne saa mahtumaan Nefin päivittäisen aterian. Päätinkin kokeilla, mitäs Nefi tykkkäisi tällaisesta työstä... ja pitäähän se. Nyt se pyörittelee ihan fiiliksissä gongiaan tuossa vieressä ja ruoka menee nopeasti parempiin suihin. Siru ei ikinä jaksaisi pyöritellä gongia "vain" murojen vuoksi, mutte Nefille kyllä kelpaa :)
tiistaina, maaliskuuta 31
perjantaina, maaliskuuta 27
Terveydestä
Koirien terveys on jo pitkään ollut tapetilla rodussa kuin rodussa. BBC:n "kohudokumentti" Ison Britannian koirankasvatuksesta sai jopa koirista piittaamattomien ihmisten hälytyskellot soimaan. Itsekin sain eräältä ystävältäni tekstiviestin kyseisen dokumentin tiimoilta, vaikkei ystäväni juurikaan koirista välitä. Ihmisten tietämättömyys ja piittaamattomuus ovat ajanut monet rodut todellisiin ongelmiin.
Kuinka käy podengon..?
En ole ainoa kasvattaja joka on viime aikoina pohtinut vakavasti podengojen terveyteen liittyviä kysymyksiä. Podengoilla ei ole minkäänlaisia terveyteen liittyviä virallisia määräyksiä, jotka velvoittaisivat kasvattajia käyttämään jalostuskoiransa virallisissa terveystutkimuksissa. Koska esimerkiksi kaikki polvi-viat eivät kuitenkaan aina aiheuta näkyviä oireita, niin monia "sairaita" koiria on käytetty ja käytetään jalostukseen. Itse päätin kasvattajaksi ryhtyessäni ottaa periaatteen, että omilta jalostuskoiriltani tutkin aina vähintään polvet ja silmät oli opiskelijan talous sitten kuinka tiukalla tahansa. En halua olla se kasvattaja, jonka kaikki kasvatit joutuvat läpikäymään kivuliaita leikkauksia ja kuntoutuksia piittaamattomuuteni ja kitsauteni takia.
Kaikki kasvattajat eivät kuitenkaan ajattele näin. Liekö tämä sitten syynä siihen, että esimerkiksi Legg-Perthes tautitapauksien esiintymistiheys tuntuu olevan yleistymään päin. Moni kasvattaja saattaa tuuduttautua valheelliseen luuloon koiransa terveydestä, mikäli koirasta ei päällepäin mitään vikaa näy. Koira on kuitenkin terve vasta kun se on virallisissa tutkimuksissa todettu terveeksi.
Kaikkien suomalaisten kasvattajien pitäisi tiedostaa vastuunsa koiran kasvatuksessa, koska kukaan suomalainen kasvattajan peruskurssin käynyt ei voi väittää olevansa asioista tietämätön. Meidän olisikin "helppoa" toimia esimerkkinä myös muille maille. Esimerkiksi podengoyhdistys voisi ottaa saman linjan kuin Suomen Samojediyhdistys ja listata joukon kriteereitä, joiden on täytyttävä jotta pentue pääsisi pentulistalle tai koira jalostusneuvontaan. Tällainen tapa on jo käytössä Samojedi yhdistyksellä. Portugalinpodengoja pidetään yleisesti ottaen melko terveenä rotuna... eikö kasvattajien ja yhdistyksen olisi aika herätä varmistamaan, että sama ajatus pätee vastedeskin?
Itselleni ensisijaisen tärkeää on koiran terveys ja luonne. Vasta toissijaisena kriteerinä tulee näyttelymenestys eli tuomareiden mielipide koirieni rotumääritelmän mukaisuudesta. Toki minun on helppo näin sanoa, kun kumpikaan näistä vanhemmista podeistani ei (vielä) ole näyttelyissä menestynyt :) En kuitenkaan usko, että mieleni muuttuisi, vaikka saisin käsiini legg-perthestä tai muuta vakavaa tautia sairastavan multi-championin. Sairasta koiraa ei jalostuksessa käytetä. PISTE!
Kuinka käy podengon..?
En ole ainoa kasvattaja joka on viime aikoina pohtinut vakavasti podengojen terveyteen liittyviä kysymyksiä. Podengoilla ei ole minkäänlaisia terveyteen liittyviä virallisia määräyksiä, jotka velvoittaisivat kasvattajia käyttämään jalostuskoiransa virallisissa terveystutkimuksissa. Koska esimerkiksi kaikki polvi-viat eivät kuitenkaan aina aiheuta näkyviä oireita, niin monia "sairaita" koiria on käytetty ja käytetään jalostukseen. Itse päätin kasvattajaksi ryhtyessäni ottaa periaatteen, että omilta jalostuskoiriltani tutkin aina vähintään polvet ja silmät oli opiskelijan talous sitten kuinka tiukalla tahansa. En halua olla se kasvattaja, jonka kaikki kasvatit joutuvat läpikäymään kivuliaita leikkauksia ja kuntoutuksia piittaamattomuuteni ja kitsauteni takia.
Kaikki kasvattajat eivät kuitenkaan ajattele näin. Liekö tämä sitten syynä siihen, että esimerkiksi Legg-Perthes tautitapauksien esiintymistiheys tuntuu olevan yleistymään päin. Moni kasvattaja saattaa tuuduttautua valheelliseen luuloon koiransa terveydestä, mikäli koirasta ei päällepäin mitään vikaa näy. Koira on kuitenkin terve vasta kun se on virallisissa tutkimuksissa todettu terveeksi.
Kaikkien suomalaisten kasvattajien pitäisi tiedostaa vastuunsa koiran kasvatuksessa, koska kukaan suomalainen kasvattajan peruskurssin käynyt ei voi väittää olevansa asioista tietämätön. Meidän olisikin "helppoa" toimia esimerkkinä myös muille maille. Esimerkiksi podengoyhdistys voisi ottaa saman linjan kuin Suomen Samojediyhdistys ja listata joukon kriteereitä, joiden on täytyttävä jotta pentue pääsisi pentulistalle tai koira jalostusneuvontaan. Tällainen tapa on jo käytössä Samojedi yhdistyksellä. Portugalinpodengoja pidetään yleisesti ottaen melko terveenä rotuna... eikö kasvattajien ja yhdistyksen olisi aika herätä varmistamaan, että sama ajatus pätee vastedeskin?
Itselleni ensisijaisen tärkeää on koiran terveys ja luonne. Vasta toissijaisena kriteerinä tulee näyttelymenestys eli tuomareiden mielipide koirieni rotumääritelmän mukaisuudesta. Toki minun on helppo näin sanoa, kun kumpikaan näistä vanhemmista podeistani ei (vielä) ole näyttelyissä menestynyt :) En kuitenkaan usko, että mieleni muuttuisi, vaikka saisin käsiini legg-perthestä tai muuta vakavaa tautia sairastavan multi-championin. Sairasta koiraa ei jalostuksessa käytetä. PISTE!
lauantaina, maaliskuuta 21
Haaveissa omat esteet
Nyt kun kevät tekee tulojaan on minua jälleen purrut tuo pahainen agility-kärpänen. Harmittaa vieläkin ihan oikeasti, kun en viittinyt talveksi lähteä treenaamaan Hyvinkäälle. Ei minulla kyllä olisi ollut aikaa eikä rahaakaan.
Kesällä ei taideta Sirun kanssa mihinkään agiryhmään päästä. Mietinkin tässä, että olisi ihan oikeasti pakko saava omat kunnon esteet tohon pihalle laitettua. Onhan siinä tilaa harjoitella vaikka kuinka. Ja jos nyt saatais hiottua kesällä oikein kunnolla niin ehkä voitais kuitenkin päästä joskus kisaamaan edes vähän... Ja Nefistä sais varmaan myös tosi hyvän agilitypiskin. Sen verran nopea ja ketterä likka on kyseessä.
Katselin paripäivää sitten netistä taas esteitä, mutta kaikki on niin kovin kallista. Yhden sivun löysin, josta saisi melko "edullisesti" harjoitusesteitä. Mietin, että pitäiskö repästä, ja kuluttaa osa kesätyö palkasta jo näin ennakkoon tollasiin esteisiin, mitä tuolta saa. Toisaalta sitten syksyllä pitäis olla varaa hoita pennut ja kaikki niihin liittyvät jutu. Joten eipä taida tulla mitään :( Voi kun tässä lähellä asuis joku kaveri, jonka kanssa voi esteitä vaikka kimpassa ostaa. Sitten hänkin voisi tulla meidän pihalle esteillä treenailee. Tilaa kun tossa kentällä olis vaikka kuinka.
Nykyään olen sentään sen verran hyvin tuota rahaa saanut, että kaikki lääkärikulut + ruoat pystyn jo hoitamaan itse. Toisaalta kaikki muut laskut meneekin vielä sitten vanhempien piikkiin. Voi kettu, kun opiskelijalla ei ole rahaa sitten millään...
Olin viime viikolla kolmena päivänä sijaisena alakoulussa. Kyllä se opettajan homma oikeasti tuntuu minusta mukavalta. Kunpa vaan saisin äkkiä opinnot suoritettua, niin voisin ryhtyä opettamaan.
Kesällä ei taideta Sirun kanssa mihinkään agiryhmään päästä. Mietinkin tässä, että olisi ihan oikeasti pakko saava omat kunnon esteet tohon pihalle laitettua. Onhan siinä tilaa harjoitella vaikka kuinka. Ja jos nyt saatais hiottua kesällä oikein kunnolla niin ehkä voitais kuitenkin päästä joskus kisaamaan edes vähän... Ja Nefistä sais varmaan myös tosi hyvän agilitypiskin. Sen verran nopea ja ketterä likka on kyseessä.
Katselin paripäivää sitten netistä taas esteitä, mutta kaikki on niin kovin kallista. Yhden sivun löysin, josta saisi melko "edullisesti" harjoitusesteitä. Mietin, että pitäiskö repästä, ja kuluttaa osa kesätyö palkasta jo näin ennakkoon tollasiin esteisiin, mitä tuolta saa. Toisaalta sitten syksyllä pitäis olla varaa hoita pennut ja kaikki niihin liittyvät jutu. Joten eipä taida tulla mitään :( Voi kun tässä lähellä asuis joku kaveri, jonka kanssa voi esteitä vaikka kimpassa ostaa. Sitten hänkin voisi tulla meidän pihalle esteillä treenailee. Tilaa kun tossa kentällä olis vaikka kuinka.
Nykyään olen sentään sen verran hyvin tuota rahaa saanut, että kaikki lääkärikulut + ruoat pystyn jo hoitamaan itse. Toisaalta kaikki muut laskut meneekin vielä sitten vanhempien piikkiin. Voi kettu, kun opiskelijalla ei ole rahaa sitten millään...
Olin viime viikolla kolmena päivänä sijaisena alakoulussa. Kyllä se opettajan homma oikeasti tuntuu minusta mukavalta. Kunpa vaan saisin äkkiä opinnot suoritettua, niin voisin ryhtyä opettamaan.
lauantaina, maaliskuuta 14
Nefin eka mätsäri
Oltiin Nöffin kanssa tänään ensimmäisessä mätsärissä, tuloksena vain sininen nauha... Mutta ihan kyllä oikeutetusti, koska tyttö näytti tuomarille tempperamenttisen puolensa ja yritti hieman testata hampaidensa voimaa tuomarin käteen. No ei Nefi oikeasti purrut, mutta lähellä oli...
Muuten Nefi käyttäytyi todella hienosti. Ei hirveästi aristellut muita koiria, mutta ei toisaalta kyllä halunnut tehdä yhdenkään kanssa lähempää tuttavuuttakaan. Parille haukkuvalle koiralle motkotettiin ja jos joku tuli liian lähelle niin sai kyllä kuulla kunniansa. Kehässä käveltiin loistavasti huolimatta minimaalisesta treenimäärästä ja pöydälläkin seistiin kauniisti siihen asti, kun tuomari tuli isoine käsineen liian lähelle :) Mutta meni se siis paremmin kuin näillä kehdella aikaisemmalla, joten eiköhän se tästä...
Muuten Nefi käyttäytyi todella hienosti. Ei hirveästi aristellut muita koiria, mutta ei toisaalta kyllä halunnut tehdä yhdenkään kanssa lähempää tuttavuuttakaan. Parille haukkuvalle koiralle motkotettiin ja jos joku tuli liian lähelle niin sai kyllä kuulla kunniansa. Kehässä käveltiin loistavasti huolimatta minimaalisesta treenimäärästä ja pöydälläkin seistiin kauniisti siihen asti, kun tuomari tuli isoine käsineen liian lähelle :) Mutta meni se siis paremmin kuin näillä kehdella aikaisemmalla, joten eiköhän se tästä...
lauantaina, maaliskuuta 7
Lempirotuja
Olen aina rakastanut koiria. Pikku likkana suosikkejani olivat kaikki pienet ja "söpöt" koirat: villakoirat, terrierit, seurakoirat... Mitä pidempi tai pörröisempi turkki, sitä enemmän olin lääpälläni rotuun. Lassie-ohjelman takia rakastin myös hirveästi collieta ja shetlanninlammaskoiraa. Edelleen unelmissa olisi saada joskus ihan ihka oikea sheltti.
Muitakin suosikkeja oli ilman mitään erityistä syytä: bordercollie, kaikenkarvaiset pystykorvat, kooikerhondje, cockerspanieli ym. spanielit jne. Koirakirjaa tuli selattua ja ihailtua hyvin erinäköisiä rotuja. Useimmiten lempirotuni olivat kuitenkin melko pieniä/keskikokoisia.
Lempirotuja oli nuorempana likkana siis vaikka millä mitalla. Nyt ehdottomaksi lempiroduksi on sitten lopultakin vakiintunut pieni lyhytkarvainen portugalinpodengo, joita haalisin itselleni vaikka kuinka paljon. Popojen myötä mielenkiinto on siirtynyt sitten myös muihin alkukantaisiin rotuihin ja vinttikoiriin. Suosikkiroduiksi onkin podengojen ohella ruvennut nousemaan Faaraokoira, Ibizanpodengo, Cincerno'italiano, Saluki ja Greyhound. Haaveissa olisikin joskus vielä saada joku edellä mainituista (mieluiten ehkä saluki tai farkku). Minusta jokaiseen koiraperheeseen pitäisi nimittäin kuulua yksi oikein iso koira. Vaikka pienet koirat ovatkin suosikkejani (mahtuuhan niitä useampia samaan tilaan), niin isoissa koirissa on jotain sellaista mahtavuutta ja arvokkuutta, jota pienet koirat eivät voi koskaan saavuttaa. Eli jahka joskus muutan omakotitaloon, jossa on iso piha ja saan vakkarityön, niin kyllä lauman vahvistukseksi pitää saada joku edellä mainituista.
Toisaalta ihan ehdoton hankinta vielä joskus tulee olemaan myös oma samojedi narttu, jolle on nimikin mietittynä valmiiksi. Samojedeilla on kuitenkin aivan oma paikka sydämessäni, koska eka koiramme oli sammari Remu. Vaikka samojedit jäävätkin koonsa puolesta kakkosiksi esim juuri farkuille, niin niissä on kuitenkin aivan omanlaistaan ylväyttä ja arktista kauneutta. Sammarin ohella on myös pakko toteuttaa joskus lapsuudenaikainen unelmani: ihana pieni sheltti...
Paljon on suunnitelmia eikä yhtään tilaa tai rahaa :) Mutta ehkäpä joskus viiden vuoden päästä.
Muitakin suosikkeja oli ilman mitään erityistä syytä: bordercollie, kaikenkarvaiset pystykorvat, kooikerhondje, cockerspanieli ym. spanielit jne. Koirakirjaa tuli selattua ja ihailtua hyvin erinäköisiä rotuja. Useimmiten lempirotuni olivat kuitenkin melko pieniä/keskikokoisia.
Lempirotuja oli nuorempana likkana siis vaikka millä mitalla. Nyt ehdottomaksi lempiroduksi on sitten lopultakin vakiintunut pieni lyhytkarvainen portugalinpodengo, joita haalisin itselleni vaikka kuinka paljon. Popojen myötä mielenkiinto on siirtynyt sitten myös muihin alkukantaisiin rotuihin ja vinttikoiriin. Suosikkiroduiksi onkin podengojen ohella ruvennut nousemaan Faaraokoira, Ibizanpodengo, Cincerno'italiano, Saluki ja Greyhound. Haaveissa olisikin joskus vielä saada joku edellä mainituista (mieluiten ehkä saluki tai farkku). Minusta jokaiseen koiraperheeseen pitäisi nimittäin kuulua yksi oikein iso koira. Vaikka pienet koirat ovatkin suosikkejani (mahtuuhan niitä useampia samaan tilaan), niin isoissa koirissa on jotain sellaista mahtavuutta ja arvokkuutta, jota pienet koirat eivät voi koskaan saavuttaa. Eli jahka joskus muutan omakotitaloon, jossa on iso piha ja saan vakkarityön, niin kyllä lauman vahvistukseksi pitää saada joku edellä mainituista.
Toisaalta ihan ehdoton hankinta vielä joskus tulee olemaan myös oma samojedi narttu, jolle on nimikin mietittynä valmiiksi. Samojedeilla on kuitenkin aivan oma paikka sydämessäni, koska eka koiramme oli sammari Remu. Vaikka samojedit jäävätkin koonsa puolesta kakkosiksi esim juuri farkuille, niin niissä on kuitenkin aivan omanlaistaan ylväyttä ja arktista kauneutta. Sammarin ohella on myös pakko toteuttaa joskus lapsuudenaikainen unelmani: ihana pieni sheltti...
Paljon on suunnitelmia eikä yhtään tilaa tai rahaa :) Mutta ehkäpä joskus viiden vuoden päästä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)