Joulu kolkuttaa jo ovelle ja paljon kaikenlaista on tapahtunut. Hirveä kiire on koko ajan. Ihan kuin olisin haalinut itselleni liikaa tekemistä. Voisikohan olla näin? Ehkäpä. Koulutehtäviä oli rutkasti, mutta niistä selvittiin jotenkuten hengissä. Sitten alkoikin perinteeksi muodostuneen jouluesityksen suunnittelu toden teolla. Sitä ollaan nyt siskon kanssa väsätty viimeiset päivät hullunkiilto silmissä. Ja juuri kun koreografiat alkoivat olla valmiina ja niiden treenauksen oli tarkoitus alkaa, minuun iski flunssa. Voi p**** Nyt on kuumetta, vuotava nenä, pää ja kurkku kipeä ja kaikkea muuta yhtä ihanaa.
Mutta joo... On tässä sattunut muutakin. Vasta marraskuussa meille muuttanut Höntti-degu kuoli pari viikkoa sitten. Hieman arvoitukseksi jäi, miksi, mutta ilmeisesti syynä olivat piileskelleet loiset, jotka aktivoituivat uuden ympäristön aiheuttaman stressin seurauksena :( Surullinen juttu ja nyt on Jumbo ilman seuraa. Uudet kaverit tulevat tosin mahdollisimman pian, jahka ensin varmistuu, ettei Jumbo itse ole sairas.
Windy ja Waldo ovat myös käyneet lekurilla poistamassa viimeiset maitohampaansa. Lääkärissä kyllä huomasi taas vaavien omat luonteenpiirteet paremmin kuin hyvin. Waldo nukahti heti rauhotuspiikin saatuaan, mutta jännitti pöydällä lihakset kireinä ja sydän paniikista jyskyen. Windy oli puolestaa melko rentona, mutta ei sitten olisi millään suostunut nukahtamaan. Koko ajan piti silmiä pitää väkisin auki ja murahdella kaikille äänille ;)
Mutta ilo uutinen olikin sitten se, että Tiitun ja Dobyn jälkikasvu näki päivän valon 11.12. Pentuja synty kolme kipaletta. Kaksi tyttöä ja poika. Toinen tytöistä on todella vaalea, muut kaksi ovat puolestaan ruskeita valkoisin merkein. Pojalla oli syntyessään painoa 170 grammaa (jos muistan oikein) ja pienimmällä tytöllä vain 110 grammaa, joten koko erot olivat melkoiset. Nyt Poika ja toinen tyttö painavat jo runsaat 400 grammaa ja pikku likkakin on 300 grammainen neitokainen. Täällä ollaan isän puolella kyllä todella ylpeitä vauveleista. Dobykin käyttäytyy kuin tietäisi missä mennään. Dobysta on tullut meidän perheen macho, jota kaikki muut koirat tottelevat pienimmästäkin murahduksesta. Ja voi sitä mielistelyn määrää :)
Lauantaina olin isovanhempien 50-vuotis hääpäivää viettämässä Somerolla. Mukaan pääsivät myös Windy ja Waldo, jotka käyttäytyivät todella kauniista. Waldokin antoi Seela-serkulle (kohta 2v.) mojovan pusun poskelle. Itse jännitin hirveästi toisaalta koirien takia (Windy ja Waldo eivät aiemmin ole olleet vastaavassa tilanteessa), mutta myös siksi, että pidin suurelle yleisölle pienen rukoushetken. Se meni onneksi melko hyvin. Lisäksi esitin Sussen kanssa lyhyen tanssiesityksen musiikkina Juha Tapion kaksi puuta.
Mutta, mutta... joulu kolkuttaa jo ovelle ja nyt pitää rientää hoitamaan keskenjääneitä asioita. Palaillaan asiaan.
