Koirankoulutuksessa avain on oikean motivointikeinon löytäminen. Kun löydät sen lelun, herkun tai muun vastaavan, jonka saadakseen koirasi tekee mitä vain, olet voiton puolella. Mutta tuon asian löytäminen ei harmi kyllä ole mikään helppo juttu.
Koska meillä on viisi koiraa, motivaatiota on joutunut hakemaan hyvin erilaisista paikoista. Pojun kohdalla... niin no Pojun kohdalla koulutusta ei koskaan kunnolla aloitettukaan, joten sopivaa kannustintakaan ei kukaan koskaan vaivautunut löytämään.
Muru puolestaan on aina ollut ihanan helppo tapaus. Muru nimittäin tuntuu tekevän asioita vain miellyttääkseen omistajaansa, joskin namit (kuten lihapullat) eivät tietenkään ole pahitteeksi. Muru totteleekin käskyjä yleensä todella hienosti oli kyse sitten ääneen lausutusta komennosta tai pelkästä käsimerkistä. Sokeitakin pisteitä toki löytyy. Muru ei esimerkiksi voi sietää joitain tiettyjä koiria/ihmisiä/muita eläimiä/asioita ja aina kun esimerkiksi naapurin Sanni-koira rupeaa haukkumaan kuusi aidan takaa, tai kun ikkunassa pörrää vihainen ampiainen tai kun poikkeuksellisen vauhdikkaasti ja äänekkäästi liikkuva pyöräilijä kulkee ohitse, kaikki käskyt meinaavat unohtua. Lisäksi Murulla on erillaisia fobioita alkaen kitara-pelosta siltoihin ja raketteihin, jotka ovat tehneet monien temppujen oppimisen mahdottomaksi. Yhtä kaikki Muru tottelee kuitenkin yleensä hienosti.
Entäs Siru sitten... niin. Siru. Siru onkin jo vallan toinen juttu. Sirun koulutuksessa on tullut kohdattua jos jonkinmoisia haasteita jo pelkästään sen takia, että kyseessä on ensimmäinen podengoni. Tiedänkin tehneeni Sirun koulutuksen aikana monia virheitä, mutta onneksi virheistään voi oppia. Oman vaikeutensa Sirun koulutukseen on tuonut myös se, että Sirun kohdalla on motivaatiolähteen löytäminen ollut kuin etsisi neulaa heinäsuovasta. Syynä tähän on Sirun ailahteleva mieli. Juuri kun olet löytänyt jonkin hyvän herkun, jonka avulla Siru aluksi lähes steppaa, huomaat ettei se enää kelpaakaan neiti nirppanokalle. Siru nimittäin kyllästyy todella helposti eikä samoja keinoja voi käyttää kovin pitkään. Iän myötä Sirulle on onneksi tullut tervettä järkeä jo sen verran, että lenkkirähinäkin on ruvennut jo laantumaan ja käskyjä totellaan jo selkeästi halukkaammin, vaikka sitä oikeaa "porkkanaa" ei vieläkään ole löytynyt. Tänään tosin tein erään havainnoin, josta voi olla apua ainakin agilityn suhteen. Kävimme nimittäin koirien kanssa koirakerhon kentällä, missä kokeilin A-estettä ja puomia Nefin kanssa, joka sivumennen sanoen suoriutui kummastakin esteestä esimerkillisellä varmuudella ja innolla ensikertalaiseksi. Mutta todellinen ilonaihe oli Siru, joka tuli niin kateelliseksi ja mustankipeäksi siitä, että veinkin Nefin esteille ensin, että heti kun päästin Sirun irti, neiti juoksi esteille nopeammin kuin ikinä vain näyttääkseen "kyllä minäkin osaan."
Jos Siru on hankala tapaus niin samaa voi sanoa kyllä Dobystakin. Dobyn kohdalla ongelmia aiheuttaa pojan rauhallinen luonne. Siinä missä Nefi ja Siru ovat kaikessa kuin pieniä ilotulitteita jotka räjähtelevät sinne tänne, Doby harkitsee jokaista liikettään pitkään ja hartaasti. Vaikka Siru oppiikin käskyt huomattavasti nopeammin, Doby jonkin käskyn opittuaan yleensä tottelee sitä siinä missä Siru haistattaa pitkät sille päälle sattuessaan. Dobyssa onkin ihailtavaa varmuutta ja luotettavuutta, mutta joskus tekisi mieli hakata päätä seinään, kun jätkä suorittaa jokaisen käskyn kuin mikäkin etana. Toki Dobystakin sitä energiaa löytyy, mutta aina kun kyse on koulutustilanne Doby pohtii ja pähkäilee vaikka kuinka... oli herkku mikä tahansa.
Nefi puolestaan... on Nefi. Nefin voisi uskoa tulleen joltain toiselta planeetalta. Niin hullu ja tärähtänyt pikkulikka toisinaan on. Nefi on siinä mielessä helposti koulutettava, että porkkanana toimii niin lelu, herkku kuin hauskat äänetkin. Mutta toisaalta Nefi on melko räjähdysaltis. Muutama minuutti ja Nefi on jo menossa leikkeihinsä ja riehumaan - taas muutama minuutti ja Nefi tulee takaisin ihmettelemään mitä pitikään tehdä. Paikallaan pysyminen on Nefille lähes mahdotonta. Siru ja Doby kyllä pysyvät sylissä rapsuteltavana, mutta Nefi-neiti-elohopea ei oikeasti osaa olla liikkumatta edes kymmentä sekunttia. Yrittä sitten saada sellaista piskiä pysymään paikallaan kynsienleikkuun tai tottelevaisuus treenien ajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti